"Puna-armeija oli pohjustanut hyökkäystään kuun alusta alkaen jatkuneella tykistötulella, joka vaurioitti pahasti suomalaisten asemia ja joukkojen taistelukykyä.
Helmikuun 11. päivän aamuna tykistötuli kiihtyi voimakkaaksi rumputuleksi, jonka myötä puna-armeija aloitti suurhyökkäyksensä. Vielä saman päivän aikana puna-armeija onnistui ratkaisevassa läpimurrossa Summassa.
Suomalaisten puolustautumista haittasivat muun muassa puute tykistön ammuksista ja panssarintorjuntatykeistä.
Suomalaisten vastahyökkäysten epäonnistuttua ylipäällikkö Carl Gustav Mannerheim antoi 15. helmikuuta Kannaksen 2. armeijakunnalle käskyn vetäytyä niin sanottuun väliasemaan.
105 päivää kestänyt talvisota päättyi Moskovan rauhansopimukseen 13. maaliskuuta 1940."
http://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/neuvostoliiton-suurhyökkäyksen-alkamisesta-75-vuotta/ar-AA9elRy
Kuulostaa pahemmalta mitä Karjalan kannaksella kesällä 1944. Meinaan jos on toista viikkoa joutunut jo tykkitulta kestämään ja sitten alkaa rumputuli on taistelukyky ja tahtokin aika lopussa. Kauankohan Suomen armeija olisi tuollaista vyörytystä kestänyt...
75 vuotta puna-armeijan suurhyökkäyksestä
25
130
Vastaukset
- Häpeärauha
Talvisodan häpeärauhaa vastusti mm. kansanedustaja Urho Kekkonen josta myöhemmin tuli Suomen pitkäaikaisin presidentti. Rauhaa ei olisi pitänyt tehdä vaan ottaa apua länsimailta. Stalinin rosvokopla olisi pakotettu rauhaan, Viipuria ei olisi menetetty, Suomi olisi välttänyt Jatkosodan.
- Mitenlie
Oltaisi luovutettu Hanko ja kokeiltu Viron ratkaisua.
- PöljäVaihtoehto
Sitäkö kannatat? Asiaa on helppo vertailla yhä!
Suomi ei suostunut vaatimuksiin ja kävi Talvisodan. Suomi menetti sodassa 26.000 kansalaistaan, mutta itsenäisyys säilyi!
Viro taas suostui vaatimuksiin. Se menetti 1940 itsenäisyytensä kokonaan ja siitä hetkestä eteenpäin se menetti vuoden sisällä sekä absoluuttisesti että suhteellisesti verrattomasto enemmän kansalaisaan, jotka lähtivät härkävaunuissa kohti Siperian vankileireijä ja vain aniharva palasi!
Tätäkö ratkaisua SINÄ suosit? - Eestistäviis
Ajattelin, että Hangosta olisi saatu suuri sotasaalis, jos oltaisiin pelattu aikaa. Mielenkiintoista, miten Hitler olisi reagoinut Itämereltä tulevaan uhkaan. Päänäkökohta näyttää Stalinilla olleen merenkäynti, tätä ei Suomessa oikein ymmärretty.
- MitäHelvetiMerenkäyntiä
"Päänäkökohta näyttää Stalinilla olleen merenkäynti, tätä ei Suomessa oikein ymmärretty."
Hmmm, hmmm, merenkäynti on aaltoilua tai tyrskyä, siis mitä Stalin oli tarkoitus tehdä? - Eitarviollavälkky
Viron luovutettua tukikohtia, suomalaiset edelleen pystyivät sulkemaan Suomenlahden kapeikon. 12" kantama oli yli 40 km.
- sotakannatti
Eestistäviis kirjoitti:
Ajattelin, että Hangosta olisi saatu suuri sotasaalis, jos oltaisiin pelattu aikaa. Mielenkiintoista, miten Hitler olisi reagoinut Itämereltä tulevaan uhkaan. Päänäkökohta näyttää Stalinilla olleen merenkäynti, tätä ei Suomessa oikein ymmärretty.
Oltaisi oltu Moskovan silmissä heikkoja ja Hitlerin mielestä vieläkin alempia kuin SS:n kallonmittaajien.
- hölmötarkkis
Eitarviollavälkky kirjoitti:
Viron luovutettua tukikohtia, suomalaiset edelleen pystyivät sulkemaan Suomenlahden kapeikon. 12" kantama oli yli 40 km.
