Oletteko menettäneet järkenne?

Haluatteko tuoda ruotsimallin Suomeen näin laajemmin päihdepolitiikassa? Luuletteko, että ihmiset eivät osaa Alkoon mennä? Ja Sinne mennään sitten tiuhempaan ja ostetaan vahvempaa.

Minä huomaan ja huomautan, että teillä päihdepolitiikkaanne luodessanne, ette tunne päihdekäytön rakenteita. Eikä siinä vielä kaikki, Viinaralli varsinkin pääkaupunkiseudulta kiihtyy, kun Tallina on siinä vieressä, sieltä tulee saman tien sitten, jos ei nyt pilvet niin pirit, ekstaasit sun muut.

Päihde politiikka jokseenkin korreloi yleisesti hyväksyttyjä Sosiaali- ja Terveyspolitikkaa, jos joku pilleri ei sovi jollekin, se taas sopii jollekin oikein hyvin. Ei sekään sovi jos ”oikein hyvin sopii.”
Kustannukset on tosiasia. Yleisenturvalisuuteen vedoten ja tasapainoisen yhteiskunnan säilyttämisen, kuin MYÖS SEN KEHITTÄMISEN kannalta ne viinoista saatavat verot tulee myös satsata viinojen haittoihin. Minulla ei tässä suhteessa ole tottumuksieni kannalta jää mistään paitsi, muutaman kerran vuodessa juon, muuten en juo ollenkaan ja se jää siihen yhteen iltaan.
Mennään vikasuuntaan. Se viina ralli sinne veen Viroon tulisi torpata, ei viemällä juomia pois kaupoista. (saisivat hyvä maineisessa kaupassa myydä myös viinejä ja minun puolestani ihan mitä vaan), Virkamiesten armoillako? ja hekö ovat puhtaita pulmusia, ilman mitään omia motiiveita?

Muutoinkin moinen toiminnankielto tappaa monen kyläkaupan. No en asu kylässä, enkä myöskään kauan Suomessa, Viroon vielä vähemmän, ryslandiasta puhumattakaan. Vaikka ennen sitten Keski-Eurooppaan. tällä Pohjolassa on mielenvikaisuutta ja ongelmallisia asenteita ihan liikaa. Homot ja heidän vapautensa nyt täälläkin on trendikkäästi IN, mutta koska tulee muiden kansalaisten vuoro, ettei laeilla rajoiteta syyttä suotta muita kunnollisia Kansalaisia?

Ai niin, tuli yksi juttu mieleen…. käytetäänkö sitä III-olutta yleensä suonesisäisesti? Mitä-häh? :))

-masson.




Keskusta haluaa poistaa keskioluen myynnin ruokakaupoista ja palauttaa sen takaisin Alkoon, selviää puolueen julkistamasta vaaliohjelmasta.

Puoluesihteeri Timo Laaninen vahvistaa asian Uudelle Suomelle ja toteaa, että asia nostetaan esille myös hallitusneuvotteluissa, mikäli gallupkärjessä oleva keskusta on myös vaaleissa Suomen suurin puolue.

– Kyllä se sitä tarkoittaa, Laaninen sanoo.

Keskustan vaaliohjelma julkaistiin eilen myös puolueen verkkosivuilla. Neljää pääkohtaa täsmennetään kutakin edelleen neljällä tavoitteella, joissa viitataan eri puolue-elimien valmistamiin ohjelmiin. Puolueen vuonna 2013 tekemä alkoholipoliittinen linjaus – missä keskioluen rajoittaminen mainitaan – löytyy Vastuunotto-kohdan alta. Myynnin rajoitusta perustellaan alkoholin haitoilla ja niiden aiheuttamilla valtavilla kustannuksilla.

Täyskieltoa keskusta ei aja, vaan jatkossa kaupoissa voitaisiin myydä niin sanottua kakkosolutta, eli alkoholipitoisuudeltaan 3,7-tilavuusprosentin juomia.

– Tämä olisi Ruotsin mallin mukainen, ja kyllä se Ruotsissa on kohtuullisesti tällainen raja toiminut. Siinä mielessä tämä on voimassaoleva puolueen kanta, puoluesihteeri toteaa.

Keskioluen myynti vapautettiin kauppoihin vuonna 1969 ja sen toivottiin muuttavan pontikkakansan juomistottumuksia miedomman oluen suuntaan. Alkoholikulttuuriin muutosta keskusta penää edelleen.

