Suomalaisuuden liiton perustajajäsen Otto-Wille Kuusinen näytti ja 1918 missä SL:n linja kulkee: Hän taisteli Suomen laillista hallitusta vastaan. Mutta huonosti kävi Kuusisen ja hän pakeni raukkamaisesti Neuvostoliittoon.
Vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen Suomesta oli paennut Neuvosto-Venäjälle kymmenisen tuhatta punaista. 1930-luvun pulan aikana emigranttien määrä kasvoi 12 000—15 000 hengellä.
Sosialismin rakennustyö houkutteli Neuvostoliittoon myös 4 500 — 6 000 amerikansuomalaista. Kaiken kaikkiaan sotienvälisenä aikana Neuvostoliitossa asui arviolta 25 000 — 30 000 suomalaisemigranttia, jotka olivat sijoittuneet ennen muuta Karjalaan ja Pietarin alueelle.Näistä suurin osa joutui Siperiaan leireille erittäin tuhoisin seurauksin.
Neuvostoliitossa Kuusinen toimi Kommunistisen internationaalin eli Kominternin johdossa 1921 - 1939. Suomen ja Neuvostoliiton välisen talvisodan puhjettua marraskuussa 1939 Stalin nimitti Kuusisen ns. Terijoen hallituksen pääministeriksi. Talvisodan jälkeen Kuusinen toimi vuosina 1940 - 1956 Karjalais-suomalaisen neuvostotasavallan johdossa. Yhtenä tehtävänä Kuusisella oli "epäisänmaallisten suomalaisten pettureiden" karkoittaminen Siperiaan.
SL-mies Kuusinen siis yritti hävittää Suomen 1939, joskin epäonnistui. Sittemmin hän oli vastuussa tuhansien suomalaisten kuolemista Siperiassa.
Miten joku voi vihata Suomea ja suomalaisia niin paljon?

Vastaukset 13
Vanhimmat
Oli sisäsiittoisesta maalaiskylästä usean fennon tapaan.
Entäs Cay Sundström sitten.
Miten voikaan olla totta, että nämä svedarit olivat parhaita teloittajia 1918 kansanmurhissa ja miten nämä velihousuhurrit vihasivatkin Suomea ja suomalaisia?
Tämä aloitus oli varsin tyhjentävä ja alkoi fennoja hävettää.
Huomatkaa, kuinka nettisvekon pitää etsiä huonon esimerkkinsä yli 75 vuoden takaa! ;-)
Luulee sillä tavalla kuittaavansa itsensä ja muiden svekojen NYKYISEN ja koko ajan jatkuvan ja lisääntyvän maanpetturuuden.
Jep, oikein korostaa tuota huonoa omaatuntoa tuollaiset "Tämä aloitus oli varsin tyhjentävä ja alkoi fennoja hävettää." - viestit. Oikein "alkoi fennoja (suomalaisia) hävettää", pitää korostaa ja sanoa tuota mielessään niin mminta kertaa itsekin, että olisi itselleen jotenkin uskottava. Ei ole kovin mukavaa elää valheessa. Se koskee myös kansallista identiteettiä.
Kuusinen yritti pysyä hengissä kun joutui pakenemaan Neuvosto-Venäjälle 1918. Omalla tavallaan hän jatkoi Suomen rakentamista itärajan takana. Hän oli ideoimassa Suomalais-Karjalaista neuvostotasavaltaa ja oli Terijoen hallituksen päämies 1939. Tämä "Terijoen Suomi", joka oli tarkoitus liittää NL:n yhteyteen oli varsinainen Suur-Suomi, siihen oli liitetty suurin osa Vienan Karjalaa. Vielä 1930 l. Pidettiin itäkarjalaisia suomenkielisinä. Mitä jos Suomi olisi ilman talvisotaa liitetty NL:ään ja olisimme itsenäistyneet 1991, kuten Baltian maat...Suomi olisi lähes 50% suurempi pinta-alaltaan. Olisi täällä varmasti myös satojatuhansia venäjänkielisiä, mutta niinhän niitä on muutenkin nykyäänkin. Talvi ja jatkosodan tarkoitus oli pitää venäläiset maamme ulkopuolella, mutta tämä tavoite on nykysuomessa vesitetty.
http://www.arkisto.fi/uploads/Palvelut/Viestintä/julkaisuvapaat%20kuvat/Kartat/Terijoki%20copy.jpg
Venäläisiä ei taida olla edes svekkuleiden määrää mikä inkerikot miinustetaan pois.