Kyse ei koskaan ollut mistään turvallisuudesta.
- SummaSummarum
Summa petti kun Suomen ruotsalaiset juoksi karkuun. Näin kävi.
- Eipettänyt
Ylivoima vain meni väkisin läpi. Ruotsinkieliset joukot sattuivat pahimpaan paikkaan.
- 75_vuotta
" Kauankohan Suomen armeija olisi tuollaista vyörytystä kestänyt..."
Suomi on jo kestänyt 75 vuotta!- tarkkisitkee
Ja kestää edelleen.
- Summanmutikka
Wolf H. Halstin kirjoittama kolmiosainen teossarja Suomen Sota 1939-1945 osat 1-3
1. Osa, Talvisota 1939-1940, on julkaistu 1956 ja toiset osat 2 Kesäsota 1941 ja 3 Ratkaisu 1944 (Jatkosodasta) heti perään 1957, 1958.
W. H. Halstia entuudestaan tuntemattomille lienee paikallaan kertoa että hän oli Mannerheinristin ritari nro 157. Hän sai ristinsä 16.10.1944 ja ansioina oli Tornion valtauksessa osoitettu kylmäverisyys ja operatiivinen johto.
Hän oli Talvisodassa aitiopaikalla 5.D:n esikunassa ja on kirjoittanut useita kirjoja sodasta, joista ensimmäiset jo ennen Talvisotaa ja viimeiset joskus 1980 luvulla. Samoin hän kirjoitti Suomen Kuvalehteen lukemattomia kolumneja aina sota-ajoilta alkaen ihan loppuun saakka.
Tässä Halstin kirjassa kerrotaan melkoisen tarkasti tapahtumat Summan murtumisesta 1940 helmikuun 11. päivänä.
Sivulta 252 alkaen sivulle 289 käydään läpi koko tapahtuma ja kommentit suomenruotsalaisten toimille on seuraavanlaisia:
*Suoraa lainausta*
-s. 273 Helmikuun 11. päivänä oli Lähteentien kaistalla se JR 9:n pataljoona, (II/JR 9) joka II AK:n komentajan kehotuksesta oli toimitettu sinne vaihtamaan lopen uupunutta JR 8:n patatjoonaa. Vaihto oli tapahtunut helmikuun 8. - 9. päivänä pimeän suojassa, joten henkilökunnalla oli ollut aikaa perehtyä asemaan ja kotiutua olosuhteisiin parisen vuorokautta. Pataljoonan vahvuus oli vajaat 400 miestä, kun se joutui Lähteentien kaistalle. Se ei ollut saanut aikaisempia tappioitaan täydennetyiksi, kuten eivät muutkaan Summan divisioonissa taistelevat joukot. Pataljoona oli ruotsinkielinen ja toimi suomenkielisessä -mutta enen kaikkea sille vieraassa- rykmentissä tilapäisesti.
-s. 274 Helmikuun 9. ja 10. päivinä pataljoona sai olla verrattain rauhassa Summan olosuhteisiin katsoen.
- s. 276 Joka tapauksessa komppanian päällikkö klo 12.30 antoi komppanialleen käskyn vetäytyä tukilinjalle.
Oikeudenmukaisuuden vuoksi on kuitenkin -niin ymmärrettävä kuin käsky noissa olosuhteissa olikin- sanottava, että jos aikaisemmin tällä kaistalla olleet komppanianpäälliköt olisivat menetelleet samalla tavalla, *Summan kaista olisi menetetty jo joulukuussa*. Silloinkin riehuivat venäläiset hyökkäysvaunut asemassa tukilinjaa myöten, siis paljon syvemmällä kuin nyt, ja jalkaväki pysyi siitä huolimatta paikallaan. Puolustukseen määrätyllä komppanianpäälliköllä ei liioin ole ohjesäännön mukaan oikeutta antaa perääntymiskäskyä.Sekin seikka että käsky ylipäätään saatiin välitetyksi pesäkkeille, osoittaa että *tilanne ei voinut olla aivan toivoton*.Samaa todistaa myös se, että irtaantuminen onnistui.
