Onko tämä anteeksipyyntö taas uusi julkisuuskikka?

Tänään Juha Sipilä pyytää anteeksi Helsingin sanomissa yrittäjiltä, jotka joutuivat Esko Ahon ja Iiro Viinasen politiikan seurauksena laman uhreiksi. Hänen mukaansa poliittiset päättäjät ovat anteeksipyynnön velassa monen syyttömän yrittäjän kärsimyksistä. Eli Juha Sipilä tunnustaa nyt sen tosiasia, että Esko Ahon Siperia-opettaa kuuri oli niin julmaa ja kohtuutonta yrittäjiä kohtaan. Kärsihän tuosta Esko Ahon Siperia-opettaa kuurista työntekijätkin, mutta Juha Sipilän ulostulossa tuo ryhmä ei Juha Sipilän julkisessa anteeksipyynnössä ole mainittu. Kärsi moni muukin ryhmä ja Ruotsissa asiat hoidettiin paljon paremmin, kuin meillä Suomessa. Eli kait ne nämä Juha Sipilän anteeksipyynnöt ovat paikallaan, vaikkakin koskevat vain yrittäjiä.
1586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Porvariyhteiskuntammehan on kehunut ja ylistänyt Esko Ahoa kaikkia medioita myöten ja nyt kepulaisten johtaja Juha Sipilä on toista mieltä ja pyytää anteeksi muiden puolesta. Esko Ahoa on käytetty nytkin lama-asiantuntijana mm. YLE:n ajankohtaisohjelmissa ja YLE:n uutisissa. Eli ketä meidän pitää uskoa, Esko Ahoa vai Juha Sipilää? Eikös tässä taas ole kysymyksessä se tuiki tuttu kepulainen takinkäännös?

Äänestä
  • No Iiro viinanen, ei kyllä pyydä anteeksi, päin vastoin suree vieläkin, ettei voinut enempää kurjistaa kansan elämää, vieläkin on jatkuvasti ratkuttamassa leikkaus ja veronkorotus listojaan, vähin mitä voisi tehdä olilsi, että pitäisi turpansa tukossa, samoin muut sen aikaiset päättäjät, kuten Aho Lipponen jne.

    Äänestä

  • Miksi Ahoa syytät edellisen hallituksen mokista?

    Eikö kantti kestä osoittaa syllisyyttä oikealle taholle? Vahva-Markka...muisteleppa sitä...jos sinulla lapsukaisella on mahdollista edes muistaa sitä...:D

    Äänestä

Tuota olen odottanut yli 20 vuotta.

Mutta tahon jonka pitäisi pyytää anteeksi pitäisi olla Kokoomus ja Sosialidemokraatit ja Vahvamarkka-Mauni. Ei vaan ole kuuluntu. On syytetty vain markkaa valuuttana siitä mikä oli selvä poliittinen virhe. Yhteiskuntarosvous.

MInulla ei ollut markkakaan ulkmomaan valuuttavelkaa mutta sittenkin Vahvamarkka-Mauni ja holkerin hallitus sjoivat yritykseni konkurssiin Vahvamarkka-politiikallaan... Parhaillaan maksoin lainoista korkoa 30% yhden kolmen kukauden jakson. Normaali Vahvan markan puolustuskorko oli 20-25%. Siis jokaista lainatonnia kohti lainasta korkoa vuodessa 250. Tuo 25 on nykyisen pikavipin maksimikorkotaso. Laki ei sali nykyisin edes pikavipille 30%:n korkoja. Sitä pidetään koronkiskontana. Silloin Holkerinn hallitus ja Suomen Presidentti puolustivat markkaa tuolla kiskurikorolla.

Äänestä
  • Mauno alkaa olla kylmää pierua vaille valmis. Ei se enää pyytele mitään, paskoo vain vaippaansa.

    Äänestä

  • .

    "Tuomioja tai Pakmanni pyytää anteeksi postuumisti????????????"

    .