Miksi ei kirjoiteta suoraan suomalainen vaan aina fenno, fenno?
Kirjoittakaa hurritöhnät suoraan ja kiertelemättä että tarkoitatte Suomea kun te sitä oikeasti tarkoitatte eikä mitään fennoja.
RISTO RYTI JA URHO KEKKONEN OVAT SUOMALAISUUDEN LIITON AKTIIVEJA JA PAKKORUOTSIN VASTAISEN TAISTELUN KÄRKINIMIÄ
Urho Kekkonen liittyi Suomalaisuuden liiton jäseneksi vuonna 1926, samana vuonna kuin Risto Ryti.
Hovioikeuden auskultanttina Urho Kekkonen oli vuonna 1927 valtaamassa liittoa aktivistien johtoon. Kekkonen tuli valtauksessa valituksi liiton keskushallitukseen. Kekkonen valittiin vuonna 1929 varapuheenjohtajaksi ja puheenjohtajana hän toimi vuosina 1930-1932. Kekkonen ja muut aktivistit voimistivat liiton suomalaisuustyötä, mikä kiihdytti kielitaistelua.
Kekkonen kiinnitti erityisesti huomiota ruotsinkielisten alueiden suomalaisvähemmistöihin, ja kirjoitti Suomalainen Suomi -lehdessä vuonna 1931, että ”Suomessa harjoitetaan kielisortoa – – ruotsalaiset harjoittavat sitä suomenkielisiä lapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan häikäilemättömämmin ja laajemmassa mittakaavassa kuin olisi voitu konsanaan ajatella.”Kekkonen oli Suomalaisuuden liiton kunniajäsen elämänsä loppuun asti.[12]
JAN VAPAAVUOSI TUKEE PAKKORUOTSIA ENERGIAPOLITIIKALLA
RÖYHKEÄ AGGRESSIIVINEN PAKKORUOTSITTAJA JAN VAPAAVUORI VASTASI EILEN 12.2. TORSTAINA EDUSKUNNAN KYSELYTUNNILLA ETTEI YMMÄRRÄ KYSYMYSTÄ KUN PERUSSUOMALAISET KYSYIVÄT MIKSI SUOMI MAKSAA YLIMÄÄRÄISIÄ TUKIA AHVENANMAALLE
KOKOOMUS ON SOLMUSSA, HÖLÖTTÄJÄ PUOLISVEDU STUBB JA AGRESSIIVINEN KOKOSVEDU VAPAAVUORI JOHTAVAT RÖYHKEINÄ
https://www.suomenuutiset.fi/turunen-voidaanko-rahan-kylvaminen-tuuleen-lopettaa/
Ahvenanmaalla suositaan tuulivoimaa
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) perusteli Ahvenanmaan tuulivoiman rahoittamista sillä, että maakunnassa on parhaat tuuliolosuhteet koko Suomesta ja että siellä suhtaudutaan tuulivoimaan myönteisemmin kuin monessa paikassa.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jari Lindström (ps.) kysyi myös, koska ministeri arvioi tuulivoiman nousevan ”ehkä voitolliseksi ilman tukia”. Vapaavuori vastasi, että tukipäätöstä tehdessä ajaksi ajateltiin 12 vuotta.
– Uskon, että uusiutuva energia voi nousta voitolliseksi. Tuulivoiman kohdalla tarkoitus oli, että 12 vuoden jälkeen se olisi voitollista ilman tukiakin, Vapaavuori selitti.
Hän myönsi, että nykyisellä sähkönhinnalla tuulivoiman tuki näyttää anteliaalta. Siihen liittyy muita syitä: hiilen ja öljyn halpeneminen, jotka molemmat johtuvat osaltaan Yhdysvaltain liuskeöljyn louhinnasta.
Ministeri korosti myös, että hallituksen täytyy sitoutua aiempien hallitusten linjaan, jotta Suomi antaisi kuvan luotettavasta maasta, joka on hyvä sijoituskohde. Suomi on sitoutunut tuottamaan 38 prosenttia energiastaan uusiutuvilla energiamuodoilla vuoteen 2020 mennessä.
Kekkonen teloitti punikkeja Haminassa.
Lahtaaja toi SL:n mies Kekkonen!
Kekkosen ainut synti oli Kostamus-projekti, liian paljon paskaa kertyi rajanpintaan lähelle pohjolan hermokeskuksia.