Ihmispelkoinen

Olen vastaavassa tilanteessa. Olen erakoitunut kotiin. Kaupassa käyminenkin ärsyttää. Jos joudun ihmisten kanssa juttusille, tunnen oloni vaivautuneeksi. Esim. silmiin katsominen tuottaa vaikeuksia kun ajattelen tilannetta ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jotkut rauhoittavat lääkkeet voisi auttaa mutta lääkärit kirjoittavat oikeasti tehokkaita lääkkeitä nihkeästi. Kolmiolääkkeet on ainoat jotka auttaa.

Kannattaa harkita psykoterapiaa. Muistaakseni ryhmämuotoinen terapia voi olla erityisen toimiva sosiaalisen pelon kanssa eläville, vaikka sinne meneminen on varmasti kauhistuttavaa.
Hienoa, että etsit vertaistukea. Kannattaa lukea sosiaalisten tilanteiden pelosta mahdollisimman paljon. Netistä löytyy paljon itsehoitovinkkejä. Tällainen pelko on kuin noidankehä: koska vuorovaikutustilanteita välttelee, positiivisia (=parantavia) kokemuksia ei voi syntyä, ja pelko pahenee. Ryhmämuotoisessa psykoterapiassa harjoitellaan yhdessä erilaisten tilanteiden kohtaamista ja sieltä saatavat kokemukset ovat usein rakentavia.
Älä vaadi aluksi itseltäsi liikoja, aloita pienin askelin. Kannattaa kuitenkin säännöllisesti laittaa itsensä ylittämään oman mukavuusalueensa rajat. Aluksi voisit käydä vaikka hiljaisissa ja rauhallisissa paikoissa (vaikka kirjastossa) ja istuutua jonnekin rauhalliseen nurkkaan lueskelemaan. Jonain päivänä voit ottaa tavoitteeksesi vaikka kysyä neuvoa jonkin kirjan etsimisessä. Vähitellen tavoitteet voivat kasvaa. Ehkä jossain vaiheessa uskallat vaikka aloittaa uuden harrastuksen tai tehdä vapaaehtoistyötä - molemmista saa valtavasti iloa itselleen.
Kannattaa myös miettiä mitä tilanteissa pelkää ja miksi. Tunnetko syyllisyyttä tai häpeää jostain? Pelkäätkö, että ihmiset vaativat liikaa tai tuomitsevat sinut? Näiden asioiden käsitteleminen terapeutin kanssa on hyödyllisintä, kovin syvälle ei palstalla pääse. Tällainen kannustus kuitenkin on sanottava, että muista, ettei sinun tarvitse olla mitään enempää tai vähempää kuin oma itsesi. Ei kannata olla itseään kohtaan liian ankara. Itsessään on niin helppo huomata vikoja, joihin muut eivät kiinnitä koskaan mitään huomiota.
Toivottavasti pelko helpottaa. Ole kärsivällinen, anna itsellesi aikaa, vaadi ajoittain edistysaskeleita. Tsemppia hurjasti!

Itse olin 90 luvun alussa kolmekymppisenä lähes samassa tilanteessa. Työttömänä pari vuotta. Masentunut enkä älynnyt hakea apua. Olen Asperger tyyppinen, eli vaikea olla sosiaalinen. Voin esittää tunnin, pari sosiaalisuutta ,mutta sitten pitää mennä omiin oloihin lepäämään. Onnistuin vihdoin kuitenkin saamaan mukavan työpaikan näyttelemällä haastattelussa olevani sosiaalinen. Työssä tapasin paljon yrityksen sisäisiä asiakkaita, mutta ei tarvinnut jäädä pitkiksi ajoiksi seurustelemaan. Nyt olen 52 vuotias ja olen ymmärtänyt omat rajoitteeni. Kymmenen vuotta olen syönyt mielialalääkkeitä, välillä pitänyt takoa. Nyt syön Sepram lääkettä. Kävin neljä vuotta 2009 -2013 psykoterapiassa, mutta se ei minua paljoa auttanut.Ehkä joku löytää siitä avun. Nykyinen työni on melko tylsä,mutta hyväpalkkainen eli pärjäilen.
Älä missään nimessä luovuta, niinkuin minä melkein

"Pelkään jopa naapureitani"

Tässä olisi sinulle todella hyvä foorumi sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville:
http://www.jannittaa.com/foorumi/

Minulla oli/on/on ollut tuo sama ongelma. Ei ehkä ihan noin pahana, mutta kyllä mieluusti hautauduin kotiin tietokoneeni kanssa ja välttelin sosiaalisia tilanteita. Sossiminen ärsyttää, koska ihmiset tuntuvat siltä, etteivät ne ole kiinnostuneita "oikeista" asioista, vaan jauhavat jotain tyhmää small talkia, jota en hallitse, eikä se kiinnosta minua. Olin monta vuotta kovin yksinäinen, mitä nyt vanhempien kanssa jutustelin silloin tällöin.

Nyt tilanteeni on siinä mielessä "parantunut", että olen parisuhteessa. Kumppani ei luojan kiitos ole mikään seurapiirihai, vaan istuu mielellään hänkin kotona omissa oloissaan, joten voimme möllöttää keskenämme. Hänen kanssaan en jännitä ihan niin paljoa. Mutta hänen kaverinsa!! Kaverit kun tulevat kylään ihan milloin lystäävät, eikä niiltä voi välttyä. Niiden tullessa häviän aina omiin oloihini tietokoneeni kanssa, koska en uskalla jutella niille. Eikä niin kauheasti kiinnostakaan, juurikin siksi, että juttelusta eli sosiaalisesta kanssakäymisestä tulee huono olo, koska jännittää ihan liikaa. Kaikenlainen kylään meno on myös tuskaa. Hikoan kuin hullu, pulssi hakkaa kolmessa sadassa, kahvikuppi ei kädessä pysy. Ja kuristaa ja ahdistaa ja ärsyttää ÄÄÄRRRGH.

Naapureita en minäkään tunne, enkä edes halua tuntea, koska ei ole mitään sanottavaa niille. Tuntuu, että ne hyökkää heti kimppuun, jos saavat tietää jotain minusta. Kaupat ovat kauheita paikkoja, mutta tutussa kaupassa voin joten kuten asioida silloin tällöin, jos nyt pakottavaa tarvetta ilmenee, eikä kumppani ehdi käymään kaupassa. Jos ostoksille on pakko lähteä, menen sinne mieluiten hänen seurassaan ja hiljaisimpaan mahdolliseen aikaan.

Kavereita ei luonnollisesti ole.

Tästä tuskin on mitään apua aloittajalle, mutta halusin ehkä vain jakaa tämän näyttääkseni, ettei aloittaja ole yksin jännityksensä kanssa.

mul on sama ongelma

ota yhteyttä [email protected]

Hae aloittaja netistä meditaatiosivut. Siellä on mielenkiintoinen vähän sinnepäin kuin pahan karman poistamisvideo.
Itse olen lähes viitoitetulla - reikimeditaatiopolulla RM). Eilenkin sydän löi hyvin epätasaisesti.
Kun olin ehtinyt puoleen väliin n. tunnin kestävän harjoituksen puoliväliin, pulssi oli tasaantunut.
RM on melkoinen kyinen pelto kun siinä joutuu kohtaamaan omat pelkonsa kerta kerran jälkeen.
Kuitenkin tuo menetelmä antaa hyvän suojan kaikkea pahaa, sisäistä ja ulkoista vastaan.
Kyseessä minulle henk. koht. huirja nettilöytö, jonka avulla jaksaa elää.

Tai mindfulness. Kokeile.