-s 277 II/JR 9:n vasemmalla siivellä oleva komppania joutui taisteluun Munasuon kautta hyökkäävän venäläisen jalkaväen kanssa ja torjui sen ankaran taistelun jälkeen. Kun komppanian päällikkö huomasi venäläisten hyökkäysvaunujen ajavan eteenpäin Lähteentien varressa ja venäläisen jalkaväen siellä pesiytyneen suomalaisten asemaan, hänkin - nähtävästi omasta aloitteestaan, saamatta ylempää lupaa - antoi käskyn tyhjentää aseman ja vetäytyä tukilinjalle. Siihen hänellä ei ollut minkäänlaista oikeutta, olkoonkin että hänen sivustansa oli venäläisten etenemisen johdosta välillisesti uhattu. *Hänen tekonsa oli riidattomasti vastoin ohjesäännön sekä henkeä että kirjainta*.
*Pataljoonan komentajan toiminta* tässä ratkaisevassa vaiheessa on selostuksista päättäen supistunut tietojen välittämiseen, tilanteen kehityksen odottamiseen ja tapahtuneiden tosiasiain hyväksymiseen. Hänellä ei tosin ollut suuriakaan mahdollisuuksia pataljoonan vähäisen miesluvun tähden, mutta yhtä mahdollisuutta ei kuitenkaan voida keneltäkään komentajalta riistää niin kauan kuin hän pystyy liikkumaan: hän voi panna oman persoonansa vaakaan ja näyttää esimerkkiä. Tätä mahdollisuutta hän ei käyttänyt, ei ainakaan samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä Lähteentien kaistalla olivat sitä käyttäneet pelastaakseen tilanteen. Tämäkin on oikeudenmukaisuuden tähden todettava.
-s 278 Kirjoittaja oli helmikuun 11. - 12. päivien välisenä yönä Lähteentien kaistan tukilinjan maastossa tarkastamassa JR 13:lle meneviä huoltokuljetuksia ja voi silloin todeta, että kukaan ei oikeastaan tiennyt mitään omien tai venäläisten joukkojen asemasta. - MaanTurva
Suomen ruotsalaisia mollataan aina vaan Talvisodan Summan murtumisesta.
Summa olisi murtunut ennemmin tai myöhemmin. Mutta kun kerran hurrit oli sillä kertaa murtokohdassa, niin huonopa sitä on kieltääkään. Olihan Oksasen pataljoona sitä ennen ollut yli kuukauden samalla kohdalla ja vitja piti!
Harald Öhquist kirjoittaa mitä suomenruotsalaiset aiheutti: "se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle"
Öhquist komensi Talvisodan puhjetessa II Armeijakuntaa. Hän kirjoittaa kirjassaan Talvisota minun näkökulmastani, (Wsoy 1949, 402 s.) Mannerheim -linjan menetyksen syistä. Hän ei mainitse kyseessä olleen juuri suomenruotsalaisen pataljoonan. Itse läpimurrosta kertovassa kohdassa ei mainita sanallakaan ruotsinkielisiä joukkoja. Miksikähän ei? No kirjoittaja itse oli niin hurri kuin vain voi olla.
Päivä on 11.2.1940 ja juttu kuuluu sivulla 198 näin:
"Niinkuin omista muistiinpanoistani käy selville, en itse saanut päivän mittaan tietää paljonkaan enemmän kuin että Lähteen kaistalla oli etulinja suurimmaksi osaksi menetetty ja sisäänmurto saatu pysäytetyksi vasta tukilinjaan. Kun se, mitä siellä silloin tapahtui, joutui olemaan lähimpänä syynä siihen, että Mannerheimlinjasta luovuttiin koko matkalla merestä Muolaanjärveen -, se kivi, joka pani koko maanvieremän liikkeelle -,
Öhquist Harald Talvisota minun näkökulmastani
WSOY, 1949, 404 15 liitekarttaa 1.p
Summan tapahtumista muutama hyvä kirja:
Oksanen Erik (Eki): Summan miehet, Toim. Pekka-Juhani Kuitto, Kirjayhtymä, 1984, 331 s.
Hakala Jaakko & Santavuori Martti: Summa : kertomus 3. (6.) ja 5. Divisioonan vaiheista talvisodassa 1939-40, Otava, 1960, 260 s.
Tuompo - Karikoski: Kunnia - Isänmaa, Kivi, 1942, 412 kartat s., painos: 1
Kyseessä on eversti Ilmari Karhu ja kenraalimajuri K. A. Heiskanen ja heidän laatimansa selostus Summan taisteluista sivuilla 89-114. Siinä ei mainita sanallakaan suomenruotsalaisista joukoista!
Sotahistoriallinen aikakausikirja 15/1996: "Summan läpimurto" s. 121-134.
