äÄÄ PYSYVÄ coriolisvoima

Antarktiksen tuulista

Etelä*manner on kylmin, tuulisin, korkein ja kuivin manneralue. Sen pinta-ala on 14 miljoonaa neliökilometriä.

Lumimyrskyt
Mannerjäätiköltä sisämaasta rannikolle suuntautuvat kovat tuulet ja myrskyt ovat säätilalle leimallisia. Siellä saattaa esiintyä päiväkausia kestäviä kovia lumimyrskyjä, jotka ovat ankarimpia koko maailmassa. Ne johtuvat pääosin siitä, että Etelä*mantereen yllä olevasta korkeapaineesta syöksyy ilmaa Etelämmannerta

KIERTÄVIIN

voimakkaisiin matalapaineisiin. Nämä matalapaineet aiheuttavat usein ankaria myrskyjä Etelä*mannerta ympäröiville vesialueille, esimerkiksi Kap Hornin seuduille. Niinpä monesti esiintyy voimakkaita lumimyrskyjä, joiden nopeus yltää keskimäärin jopa 150 km/h, puuskissa 190 km/h, ja suurin mitattu nopeus on 316,8 km/h eli 88 m/s.

Ilmatieteen laitoksen omiakin laskelmia aiheesta Maan pinnalta

Coriolisvoima
Coriolisvoima (tai: Coriolisin voima, coriolisvoima, käytetään myös nimitystä geostrofinen voima) on maapallon pyörimisliikkeestä johtuva voima, joka kääntää liikkeen suuntaa pohjoisella pallonpuoliskolla oikealle ja eteläisellä pallonpuoliskolla vasemmalle. Sen vaikutus näkyy TUULIEN ja merivirtojen sekä pitkien jokien suuntautumisessa. Coriolisvoima aiheuttaa kiihtyvyyden a = fv, missä f on niin sanottu coriolistekijä, jonka arvo riippuu leveysasteesta ja v on liikkuvan kappaleen nopeus.

Suomessa f ~ 10-4 s-1, joten nopeudella 10 m/s (= 36 km/h)
_____________________________________________

* Tämä tarkoittaa JUURI sitä mistä kerroin saavutettavan jo varsin lähellä maan pintaa. Alueen vahva vaikutus alkaa 200m ylöspäin, tuottaen jatkuvan tasaisen perustuulisuuden kesät talvet. MOT.

liikkuva kappale kokee corioliskiihtyvyyden, joka on 1 mm/s2. G. G. de Coriolis (1792-1843) oli ranskalainen insinööri ja fyysikko. - Coriolis force

Pasaatituuli
Syntyy molemmille puolille päiväntasaajaa, kun hepoasteilla vallitsevilta korkeapainevyöhykkeiltä säännölliset planetaariset tuulet puhaltavat kohti päiväntasaajaa. Pohjoisella pallonpuoliskolla Coriolisvoiman vaikutuksesta tuulen suunta on koillinen (koillispasaati) ja eteläisellä pallonpuoliskolla se on kaakko (kaakkoispasaati). - Trade wind
---

* Taas tästä näkee hyvin miten juuri päiväntasaajalla kaikkein voimakkain corioliksen efekti aiheutta jälleen kerran TAUOTTOMAN perustuulivirtauksen sieltä lähtien. Olen systeemiä vertaillut menestyksekkäästi juuri kuulalaakeriin. Jossa aina kun on kuulassa liike pääsuuntaan. Muodostuu automaattisesti myös samalle kuulalle vastakkainen rekyylin paluuvirtausten vyöhyke. Tässäkin mallissa ilmiö näkyy loistavasti.

* Haluan myös korostaa miten Antarktiksen/ (Grönlannin) alueella on niinikää AINA samansuuntainen kylmän ylängön TAUOTTOMAN coriolistuulien aina saman suuntainen Suihkuvirtauksista tuttu paluuvirtausten staattinen perus tuuli. Kaikki näissä kuvissa kertovat lähtemättömästi. Että nimenomaan Maapallon pyörinnän coriolisvoimat takaavat TAUOTTOMAN ja meille kaikille tutun pysyvän saman suuntaisen perustuulialueen.

* On hyvin tärkeää ymmärtää, että JOS systeemi toimisi vain Maan pinnalla Auringon lämmittäessä joitain tiettyjä tummempia alueita. Niin 50% ajasta tuuli tulisi oikealta. Ja Maapallon liikuttua illemmalla uuteen kulmaan 50% ajastaan vasemmalta. Tästä kartasta huomaamme selkeästi, ettei näin kuitenkaan ole missään Maapallolla!

http://kuvapilvi.fi/k/yuSn.png
[img]http://kuvapilvi.fi/k/yuSn.png[/img]
----------------------------
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

marius.lappi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu