Jeesuksen historiallisuus

Mitä todisteita on siitä että Jeesus on joskus elänyt ja on tehnyt ihmeitä?

14

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikkamitä

      No esimerkiksi se, että sinäkin kirjoitit tämän aloituksen.

      • Mitä se Jeesuksesta kertoo? Jumalasta se voi jotain kertoakkin.

    • fara

      Historian tutkijoiden mukaan asia on kiistaton.

      • Rapanhapakko

        Ei tietenkään kiistaton, mutta että UT:n Jeesushahmolle oli todellinen esikuva, sitä pidetään todennäköisenä. Jos Jeesus olisi ollut aivan kuvitteellinen hahmo, evankeliumit olisi väärennetty yhdenmukaisemmiksi eikä niin ristiriitaisiksi kuin ovat.

        Kristittyjen lahkosta on myöhempiä mainintoja. Mutta yksityiskohtaisemmat tiedot Jeesuksen elämästä ja puheista tulevat siis vain teologisesti tarkoitushakuisista evankeliumeista, Raamattuun otetuista ja ulos jääneistä ja gnostilaisista teksteistä. Jotka UT:hen otetutkin kirjoitettiin vuosikymmeniä Jeesuksen jälkeen. Tolkkujen teologienkin mukaan kukaan evankeliumien kirjoittaja ei ollut silminnäkijä.

        Evankeliumit ovat keskenäänkin ristiriitaisia. Esimerkiksi Jeesuksen syntymäkertomukset Matteuksella ja Luukkaalla voidaan ajoittaa. Ja niillä on kymmenen vuoden ero! Joten Jeesus syntyi kahdesti tai oli kaksi Jeesusta? :-) No ei, mutta yksi saattoi olla ja hänen ympärilleen sepitettyjä tarinoita.

        Toinen kristinuskon ytimessä oleva ristiriita ovat kertomukset mitä tapahtui Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen. Tämän näkisitte itsekin suoraan Raamatustanne, jos hetkeksi poistatte hihhulilasinne. Ne tarinat kumoavat toisensa tärkeimmissäkin kohtaa kuten ilmestyikö Jeesus vain Jerusalemin alueella vai vain Galileassa, viipyilikö täällä ennen Taivaaseen nousuaan päivän vai neljäkymmentä. Ja ei, niitä ei voi yhdistää, huomaatte itsekin jos rehellisesti (jos uskovaiselle mahdollista) luette. Joten niiden tarinoiden ihan loogisesti täytyy olla sepitelmää, korkeintaan yhtä versiota, mikä lienee, lukuunottamatta.

        Raamatustanne näkisitte myös ihan itsekin, että VT:ssä EI ole profetioita Jeesuksesta. Ne UT-ssa viitatut kohdat ovat aivan muita asioita, ja evankeliumien kirjoittajat vääristelivät niiden merkitystä tahallaan.

      • Rapanhapakko

        Lisäys ylle Jeesuksen ihmeteoista.
        Kukapa tietää?
        Osa UT:hen kirjatuista kuitenkin ovat teemaltaan kopiota Vanhan testamentin vastaavista ihmeistä. Ja on huomioitava, että siihen aikaan alueella hiippaili paljon muitakin ihmeentekijöitä ja riivaajienpoistajia kuin Jeesus. Nykyään sellaista epäillään huuhaaksi tai silmänkääntötempuiksi, joten saattoipa Jeesuskin olla samaa kastia, sori vaan.

      • älä.nillitä
        Rapanhapakko kirjoitti:

        Jos sinä et usko se on ihan sinun oma asiasi.

      • Rapanhapakko

        Sinun "uskosi" on vain HALUAMISTA. Eikä se riitä vaikka miten haluat. Toivottavasti et kuitenkaan karismaatikkotyyliin valehtele Pyhän Hengen näitä sinulle suoraan kertoilevan. Silloin itsekin tietäisit valehtelevasi. Mitään dataa ei tulisi ulos, vaan ihmisten opettamaa kaanaankieltä. Sekin eri kristinuskon suunnissa erilaista.

        Ja jos uskoosi eli haluusi liittyy (siis JOS liittyiSI) vielä maailman perusoletuksena, että kaikki joudumme Helevettiin jos emmme usko Jeesukseen ja vielä oikealla tavalla... se tarkoittaa vain että halusi on paha ja sinä itse haluat pahaa maailmanselitystä. Koska olet itse paha, ei edes se kuvitteellinen Jumalasi, joka on vain oma paha halusi ja siis sinä itse.

    • Jumalanhulluus

      Raamattu sanoo Hebr. 13:8:

      "Jeesus Kristus on sama, eilen, tänään jaiankaikkisesti"

      Eli:
      Tänäkin aikana Hän tekee samoja tekoja, kuin maa päällä ollessaan :D

    • TVstäTuttu

      Kuka on Jeesus? Joku julkkis?

    • ttkkl

      Googleta:Jeesusen historiallisuus, niin löytyy dokumentteja. Paaremmin tietenkin Uudesta Testamentista.

      • Rapanhapakko

        Hei siis en minä ainakaan epäile, etteikö Jeesus olisi ollut olemassa! Luultavasti esikuva, todellnen mies, oli todella olemassa.

        Mutta mitä oikeasti tapahtui, se on eri juttu.

        Tässä kaikki tunnetut varhaiskristilliset ja sitä sivuavat lähteet. Historioitsijoiden ja teologien analysoimana. Linkein käännöksiin. Tosin valitettavasti enkuksi.

        http://www.earlychristianwritings.com/

        Tässä tarkka analyysi Matteuksen ja Luukkaan syntymäkertomusten aikaerosta:

        http://infidels.org/library/modern/richard_carrier/quirinius.html

        Tässä evankeliuminen Jeesuksen ylösnousemuskertomusten ristiriitaisuudesta. Tuon voitte itsekin tarkastaa ihan Raamatustanne. Minä olen, ja osaisin täsmentää ja täydentää linkin tekstiä:

        https://ffrf.org/legacy/books/lfif/?t=stone

        Tässä olikos Vanhassa Testamentissa profetioita Jeesuksesta. No ei. Nämäkin voitte ihan itse katsoa Raamatustanne. Minä olen ja tuotakin osaisin täydentää ja täsmentää paljon.

        http://infidels.org/library/modern/jim_lippard/fabulous-prophecies.html

        Nyt ette tietenkään vaivaudu, ette osaa englantia...ette lue edes suoraan Raamatustanne mitä siellä sanotaan kulttinne houreet hetkeksi unohtaen... tai ennen kaikkea höhöttelette ylimielisesti ja selitätte "uskosta" ja "uudestisyntymisestänne".

        Teidän uskonne on siis vain HALUA varsin ilkeän ja kieroutuneen maailmanselityksen eteen. Tiedän sellaisen olevan uskovaisille vaikeaa... mutta entäs jos kerrankin koettaisitte olla valehtelematta?

      • Rapanhapakko kirjoitti:

        Et siis epäile etteikö jeesus olisi ollut olemassa... Miten on , uksotko hänen tehneen vedestä viiniä, kävelleen vetten päällä, parantaneen sairaita tai herättäneen kuolleita?

        Tuollaisista asioista jeesus on tunnettu.

        Jos evankeliumeista karsii kaikki väitetyt yliluonnollisuudet jäljelle ei jää mitään.

    • Mielenkiintoinen_kirja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2512
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2167
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      98
      2109
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2052
    6. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    7. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1883
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      593
      1856
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      19
      1664
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1433
    Aihe