Ateistit ovat aina selittäneet että kaikki alkuräjähdyksen tapahtumat on tieteen tuntemia. Tosiasiassa ei ole olemassa muutakuin erilaisiin villeihin olettamuuksiin perustuvia pohdintoja, eikä ateistit koskaan kykene antamaan konkreettista KUVAUSTA siitä mitä alkuräjähdyksessä tapahtui ja mitä oli ennen sitä
http://yle.fi/uutiset/tiedemiehet_erehtyivat__alkurajahdyksen_alkuun_ei_nahtykaan/7791326
Yhdysvaltalaisten tutkijoiden viime maaliskuussa löytämät todisteet maailmankaikkeuden alkuräjähdyksen ensihetkillä tapahtuneesta pikalaajenemisesta ovatkin osoittautuneet vääriksi.
Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että tutkijoiden löytämän painovoimakuvion saattoikin aiheuttaa pelkkä Linnunradan pölyhiukkasten lähettämä säteily.
Ateistit eivät tiedä alkuräjähdysmekanismia
17
118
Vastaukset
- Krevo
Alkuräjähdys perustuu siihen yksinkertaiseen asiaan, että asiat ja tiettyyn rajaan asti kehommekin, kasvattavat kokoaan, myöskin hienorakenteiden lisääntyessä, kun tieto ainoana suureena voi kasvaa jokaisella rajatta, kuolemaamme asti.
Alkuräjähdyksen mekanismi on sama, minkä tiedämme tietokoneistammekin, kakkea päivitetään, tietyn alkuräjädhysabosrbiopisteen kauttaa, Big- Bang piste on delegoinut vain osan massaa päivitettäväksi galaksien keskipisteiden kautta, ja ne puolestaan päivittävät kaiken auringoille taphtuvan, ja ne puolestaan planeetoille ja kuille tapahtuvan, näin tämä kaikki on järjestetty. Planeetat puolestaan päivittävät kaiken fyysisen ruumiille tapahtuvan kaikille eläville olennoilleen, kuolleita liikkumattomia kohteita on helpompi päivttää. Henkisesti meitä ylläpitää kuitenkin täysin erilainen systeemi, informaatiossa käytetyt symbolit ja sanat. Se tekee varsinkin elävien olentojen käytöksestä hyvin oikukasta ja kuolevaista sitten siinä, kun se viimeinenkin oljenkorsi elämälle on jo rikottu. Teoriassa, jos meillä ei olisi elävien vapautta, olisimme vain kaikkea hyvin simpplelisti noudattavia pieniä koneita, mutta juuri hengessämme oleva vapaus on se Luciferin julistama vapaus, johon sitten kuolemmekin, koska Jumala ei loputtomiin armahda lakiensa rikkomuksia, jos ihminen ei aio kääntyä siitä koskaan pois. Jeesus puolestaan julisti elämää siinä, ettemme rupeaisi kantamaan raskaita taakkoja, ja raskaita rikkomuksia lähimmäisiämme kohtaan. - Krevo
Jos haluatte tietää, millaista oli ennen alkuräjähdystä, miltä se näytti, niin ajatelkaa SOKEAA, joka ei näe aina edes resoluutiota 0x0 tai kuuroa, joka ei ehkä kuule pihahdustakaan mistään. Mutta kaikella on aina ollut jokin fiilis, jopa ennen alkuräjähdystä. Ennen alkuräjähdystä oli varmasti eräänlaisia informaatiopintoja, joissa tietyllä kantaluvulla symbolien määrällä informoivat Jumalien henget keskenään, ja pieniä pelejä, oman nykyisen aika aistmuksiltaan massiivisen elämämme vertauskuvana. Sielujemme vihollinen, oli se sitten Jahve tai Saattana haluaa tunteen kaikesta vihata pois, koska juuri fiilikset ovat voimallisia tuhoamaan ahneita järjenpäätelmiä ja ahneita silmän ylentelysyntejämme. Ei kukaan jolla ei ole sydänvikaa, murhaa ketään, ja onpa vielä kasvissyöjäkin. Minä olen vielä, lihansyöjä, koska liha maistuu paremmalta, ja koska Jumala mielistyi Aabelin eläinuhriin, EIKÄ Kainin kasvisuhreihin, vaikka se johtui ehkä enemmälti mielen asenteesta, että mieltyi siihen. Kain ei vain voittanut sitä, että älä anna synnin voittaa itseäsi, ja arveli uhraamansa veljen olleen yhtä hyvä uhri Jumalalle kuin Aabelin lammas, ja valitettavasti oli. Mutta Jeesus purki tuon uhrin hyvyyden sillä, että Pyhän Hengen eli samanarvoisen pilkkaa ei saa koskaan anteeksi. Tietenkään tämä ei kovin usein tarkoita sanoissamme tapahtuvaa pientä nälvimistä, vaan sitä mitä teemme pahalle hengellemme, ruumiillemme. Ei kenelläkään planeettamme eläimellä ja ihmisilläkään ole vielä ollut hyvää ruumista, jos olisi ollut, ei se kuolisi.
