Ikuisena pessimistinä päätin kokeilla tienaamista netissä ilman omaa sijoitusta.
Tärkeintä oli siis päästä alkuun ilman omaa rahallista sijoitusta.
Selailtuani keskustelupalstoja päädyin sitten kokeilemaan Clixsenceä.
Sivustolla pääsee tienaamaan klikkailemalla mainoksia, tekemällä "taskeja", osallistumalla kilpailuihin ja tekemällä tutkimuksia.
Viikon kokeilun jälkeen on tilille kilahtanut vähän reilu kolme taalaa käyttämällä luppoaikaa netissä klikkailuun ( jota tulisi muutenkin ko. aikana tehtyä...). Tuottoisinta on ollut eri tutkimuksiin osallistuminen. Mainosten klikkailusta tienaus vaihtelee välillä 0.001-0.005 taalasenttiä, joten pelkästään niillä ei tuloja juuri kartu.
Ajattelin käytellä sivustoa vuoden verran ja katsoa mitä viivan alle jää. Rikkaaksi ei tuollatavoin pääse, mutta jos eden muutaman ylimääräisen roposen saisi...
Alkuun pääseminen vaatii rekisteröitymisen, voimassa olevan e-mailosoitteen ja esim. PayPal tilin (sinne maksetaan ne tienaamasi rahat). Edelleenkään, omaa rahaa ei touhuun tarvitse sijoittaa.
Jos haluat kokeilla, klikkaa allaolevaa linkkiä ja käy rekisteröitymässä. Saan siitä toki pienen provision minäkin, enhän tätä muuten kirjoittelisi...
http://www.clixsense.com/?r=7214082&s=101
Rahaa netistä
10
211
Vastaukset 10
- Peetu3
Itekkin aikanaan kokeilin jotain sivustoa, oliskohan ollu neobux tai jotain sinnepäin. Rahaa kertyi muutama euro kuukaudessa, en jaksanu pitempään yrittää. Mutta jos ei mitään muuta tekemistä ole niin mikäs siinä, eikun yrittämään ;-)
- Mustekalamies
Kannattaa kokeilla tuota Neobuxia!
http://www.neobux.com/?rh=6A756C6C6973 - Antza67
Eiks toi oo kaikkein helpoin tapa tienata? Ainakin itse kokeilin moista. http://bit.ly/1BWRgKm Linkki vaan jakoon kavereille facebookkiin ja saat 5% aina jokaisesta talletuksesta minkä joku tekee. Ainoa miinus on se että linkki toimii vaan kerran, eli kannattaa antaa se kaverille joka pelaa paljon ;)
- Huijausta
Nämä ovat pelkkää huijausta. Postinne tulee olemaan täynnä roskapostia jos tuonne osoitteen annatte, mihinkään noista. Peliriippuvaisten ansa.
- Mustekalamies
Höpö höpö!
- Felmanni
Clixsense on ehdottomasti paras klikkaus sivusto! Muutama minuutti päivässä ja osallistumalla tutkimuksiin ja tehtäviin ansaitset helposti muutaman dollarin kuussa. Maksavat Paypalin kautta!
Kokeile:
http://www.clixsense.com/?5320111 - agu82
http://www.mousebux.net/?ref=remkoz
Tossa vähän samanlainen, mutta omasta mielestäni tuottoisampi =)
Itse parissa päivässä tienannut jo pari dollaria. - bugenhagen
Siitä sisään.
http://www.neobux.com/?r=Bugenhagen2
Tosson kanssa hyvä sivusto:
https://useclix.com/index.php?ref=bugenhagen1 - hohoijakkaaaaa
Typerämpää aloitusta tuskin vois olla, luuleeko kukaan että nämä oikeasti ketään kiinnostavat! Varmaa ainakin että roskapostin poistossa suurempi työ mitä noista dollareita tulee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu491155- 16805
- 63725
- 68722
- 47694
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69678Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131615Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9530Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45508Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8490Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24463- 4462
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �104459Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113434Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26417- 13410
- 33398
- 30385
- 33381