Maan Turva -järjestö ja kielirauha Summan jälkeen
J. O.Hannula: Summan läpimurto. Selostus N:o 21 Maan turva, Selostus N:o C 35. Helsinki, 23.5.1940.
Sivulla 120 on "Rinta rinnan" Antti Juutilaisen kirjoittama johdanto ja siinä kerrotaan mm. näin:
"Sotatoimien päätyttyä Maan Turva -järjestön eräs ensimmäisiä tehtäviä oli käydä käsiksi Lähteen lohkon sisäänmurtoa koskevaan huhuun. Se oli nostamassa pintaan ja repimässä rikki sotakuukausina vallinneen kielirauhan."
"Maan Turvan ulkoasuiltaan vaatimattomien raporttien kohtalo on ollut kova. Oikeaoppisesti moni rintamaupseeri hävitti saamansa raportit ja säilyneet kappaleet ovat vuosien mittaan supistuneet kotikirjastoista. Hannulan laatiman 11 -sivuisen selostuksen kohtalo on ollut vieläkin kovempi. Selittämättömistä syistä raportti on kadonnut sekä Sota-arkistosta että Maanpuolustuskorkeakoulun kirjastosta. Onneksi julkaisu on säilynyt Helsingin yliopiston kirjastossa."
Sivu 125:
Vain suullisessa valistustyössä käytettäväksi, ei sivullisten nähtäväksi. Julkaiseminen kielletty.
Selostus N:o 21
"Summan läpimurto"
"Useimmille asiamiehillemme lienee tunnettua, että liikkeellä on ollut itsepintaisia huhuja, joiden mukaan Summan rintamamurto olisi ollut määrättyjen joukko-osastojen syytä. Kun taistelu tätä väärää ja vahingollista huhua vastaan on ollut erittäin vaikeaa, on Maan Turva ryhtynyt toimenpiteisiin saadakseen sen kumotuksi niin asiantuntevalta taholta kuin mahdollista. Maan Turvan on onnistunut saada eräs etevimmistä sotahistoriallisista asiantuntijoistamme, everstiluutnantti J. O. Hannula, laatimaan läpimurrosta ja sen syistä tutkimus, joka on painettu tähän. Tehostamme sitä, ettei tätä tutkimusta ole annettava ulkopuolisten nähtäväksi."- Rallenkirja
"minun näkökulmastani" pitää ihan precis paikkansa, samaten siinä todetaan, että mitään sensaatioita ei ole, mutta hyvin hän katselee asioita kirkasotsaisesti vaikka tiesi paljon enemmän.
- seköharmittaa
Ainakin tarpeeksi jotta Saksa tai länsi olisi ehtinyt apuun.
- NjetImBunde
Saksahan oli Suomen vihollinen ja ryssän liittolainen Talvisodassa. Saksa möi Suomen ryssille ja esti aseiden toimituksen läpi eutoopan Suomeen.
- Armoton_totuus
Suomenruotsalaiset olivat niin Talvi kuin Jatkosodassakin pääsääntöisesti pelkureita. Muutamat harvat poikkeukset eivät tätä tosiasiaa miksikään muuta. Sodan jälkeen hurrikuntien ei edes tarvinnut ottaa kaiken menettäneitä karjalaisia. Jumalauta että vieläkin tuon paskasakin pelkuruus ja röyhkeys vituttaa. Ukki ja mummi niistä ajoista kertoivat, saatanan hurrit mitä tekivät!
- Ruotsinkielisethän
taistelivat täysin suomenkielisten veroisesti. Paljon useammin suomenkieliset joukot murtuivat ja pakenivat.
- määtiiä
Österman ja Öhlquist kieltämättä mokasivat ja pahasti. Vitukdi menneen vastahyökkäyksen jälkeen pettivät Summassa.
- eimeidävalas
Oli se onni meidän kannalta ettei Stalin oikein ymmärtänyt miten heikossa hapessa Ranska ja Englanti olivat. Suomen miehitys ja mahdollisesti Ruotsiin hyökkääminen olisi sulkenut pysyvästi ovat länteen. Pariisi kaatui, Lontoo ei.
- mitenlienykyää
Göring totesi aikoinaan lännen lähteneet sotaan siksi ettei Saksa pääsisi itään, mutta ei siksi että itä pääsisi Atlantille.
- Uumajanlohkolla
Jopa 17% Suomen ruotsinkielisistä JV-joukoista oli 1944 karkureina Uumajassa!
