Suomessa naisilla on hyvin merkittävä rooli tasa-arvolakimuutoksien valmistelussa.
Yhteisöpalvelu Facebookissa kiersi kolme vuotta sitten useita satoja viestejä, joissa kummasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön henkilökuntaa.
Suomen tasa-arvolakimuutoksia ja hallituksen tasa-arvopolitiikkaa valmistelevassa yksikössä oli tuolloin töissä 12 naista, eikä yhtäkään miestä. Tilanne on tasoittunut hiukan kolmen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, sillä 18 henkilön yksikössä työskentelee nyt yksi mies.
Tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen on tottunut säännöllisin väliajoin alkavaan ihmettelyyn.
– Tämä on oikein kestokysymys. Emme kuitenkaan missään tapauksessa aja pelkästään naisasioita, Heinilä-Hannikainen korostaa.
Syy yksikön naisvaltaisuudelle on kuitenkin johtajan mukaan selkeä. Valtiohallinnon periaatteiden mukaisesti töihin on otettava aina se hakija, joka on koulutukseltaan ja työkokemukseltaan pätevin.
– Olemme virkamiehiä, joilta edellytetään tiettyä pätevyyttä. Aihealue tuntuu kiinnostavan enemmän naisia, eikä esimerkiksi työkokemuksensa perusteella pätevämpää hakijaa voi ohittaa valinnoissa sukupuolen vuoksi, Heinilä-Hannikainen perustelee.
Miespuolisia hakijoita on hänen mukaansa ollut hyvin vähän.
– Hakijoista miehiä on tavallisesti ollut vain noin kymmenisen prosenttia.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1423546483058.html?pos=ok-trm-uutk
,,,,
Haiskahtaa siltä itseltään, feminismiltä...
Kyseistä valtiollista yksikköä johdetaan puhtaasti kaunaisen ideologian pohjalta. Tasa-arvoyksikön koostumus on sinällään "steitmentti" ja sellaiseksi tarkoitettu. Se, onko sosiaali- ja terveysviranomaisten alaisia organisaatioita alunperin tarkoitettu tämän kaltaisen ideologisen toiminnan äsikassaraksi on sitten toinen juttu...
Vain 1 mies - tasa-arvoyksikön johtaja kertoo syyn
13
91
Vastaukset
- nauretttavaa
Pätevä ja vastuullinen johtaja osaisi pyörittää puljuaan vastuullisesti. Kyseisestä henkilöstä saa varmasti muodostaa oman mielipiteensä kaiken liirumlaarumin välistä.
Jokunen vuosi sitten tuo ankkalauma selvitti muiden valtiollisten organisaatioiden ja yksiköiden "tasa-arvoa". Olivat lättäjalkaa nuuskimassa suurennuslaseillaan.
Kun aikoinaan rouvalta kysyttiin miksi on vaan naisia heidän yksikössään, hän pillastui ja viittasi johonkin tyyliin "kuinka vaikeata on olla nainen"!
Akkamaista. Tyypillistä hameväkeä. Pitäkööt naurettavat puljunsa! - aiaioioi
Iltalehden lukijoiden kommentit puhukoon puolestaan! Siitä ei ole pitkä aikakaan, kun tuota naurettavaa puljua hieman kritisoi, niin oli "kauhea naisvihaaja". :)
Voi että, voi että..... melkein tekisi mieli sanoa että on niin noloa tätien touhut että menee melkein empatian puolelle miten suhtautua. Lähinnä hieman säälin sävyttämää naurua. :) - tasa-arvoa1
Kannattaa katsoa youtubesta Janice Fiamengon luentoja ja haastatteluja. Niissä hän kertoo kuin mm. kuinka feministinen rekrytointi toimii Kanadan yliopistoissa.
- tissitesiin
Noh, he näkevät sitten aikanaan mihin se johtaa kun rekrytoidaan vihaisia ideologisia ämmiä virkoihin.