- valistunut
Eikö tuo sinun väitteesi ole täyttä humpuukia.
Mitä oli ennen alkuräjähdysta. Silloin ole se ajaton elämä, jonka osa myös me olemme, ja maailmankaikkeus on syntynyt, jotta tuo elämä voi ilmentää itseään ajassa ja aineessa.
Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista, joten tuo ajaton ilmenee fyysisten elämien ketjuna joka alkaa esiasteelta, ja kehittyy syyn ja seurauksen lain alaisena täydellisyyttä
kohti.
Me olemme yksi lenkki tuossa ketjussa, joten eläkäämme sen mukaisesti, sillä ihminen on omilla valinoillaan poikennut tuosta luonnon järjestyksestä, ja se saattaa koitua sen kohdaloksi, mutta sen on mahdollisuus palata siihen takaisin.
- siinäsitäollaantaas
ei_n_stein
11.2.2015 18:31
Uusi tutkimus väittää: Alkuräjähdystä ei ollutkaan
http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/avaruus/uusi tutkimus vaittaa alkurajahdysta ei ollutkaan/a1048181
Niin se tiede kehitty, tänään ollaan tätä mieltä ja huomenna jo jotain muuta..- faktat
Oli tiede mitä mieltä oli, ateisti on aina sitä mieltä että tiede on hänen himojensa ja halujensa ja harhaisten mielikuviensa puolella
faktat kirjoitti:
Oli tiede mitä mieltä oli, ateisti on aina sitä mieltä että tiede on hänen himojensa ja halujensa ja harhaisten mielikuviensa puolella
Älä jauha paskaa. Käsitteen nimestäkin jo näkee mitä ateismi tarkoittaa, eikä sillä ole mitään tekemistä tuon sekoilusi kanssa.
- Uskoneet_valheita
Ateistit eivät tiedä evoluution olevan valhetta ja lisäksi eivätkä tiedä kymmenien tuhansien vuosien olevan valhetta ja lisäksi eivät tiedä, että valheen isä on esittänyt näitä valheitaan.
Viisaat ihmiset uskovat Jumalan ilmoituksen Raamatusta, ja samalla tietävät sen mitä Paavali on meille ilmoittanut ihmisen tietämisestä. Jeesus on Totuus ja samalla Alku ja Loppu. Anotaan hyvää totuudellista tietämistä ja ymmärtämistä ja kaikkea sitä hyvää hengellistä, jossa rakkaus on tärkein ominaisuus Jeesuksessa, ja nähdään Jeesuksen kuolemasta ristillä ja ylösnousemuksesta kuolleista ihan lihassa ja veressä ja tulee taivaasta takaisin lähitulevaisuudessa, ja tämäkin on kerrottu Raamatussa Jumalan ilmoituksena ja voimme uskoa siihen tietenkin, sillä niin Jeesus nousi myös taivaaseen Öljymäeltä ja tästä meille ovat kirjoittaneet apostolinsa jotka sen omin silmin näkivät.
Uskotaan totuutta ja hyljätään valheen isän pimeät teoriat, kuten niitä levittävät tottelemattomuuden lapset kaikkialla ja tämä aika on vaikea eikä totuutta enää ymmärrä kaikki ihmiset vaikka Jumala tahtoo jokaisen saada hyvä elämä totuudessa, sillä on hyvä meitä kaikkia ihmisiä kohtaan varmuudella, ja vastustajansa paha samoin ja tuomittu jo kadotukseen ja hyvä ymmärtää ettei usko valheen ja vihan isää vaan Jeesusta. - valistunut
Ei sitä tiedä kukaan muukaan, on vain teorioita siitä, miten se on tapahtunut
Uskovaisilla on luomisoppi, jossa ulkopuolinen jumala loi
Tieteellä alkuräjähdys teoria.
Kmpika näistä on oikeassa, ei kumpikaan
Kumpikin tarkastelee maailmankaikkeutta ajan näkökumasta, eli ajan ja materian, mutta totuus on ajaton
Ihminen on ainut olento maanpäällä, joka elää henkisesti ajassa ja aineessa, kaikki muu elämä on suorassa yhteydessä ajattomaan kaiken lähteeseen.
