Kepulle kiitos keskioluen kaupasta poistosta

taaltapesee

En ole koskaan ollut kepulainen enkä juurikaan kiitellyt puolueen toimia, mutta nyt annan täyden tukeni kepun ehdotukselle keskioluen poistosta kauppojen vähittäismyynnistä.

Ruotsissa sama temppu tehtiin jo 20 vuotta sitten ja nuoriso raitistui siellä nopeasti. Ruotsissa kaupasta saa vain ykkösolutta ja sama linja olisi Suomessakin hyväksi, sillä tämä maa on täynnä juoppoja. Juopot vievät valtaosan sairaaloiden paikoista ja rahoista ja aiheuttavat suunnattomasti kärsimystä sekä itselleen että omaisilleen.

Juopot tappelevat, örisevät, kaatuilevat, hölmöilevät, ajavat kännissä autoa, joutuvat putkaan ja pääsevät seuraavana aamuna pois. Onko tällainen muka ihmisarvoista elämää? Ei ole.

14

84

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huumeet_on_muotia

      Ruotsissa.

    • Ontuutuoselityksesi

      Luulisi sinulla olevan kanttia, että olisit paljastanut samaan syssyyn, mikä muu puolue on lähellä nivusiasi ja minkä puolueen eduatajaa aiot äänestää?
      Juuri niin. Sellaista ei ole. Paitsi Kepu.

      • tympääntynyt

        svenssonit myös on yksi suurimmista viron ja saksan viinanrahtaajita. tupakka kanssa. ja ihan samoin ne hölmöilee kuin suomen serkut. plus ne vetää myös huumeita huomattavia määriä että mikälli ne olisi jokin esikuva meille niin sinun kaltaiset nirpat voi mun puolesta muuttaa kolmen kruunun ihmemaahan täältä junttilasta. mikälli tuo menee läpi niin viinan rahtaus virosta tulee räjähtämään ja kaupan alalla loppuu 1000 :sia työpaikkoja. ei sen puoleen hautalan terveys natsi valtiossa on jo viime aikoina menty siihen suuntaan.


    • cappaswaan

      Eipä osannut aloittajan vahvaa tekstiä kukaan kumota. KIITOS, taaltapesee;)

      • tympääntynyt

        eipä tuossa mitään kumoamista. kuka tahansa historiaa ja viinan kanssa läträyksestä tietävä järjissään oleva yksilö tietää että ryyppäystä ei suomesta kitketä. loppuu vaan ne vähäisetkin verotulot tähän maahan. palataan takas pimeän pullon 60 luvulle ja kansa densoittuu kahta kertaa nopeammin. virossa hierotaan käsiä ja suomijuntin kämpissä hirvittävät viinavarastot. keppana sentään tultua kauppoihin hävitti vanhan lestinheitto kulttuurin. aloittaja voi rauhassa omata mielipiteensä ja elää raittiisti mutta hänen tuomintansa meni kyllä harakoille.


    • kjssf

      Ruotsalaiset siirtyivät huumeisiin.

    • kieltolaki_samantien

      Kepu teki huppelissa risteilyllä typerän päätöksen. Tästä se jatkuu, puolueen kannatuksen lasku!

      • KaksoismoralismiSairasta

        Olisikin muuten oikeasti kiva tietää, paljonko laivayhtiö sai rahaa kepulaisten kukkaroista pelkällä alkoholin myynnillä, sekä irtona että risteilypakettien yhteydessä!

        Veikkaan lukuja aika hurjiksi. Ja sitten he panivat toisiaan. Tosi kuvottavaa kaksoismoralismia.


    • todtilanne

      oletkos huomioinut paljonko keskioluen on korvannut huumeet Ruotsissa?

      Tosiasiallisesti yhteiskunnalle kaikkein kalliimmiksi tulevat "terveet" elämäntavat omaavat ihmiset, eläkkeitä joudutaan maksamaan kymmeniä vuosia ja kaiken lisäksi niitä pyöritellään vuositolkulla
      sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Juoppo tulee todellisuudessa halvaksi, sen vähäiset rahat palautuvat kaikki valtiolle (alkolle), eikä hän elä eläkeikään saakka, kuolee hoitamatta/hoitokuluitta sairauksiinsa.

      • tympääntynyt

        estyneitä. omahyväisyyteen ja oman erinomaisuuden omaavia turhan touhottajia koko kolmen kruunun kansa. ja viellä luihuja kusettajia ja kateellisuuteen ja synkistelyyn taipuvaisia. ai niin ja seksimaanikkoja pääsääntöisesti.


      • tympääntynyt

        aina ihmetellyt suomessa tätä pitää siirtyä eurooppalaiseen juomakulttuuriin mutta lopulta halutaan kieltää koko aine kaikissa muodoissa. ja mikälli jostain halutaan saada keskustelu aikaseksi niin otetaan alkoholi. tuominta ja kauhistelu on syvällä kansassamme. voit keskustella melkein mistä tahansa mutta kun alkoholi tulee aiheeksi niin saadaan hirvittävät kärjistykset asiasta. ei ihme että euroopassa naureskellaan meidän touhuille aiheesta alkoholi. =D


      • tympääntynyt

        ensin tapeltiin keppana kauppoihin vuonna 69, sitten r kioskeihin ja huoltamoille. ja nyt halutaan siirtyä 50-60 luvun pimeä pullo lestinheitto vuosiin. tietty kepu haluaa taas saada oman kotipolttosen takas markkinoille. en kyllä ymmärrä miten se vähentäisi alkoholin kulutusta suomessa.


    • KiitosKepuKiitos

      Todella ISO kiitos kepulaisille tästä aloitteesta!

      • Tuosta-kurautan

        Todella imelät mädät krapulapierut sun naamaasi että tukka pöllyää. Mätäne ja muumioidu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      93
      3641
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      29
      2393
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      142
      2049
    4. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      34
      901
    5. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      44
      831
    6. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      30
      820
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      61
      805
    8. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      5
      789
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      40
      707
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      88
      692
    Aihe