Eiköhän aidot miehet kierrä ne ämmät kaukaa: valta, luovuus, itsenäisyys ja äly, valuu hiljaa muualle. Ja kun kultasuoni on sitten muualla, niin myyköön sitä omaa roskarihkamaansa.
Ne voi vaikka kuunnella sitä feminististä huippumusiikkia siellä sitten keskenään aiknsa kuluksi. Ja vilautella tissejään laitoksen ikkunoista.
- idhdshsfd
Feministeillä on tapana poimia vain rusinat pullasta. Tasa-arvoa halutaan vain niihin asioihin, joissa siitä on naisille hyötyä:
- naisikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin ja korkeapalkkaisiin johtotehtäviin, muttei tasa-arvoyksikköön tai huonopalkkaisiin miesvaltaisiin ammatteihin
- naisille mahdollisuus suorittaa asepalvelus, muttei velvollisuutta
- naisille kevyemmät vaatimukset kuntoa vaativiin ammatteihin, mutta sama palkka kuin miehille
- seksin oston kieltäminen, muttei myynnin
- jne.- palkallista_vapaata
Unohtamatta sitä, että on saatava palkat miesten palkkojen tasolle, mutta samalla on saatava pitää miehiä lyhyemmät vuosityötunnit.
- naismaista
Niin, niin, mutta hehät ovat naisia. Tuo on naismaista.
- valehtelu..verissä
"Olemme virkamiehiä, joilta edellytetään tiettyä pätevyyttä."
Unohtui kertoa, että he (feministit) ovat itse määritelleet pätevyysvaatimuksensa ja kuin sattumalta ne ovat feministejä suosivia. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että naistutkimuksen opiskelu pätevöittää yhtään mihinkään. Pari juristimiestä tai vaikka insinööriä parantaisi kerhoa kummasti.
" Emme kuitenkaan missään tapauksessa aja pelkästään naisasioita, Heinilä-Hannikainen korostaa."
...mutta unohtaa sopivasti kertoa, mitä ne ajettavat miesasiat ovat.- senkunvaan
Parempi että ajavat niitä naisasioitaan. Kuka nyt haluaisi tuollaisen marttakerhon ajavan "miesten asioita". Mielummin vaikka kissojen ja naisten.
- valvojayksikkö
Koska nainen ei ole tarpeeksi kypsä, luova ja älykäs, hän tarvitsee ehdottomasti tuollaisen feministisen kanalauman ajamaan asioitaan. Vapaus ja vastuu on jotain mikä pelottaa naista, ja naisen etuja valvoo satapäinen vihainen kanalauma. Yrittäjyyteen pääsee "naislainalla" :)
Ei me tuollaisia haluta, ihan oikeasti. Antaa naisten pitää kukkahattu-tätinsä, se taitaa heille sopiakin. Valvotkoon naisiaan. - feministi.hoitaa
senkunvaan kirjoitti:
Parempi että ajavat niitä naisasioitaan. Kuka nyt haluaisi tuollaisen marttakerhon ajavan "miesten asioita". Mielummin vaikka kissojen ja naisten.
Ne hoitavat miesten asiat kuten arjalaiset hoitivat juutalaisten asiat. Judeilta ei tietenkään kysytä, tykkäävätkö ne ratkaisuista.
- pitäköötpuljunsa
feministi.hoitaa kirjoitti:
Ne hoitavat miesten asiat kuten arjalaiset hoitivat juutalaisten asiat. Judeilta ei tietenkään kysytä, tykkäävätkö ne ratkaisuista.
Niin mutta kuka mies nyt haluaisi tuollaisen ämmä-yksikön "hoitamaan" tai edes edustamaan "asioitaan" vaikka sinne saataisiin muutama mieskin törttöilemään.
Heistä on sanouduttava irti henkisesti. Pitäkööt ämmät helvettinsä, kontrollinsa, byrokratiansa ja umpitylsän virkamisten säännöstelemän elämänsä.
Ennemmin liittyy vaikka moottoripyöräkerhoon kuin antaa tädeille edes prosentin auktoriteettia.
- Hhhjk
Missä mieskiintiöt?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830