Ihmisen mielikin on perustaltaan ajatonta kaiken lähdettä, mutta kehityksen kautta syntynyt ajallinen ego, sielu on katkaissut tuon yhteyden henkisellä tasolla
Tätä tarkoittaa se paratiisitilasta ulos joutuminen
Sen takia ihmisen on pitänyt keksiä apuvälineitä , tietääkseen jotakin, ja sen seurausta on tämä kaaosmainen kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteiskunta- hindu-
Luomisoppi ei koske alkuräjähdystä vaan maapallon kehitysvaiheita. Luomisopin mukaan jumala loi lajit evoluution kautta.
Jumala taas on ikuinen, ja oli olemassa jo ennen maapallon luomista. Jumala on aina ollut olemassa JOSSAIN MUODOSSA. Alkuräjähdyksessä syntynyt todellisuus ei ole koko todellisuus, vaan osa sitä
Ovatko fundikset mitään muuta kuin totaalisia idiootteja, vai onko netti vain pullollaan taitojaan vasta hiovia trolleja?
- adsfghjfdsadfg
Niin erehtyivät mutta jo ensimmäisten tutkimusryhmän tekemien tulosten tulkintojen jälkeen monet tutkijat kehottivat laittamaan jäitä hattuun ja kritiikki kasvoi kun muut tutkijat pääsivät tutustumaan aineistoon. Virheellistä tulkintaa eivät osoittaneet vääräksi uskontokunnat, heillä ei ollut asiaan mitään annettavaa vaan vääräksi sen osoitti tiede ja tieteentekijät itse.
- fgfdfgfffd
tieteentekijät eivät olleet ateisteja vaan uskovaisia
fgfdfgfffd kirjoitti:
tieteentekijät eivät olleet ateisteja vaan uskovaisia
Olivatpa tai eivätpä olleet, niin mitä sitten? Tieteenteossa noudatetaan tieteellistä metodia, ja on ihan sama mihin tonttuihin tieteentekijät vapaa-ajallaan uskovat tai eivät usko, kunhan se ei häiritse heidän työtään. Tiede kehittyy tiedettä tekemällä, ja tieteen virheet korjataan entistä paremmalla tieteellä.
- niin-
Oleskelu kirjoitti:
Olivatpa tai eivätpä olleet, niin mitä sitten? Tieteenteossa noudatetaan tieteellistä metodia, ja on ihan sama mihin tonttuihin tieteentekijät vapaa-ajallaan uskovat tai eivät usko, kunhan se ei häiritse heidän työtään. Tiede kehittyy tiedettä tekemällä, ja tieteen virheet korjataan entistä paremmalla tieteellä.
Olennaista onkin vain ymmärtää että ateismilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Ateisti on vain kaappi-pakana joka palvoo omia peikko-jumaliaan
Sen sijaan uskovaiset ovat tieteen harjoittajia niin- kirjoitti:
Olennaista onkin vain ymmärtää että ateismilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Ateisti on vain kaappi-pakana joka palvoo omia peikko-jumaliaan
Sen sijaan uskovaiset ovat tieteen harjoittajia>>Olennaista onkin vain ymmärtää että ateismilla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa.>>
Ei ole teismilläkään.
>>Ateisti on vain kaappi-pakana joka palvoo omia peikko-jumaliaan>>
Ateistit eivät palvo mitään jumalia, senkin muumi.
>>Sen sijaan uskovaiset ovat tieteen harjoittajia>>
Ja ateistit tieteen ammattilaisia! Öhö öhö! Noniin, palataanpas siihen mikä on oleellista. Tieteenteko ei katso uskomuksia/uskomattomuuksia, kunhan niitä ei sotketa tieteentekoon.
- mahdottomuus
maailman kaikkeuden alku ei selviä koskaan. kun alunpitäen ei ollut mitään,ei voi syntyä muutakaan. miten tyhjiö voi tuottaa jotain? harvon tyhtiöt posahtaa.
nolla on nolla vaikka voissa paistaisi,paitsi venäjällä.
silti kaiken synty on todella uskomaton asia.>>maailman kaikkeuden alku ei selviä koskaan.>>
Voi olla, mutta perustele jos olet noin varma.
>>kun alunpitäen ei ollut mitään,ei voi syntyä muutakaan. miten tyhjiö voi tuottaa jotain? harvon tyhtiöt posahtaa.>>
Perehdy siihen Big Bang -teoriaan ensin, ennen kuin yrität maalaisjärkeillä. Mitä sinä muuten tiedät siitä, mitä tyhjiöllä tieteessä tarkoitetaan?
>>nolla on nolla vaikka voissa paistaisi,paitsi venäjällä.>>
Universumin kokonaisenergia tosiaan voi olla nolla, mutta se ei tarkoita, etteikö olisi fluktuaatiota.
>>silti kaiken synty on todella uskomaton asia.>>
Minä kyllä uskon, että kaikki on syntynyt.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778