– Hidas kulttuurinmuutoshan se on. Ehkä sitä on jo jonkun verran tapahtunutkin, mutta sitä haluaisimme edelleen vauhdittaa. Lähinnä tämä on julkisen keskustelun paikka ja ennen muuta nuorempiin sukupolviin siinä pitää koittaa vaikuttaa. Me tietysti suurten ikäluokkien edustajat olemme omat tapamme oppineet ja niitä voi olla vaikea muuttaa, Laaninen pohtii.

Keskioluen myynti vapautettiin kauppoihin vuonna 1969 ja sen toivottiin muuttavan pontikkakansan juomistottumuksia miedomman oluen suuntaan. Alkoholikulttuuriin muutosta keskusta penää edelleen.

– Hidas kulttuurinmuutoshan se on. Ehkä sitä on jo jonkun verran tapahtunutkin, mutta sitä haluaisimme edelleen vauhdittaa. Lähinnä tämä on julkisen keskustelun paikka ja ennen muuta nuorempiin sukupolviin siinä pitää koittaa vaikuttaa. Me tietysti suurten ikäluokkien edustajat olemme omat tapamme oppineet ja niitä voi olla vaikea muuttaa, Laaninen pohtii.

Keskustan alkoholipoliittisesta linjauksesta kertoi ensimmäisenä viihdelehti Stara.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JOHTAJAnne

      Alkoholi on edelleen huume!

      • TGHJKLOIUY

        Huume se on edelleenkin.


      • väärä_suunta

        Keskustan Suomi kulkee Ruotsin tietä. Ruotsissa oluen kulutus on siirtynyt kohti väkevämpää olutta, sillä kaupoissa myytävä kakkosolut ei ole Ruotsissa ottanut keskioluen paikkaa vaan ruotsalaiset hakevat oluensa vahvempana Systembolagetista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut Evita Enni Bettiina Kolmosen 3 vuoden ja 2 kuukauden mittaiseen

      23-vuotias Kolmonen suunnitteli aseellista iskua Isonkyrön yläkouluun. Hän muutti mielensä viime hetkellä. Koulusurmaa K
      Maailman menoa
      91
      1899
    2. Rasistinen ääripersu iski Oululssa taas

      Jo toinen veitsihyökkäys Oulun Valkeassa: viitteitä, että teko olisi kopio edellisestä viikosta, sanoo poliisi. Kauppak
      Maailman menoa
      405
      1364
    3. Nainen, varmaan järkyttyisit jos saisit tietää tunteeni

      että vieläkin olen sinuun ihan hulluna, niin että tunnen olevani jatkuvasti sekaisin. On hajamielisyyttä, unohtelua ja s
      Ikävä
      48
      1275
    4. ''Jokainen,joka antaa luottamuksensa Rydmanille,antaa hyväksyntänsä tälle toiminnalle!''

      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010507069.html Onko ala-ikäisten tyttöjen lähentely sekä alkoholin tuputtaminen he
      Perussuomalaiset
      126
      1237
    5. Nainen, tilanne on sellainen

      kovin erikoinen, ja sellainen, etten sitä tänne voi kirjoittaa. Mutta voin sanoa olevani kiperässä tilanteessa, tilantee
      Ikävä
      105
      1174
    6. Jo 2-vuotiailta joudutaan poistamaan hampaita

      Huolestuttavaa, ei ole ruokailutavat kunnossa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010491761.html Huolestuttava ilmiö leviä
      Maailman menoa
      58
      1154
    7. Onko välillämme tunteiden telepatiaa

      Nainen, sano mitä tämä on? Tunnen välillä sinut niin elävästi, tunnen yhteyden, tunnen rakkauden ja hyväksynnän. Olisi h
      Ikävä
      43
      985
    8. Teen aloitukset minkälaisia te sinkku miehet ovat? Ja naiset saavat kommentoida?

      Minusta oli hausta tämä Rosa Tanin miehet on hänen mukaan haluavat vain alle 30 vuotiaita ja sitten varsinkin haluavat 2
      Sinkut
      129
      933
    9. Jos molemmat tykkää

      niin miksi se on niin vaikea sanoa suoraan? Kumpikaan ei pysty, vaikka tunteita on. Onko jotenkin helpompi ilmaista se y
      Ikävä
      33
      818
    10. Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä

      Koska kristilliset ääriainekset pelottelevat tavallisia ihmisiä, on välttämätöntä puhua tästä aiheesta. Siis helvetistä
      Hindulaisuus
      383
      766
    Aihe