Rikos on jo tapahtanut ja jatkuu edelleen!!!!!

Tänään 11.2. 2015 julkaistiin Aamulehdessä kirjoitukseni vanhusten kotiuttamisesta ja sen epäkohdista.

Sairaalat kotiuttavat erittäin huonokuntoisia vanhuksia.

Viime aikoina on nostettu keskusteluun terveydenhoidon säästöt. Kaikki on perustunut ajatukseen ”mitä jätetään hoitamatta, jotta säästettäisiin rahaa”. Vähälle huomiolle on jäänyt ajatus, miten voisimme hoitaa paremmin, jotta säästäisimme rahaa. Ainoaksi tavaksi säästää nähdään hoidosta luopuminen, ei parannettu hoito.
Vanhuksien perusteeton kotiuttaminen sairaalahoidosta on epäkohta, joka tuo huomattavia lisäkustannuksia, mutta myös inhimillistä kärsimystä hoidettavalle ja hänen läheisilleen.
Ratkaiseva kysymys kuuluu, kuka on kotikuntoinen ja mitkä ovat sen arvion kriteerit.

Vielä pari vuotta sitten meille hoitajille kerrottiin kotihoidon vähimmäiskunnon olevan yksin asuvalla vanhuksella sen, että hän pystyy nousemaan vuoteella istumaan makuulta ja kävelemään vessaan rollaattorin turvin. Tämän jälkeen hänen on kyettävä nousemaan wc-istuimelta ja nostamaan housunsa itsenäisesti ylös. Siis käymään wc:ssä ilman ulkopuolista apua ja asumaan kotonaan niin, ettei ole vuoteeseen hoidettava. Joissakin tapauksissa riittäväksi katsottiin myös kyky sängyn vieressä olevan portatiivin (pottatuoli) käyttöön.
Näin ei ole ollut enää pitkään aikaan. Kotiin lähetetään vanhuksia, jotka ovat täysin kykenemättömiä toimimaan kuvatulla tavalla. He ovat fyysisesti niin heikkokuntoisia, että ovat käytännössä 24 tuntia vuoteessa. Yhdessä muistisairauden kanssa tämä on kohtuutonta kärsimysten lisäämistä.
Ihminen on jätetty heitteille. Hän saa hoitoa vain kotihoidon käydessä hänen luonaan. Hän saa inhimillistä kohtelua ja huomiota osakseen 2–4 tuntia vuorokaudessa. Se on aivan liian vähän. Asiakas on lähetettävä sairaalaan, koska hän ei pärjää kotona.

Viime aikoina hyvinkin huonokuntoisten kotiuttaminen on yleistynyt huolestuttavasti. Minun on vaikea uskoa, että kyseessä olisi kotiuttavien lääkäreiden ammattitaidottomuus. Täten ainoaksi perusteeksi voi nousta taloudellinen tarkoituksellisuus. Halutaan lähettää asiakas kotiin rasittamasta oman yksikön kuluja.
Näin tehdään, vaikka tiedetään kotiuttamisen olevan vain tilapäisratkaisu. Ihminen joudutaan usein lähettämään uudelleen sairaalaan hyvinkin nopeasti, kenties jo samana päivänä. Toivotaan, että hänet ohjataan seuraavalla kerralla toiseen yksikköön hoitoon.

Mielestäni toimintatapa lähentelee jopa hoitovirhettä. Tehdään päätös, jonka hoidollisesti tiedetään huonontavan asiakkaan kuntoa ja vaarantavan hänen terveytensä. Lääkäreiden päätökset tulisi kyseenalaistaa ja vaatia perustelemaan hoidon linjaus.
”Bumerangi-hoito” (asiakas lähetetään eteenpäin, mutta hän palaa pian takaisin lähettäjälleen) maksaa yhteiskunnallemme hirveästi ja tietää asiakkaalle kohtuutonta rasitusta.
Ratkaisu tuo säästön näkyviin kotiuttavassa yksikössä heti, mutta ei ota huomioon kustannuksia muissa yksiköissä, joissa ihmistä joudutaan hoitamaan tämän toimenpiteen johdosta.
Kysyn yliopistollisen sairaalan ja Hatanpään vastaavalta lääkäriltä sekä kaupungin kotihoidosta vastaavalta johdolta: Mikä on kotihoidon piirissä olevan asiakkaan minimikuntovaatimus, kun hän ei ole erikseen järjestetyssä saattohoidossa?

Jyri Keränen
lähihoitaja, kotihoito, Tampere
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kansalainen47 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu