Lääkärit mokasivat viime vuonna todistetusti 2 084 kertaa!!!!!
Potilasvakuutuskeskukselle tehtiin viime vuonna lakisääteisen potilasvakuutuksen perusteella yhteensä 7 746 vahinkoilmoitusta.
Vahingoista 92 prosenttia oli hoitovahinkoja. virolaisia?!
Korvausratkaisun Potilasvakuutuskeskus teki 6 692 tapauksesta, mutta korvattaviksi potilasvahingoiksi todettiin 2 084 tapausta. Näin ollen korvauksia sai 31,1 prosenttia hakijoista.
Yleisimmät korvattavat potilasvahingot olivat sattuneet lonkan ja polven tekonivelleikkauksissa sekä ranteen ja nilkan murtumien ja hampaiston hoidossa. Korvatuista vahingoista 92 prosenttia oli hoitovahinkoja ja infektiovahinkoja oli 6 prosenttia. Kaksi prosenttia tapauksista oli muita potilasvahinkoja.
Kaikista korvatuista vahingoista 73 prosenttia oli tapahtunut julkisen sektorin terveydenhuollossa. Loput potilasvahingot tapahtuivat yksityisellä sektorilla, johon lasketaan myös mm. julkisen sektorin vuokratyövoima.
Korvauksia eri vuosina sattuneista potilasvahingoista suoritettiin viime vuonna kaikkiaan 35,3 miljoonaa euroa. Siitä tilapäisen ja pysyvän haitan korvauksien osuus oli 37 prosenttia ja ansionmenetyskorvauksia oli kolmannes.
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013050316972373_tr.shtml

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikkia korruptioita pitäisi tutkia suuruus- ja vaikuttavuusjärjestyksessä. Silloin kärkisijoilla olisi lääketeollisuuden kohtuuton ja Suomen kansaa sairastuttava vaikutus lääkärikuntaan.
Innokkaimpia korruptionedistäjiä on Suomen Endokrinologiyhdistys. Sen kannaottojen mukaan toimittaessa kilpirauhaspotilailta oireet eivä poistu ja määrätään jopa yli puoli tusinaa muuta lääkettä. Arviolta KOLMEKYMMENTÄTUHATTA vajispotilasta on sellaisia että oireet poistuvat vain osittain tai eivät ollenkaan. Eräillä oireet pahenevat
https://thyroidhormones.wordpress.com/2015/01/13/ny-studie-visar-att-levaxin-kan-forvarra-hypotyreos/