olisiko ketään, joka voisi selittää uskonpuutteeni. Olen välillä eronnut kirkosta, liittynyt kirkkoon, ja taas eronnut. Minun on todella vaikea uskoa Jumalaan.
kierrettyäni ympäri maailmaa, ja nähtyäni pelkkää pahuutta, ja vieläkin pahempaa matkoillani.
Pyysin usein heitä uskomaan jumalaansa, mikä tahansa se heille sitten olikin. usein jouduin tilanteeseen, jossa kysymys oli uskotko Jumalaasi. Heille ei ollut tärkeätä se mikä Jumalani on, vaan uskonko häneen. On vaikea osallistua menoihin joissa heillä on oma ehdoton Jumalansa, hän ei ole yhtä vaativa kuin omamme, mutta vaatii silti kunnioitusta osakseen.
Kävelin sitten paikallisen munkin kanssa tilapäiseen kotiini. keskustelimme uskontojemme eroavaisuuksista. Hänen mielestään on olemassa vain yksi Jumala, mutta me kunnioitamme häntä eri tavoin. Siis palvomme tokaisin, lähes ateistin kiihkolla.
Pidetään tauko.., mitä on ateismi= a-teismi = ei uskovainen, ei mitään sen enenpää.
Kysyin, miten hän suhtautuu ateismiini. Hänen rauhallinen, ja mietiskelevä vastauksensa oli: Miksi tulit seuraamme, en uskokkaan saavani sinua kääntymään omaan uskontooni, mutta mieti miksi tulit. Kukaan ei sinua pyytänyt, saati vaatinut, tulit vain omasta tahdostasi.
Istuimme illan., juttelimme, mietimme tähtitaivasta.
Tuntien kuluttua lähtiessään hän sanoi minulle: Meillä on vain yksi Jumala, meillä on ero vain siinä miten häntä kunnioitamme.
Omko näin? minulla on halu uskoa, mutta ateistin mieli kumota kaikki. Tämä on vain yhden miehen halu etsiä totuutta, loukkaaviin kirjoitukdiin olen valmistunut. Mutta onko teillä oikeasti uskovilla mahdollisuus autaa minua oikean tien etsimisessä.
vaikeaa, vaikempaa jne.
4
<50
Vastaukset
Etsit selvästi Jumalaa. Siihen sinulla voi mennä aikaa, mutta siitä se lähtee. Ensin on usko. Sen jälkeen sitä miettii, miten joku tietty uskonto näyttäytyy ja mitä siihen kuuluu. Etsit tietoa ja hyvä niin.
Kyllä sinulle se oma tiesi näytetään.- aina.-
"Olen välillä eronnut kirkosta, liittynyt kirkkoon, ja taas eronnut. Minun on todella vaikea uskoa Jumalaan."
Sinä haluat vain harrastaa uskontoa, mutta et halua tuntea Jumalaa ? Jos haluat tulla uskoon, eli kokea mielenmuutoksen, silloin voit oppia tuntemaan Jumalan, koska HÄN antaa henkensä sinun sisimpääsi, saat uuden hengen.
Omalla uskollasi et pelastu ! Toki on hyvä käydä sanaa kuulemassa ja lukea sanaa.
Kirje efesolaisille 1
Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti..
Toinen kirje korinttilaisille 3
4. Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
5. ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
6. joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi
Tuossa kertomuksia, miten toiset ovat löytäneet Jumalan.
http://www.uskoontulo.net/
Ja muista ETSIVÄ LÖYTÄÄ ! En osaa selittää, mutta haluaisin rohkaista vilpittömästi etsimään. Etsimään toisten kristittyjen seurasta, Raamatun sanasta, etsimään rukoillen. Toivon, että Jumala ilmoittaa itsensä Sinulle.
Jeremia 29:13: "Te etsitte minua ja löydätte minut, kun te etsitte minua kaikesta sydämestänne."- 00000000
"Tuntien kuluttua lähtiessään hän sanoi minulle: Meillä on vain yksi Jumala, meillä on ero vain siinä miten häntä kunnioitamme.
Omko näin?"
Jos tarkastelet tuota väittämää siitä näkökulmasta, että vain Kristinuskon tunnustama Jumala ilmoittaa itse tulleensa Pojassaan tähän maailmaan uhrautumaan syntisen ihmisen puolesta, ja että mikään muu uskonto ei ilmoita mitään sellaista, vaan päinvastoin useimmissa suorastaan kiistetään Jeesuksen jumaluus tai jopa Hänen olemassaolonsakin, niin miltä sinusta vaikuttaa, onko tällöin loogista ajatella näiden eri uskontojen uskovan samaan jumalaan?
Entä, jos ajattelet sitä, että vain Kristinuskossa Jumala ilmoittaa ihmisen saavan pelastuksen lahjaksi, ilman mitään ihmisen omaa ansiota, ja kaikissa muissa edellytetään ihmiseltä yhtä jos toista pelastuksen ansaitsemiseksi - niin eikö näiden ajatusmallien välillä ole aivan liian suuri ero, että voitaisiin ajatella, että niissä uskotaan samaan jumalaan?
En halua loukata sinua, mutta en myöskään tiedä, voinko oikeasti auttaa sinua. Rukoilen puolestasi, ja jos haluat, yritän vastata kysymyksiisi, mutta lopulta usko syntyy vain näiden kahden edellytyksen täyttyessä: 1) sinä haluat uskoa ja 2) Jumala antaa sinulle uskon. Tällä en suinkaan tarkoita epäillä uskoasi, vaan lähinnä haluan muistuttaa siitä, että jos etsintäsi ei heti näyttäisi tuottavan tulosta, älä luovuta. Jumala saattaa haluta kuljettaa sinut joidenkin sellaisten asioiden läpi, jotka opettavat sinua paljon syvällisemmin, kuin mitä toinen ihminen voi selityksillään sinulle antaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475475Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612356Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181880Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451771- 171595
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331543Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5138881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2231021