Suhteellisesti laskettuna jopa 17% Suomen ruotsinkielisistä maavoimien JV-joukkojen vahvuudesta oli karkureina Uumajan lohkolla Ruotsissa! Näin oli tilanne kesällä 1944.
Tästä Henrik Meinander ja muutkin historioitsijat kernaasti vaikenee ja ehkä syystäkin. General fron Terjärv eli Frans Uno Fagernäs kuulemma tunsi syvää häpeää kielisoutureitten tekosista. Tämä Meinander vetää hurrit Suomen pelastajiksi jokaisessa Suomen historiaa käsittelevässä kirjassaan, mutta hän EI kerro miten asiat oikeasti meni Tienhaarassa tai Kannaksella tai Suomi-hurrien kotirintamalla eli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Tämä 17%:n lukema saadaan kun verrataan ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuksia kesällä 1944 ja Uumajassa loisineita ruotsinkielisiä soutureita keskenään!
Ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuudesta oli (suhteellisesti) noin 17% Uumajassa! Kuulostaako pahalta? Tässä on pieni laskelma, jossa voi olla pientä tarkistamisen varaa lähinnä pataljoonien oletetuissa vahvuuksissa ja ehkä määrissäkin.
Ruotsinkielisiä oli tuohon aikana noin 9.5% Suomen koko väestöstä. Heitä lienee ollut samassa suhteessa myöskin sodassa. Monet ruotsinkieliset palvelivat tykistössä, ilmavoimissa ja merivoimissa. Nyt on kyse vain jalkaväkijoukoista.
1944 kesällä 17.D oli pääosin ruotsinkielinen. Se koostui kahdesta rykmentistä eli JR13 ja JR61 sekä erillispataljoonasta Er.P 27.
Kesällä 1944 ruotsinkielisiä jalkaväkijoukkoja oli siis 2 rykmenttiä ja 1 erillinen pataljoonaa eli kaikkiaan 7 pataljoonaa. Nyt arvioidaan kesän 1944 "kovissa" taisteluissa jo kuluneen pataljoonan vahvuudeksi vaikkapa noin 500 miestä. Määrävahvuushan on noin 1000 miestä. 7 (pataljoonaa) * 500 = 3500 ja kun tuohon määräään verrataan 600 ruotsinkielistä karkuria Uumajan lohkolla, niin sehän tekee 17%.
17% ruotsinkielisiä karkureita Uumajan lohkolla verrattuna ruotsinkielisten jalkaväkijoukkojen vahvuuteen kesällä 1944!
Kuten tästä tarkastelusta huomaat, niin Uumajan lohkolle Ruotsiin karanneita ruotsinkielisiä asevelvollisia on suhteellisesti hurjan paljon enemmän kuin on heidän prosentuaalinen osuutensa Suomen väestöstä! - sallyMASSON
Onneksi Suomella on Naton vastustajat jotka kohta kuolevat koko roskajoukko kaikki viimeiseen mieheen ryssien luoteihin. Seuraava sota on Natovastustajien vika josta he kantakoon vastuun hengellään. Kuolkoon koko jälkeenjääneiden paskajoukko pois. HAHAHAHAHAAA. Natossa on ainaisrauha. Natossa ei tulla käymään yhtäkään sotaa. Ei natomaissa ryssäperseet on jatkuvasti tappamassa, murhaamassa, tuhoamassa matkustajakoneita. Hullu päästään sairas vastustaa natojäsenyyttä. Natovastustajille kuolema itärajalla, munista hirteen kaikki natoavastustavat jälkeenjääneet.
- sallyMASSON
Onneksi Suomella on Naton vastustajat jotka kohta kuolevat koko roskajoukko kaikki viimeiseen mieheen ryssien luoteihin. Seuraava sota on Natovastustajien vika josta he kantakoon vastuun hengellään. Kuolkoon koko jälkeenjääneiden roskajoukko pois. HAHAHAHAHAAA. Natossa on ainaisrauha. Natossa ei tulla käymään yhtäkään sotaa. Ei natomaissa ryssäperseet on jatkuvasti tappamassa, murhaamassa, tuhoamassa matkustajakoneita. Hullu päästään sairas vastustaa natojäsenyyttä. Natovastustajille kuolema itärajalla, munista hirteen kaikki natoavastustavat jälkeenjääneet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti24516617Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235351- 1152537
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar151995Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361736Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111969- 59935
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28838Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40830