    Äänestä

persutrollit ei totuudesta välitä. Sipilä ei ollut lamaa tekemässä, ei hänellä ole anteeksipyydettävää. Holkeri ja Koivisto olivat laman aiheuttajat.

Ei anteeksipyyntö tosin paljon taida lohduttaa niitä joiden elämä meni loppuiäksi pilalle.

Äänestä
  • Juha Sipilähän pyytää julkisesti anteeksi puoluetovereidensa puolesta, jotka eivät ymmärrä edes pyytää antaaksi. Tarkoitan siis Esko Ahoa ja iiro Viinasta.

    Äänestä

Kannattaisi tuon Juha Sipilän olla sanomatta mitään, niin selkkauksia ei syntyisi. Aika noloa pyytää yli kaksikymmentä vuotta sitten kepulaisten tekemisistä anteeksi. Olishan tuolla Juha Sipilällä ollut jo aikaisemminkin tälle anteeksipyynnölle saumaa, mutta kas kas nyt tuo omatunto pakotti tulemaan tälläkin asialla mediaan.

Äänestä
  • aikoihin herra Koiviston pitkälle sanelleen Aholle ja Viinaselle mitä tehdään.

    Sehän oli pankkiherra Koivisto olevinaan talousmies, vaikkakin punikki.

    Äänestä

  • Muistelen_noihin kirjoitti:

    aikoihin herra Koiviston pitkälle sanelleen Aholle ja Viinaselle mitä tehdään.

    Sehän oli pankkiherra Koivisto olevinaan talousmies, vaikkakin punikki.

    Eikös se ollut sitä "vahvan markan" politiikkaa?

    Äänestä

Sipilä munasi rajusti

Äänestä
  • Kyllä se Esko Aho oli se, joka kaatoi yrittäjiä. Kaatoi sen takia, että saisi duunareitakin rokottaa samalla, koska eihän hän oikein päässyt sitä työreformiunelmaansa muutoin toteuttamaan. Tulihan niitä työttömiä Eskon Ahon jäljiltä, ennätys 500 000 työtöntä, joista moni ei koskaan työllistynyt.

    Äänestä

Esko Aho pääministerinä pisti pankitkin uuteen uskoon. Siinä myölläkässä meni KOP:t ja SYP:t ja mm. Wegeliuksetkin joutuivat koville. Joutui myös maaseudulla moni velanjakajapankinjohtaja jopa sovittelemaan silmukkaa kaulaansa. Isäntämiehiäkin kovisteltiin ja taisi niitä tiluksiakin joutua vasaran alle, kun pankkien hallituksissa istuivat ja eivät ymmärtäneet kuvioita.

Äänestä

Minusta Sipilän temppu oli outo.
Mistä lähtien on tarvinnut pyytää anteeksi sellaista, mitä ei ole tehnyt? Vai onko sanomansa jotenkin vääristynyt? Että yhteiskunta on velvollinen pyytämään anteeksi?

Ne olivat rankkoja aikoja, ja sentään kaikki seassa olleet aletaan olla selvillä vesillä, ja ollaan rehabilitoiduiksi tultu, luottotiedot on saatu takaisin. Itse selvisin elossa, mutta kovin moni ei jaksanut enää elää sen häpäisyn vuoksi.

Jos oikein ymmärrän, niin kyse oli 1980- luvun lopulla tapahtuneen hallitsemattoman rahamarkkinoiden vapautuksen seuraamus. Voi niitä, jotka sen kantoivat ja sen korpitaipaleen rämpivät!

No, minulta ja monelta muulta meni yrityshalut siinä rytäkässä ihan täysin. Hankin muun ammatin, ja saan palkkani nykyään julkisyhteisöltä. Vaikka olisin jo 7 vuoden ajan saanut pankista velkaa, en ole sitä ottanut, vaan enemmänkin yritän elää säästeliääsi ja pärjäillä täysin omillani. Kun sitten 18 vuoden jälkeen sain luottokortin muutama vuosi sitten, olen maksanut sillä tehdyt ostokset jo ennen eräpäivää - kun en luota pätkääkään rahamaailmaan. Silti sen kanssa on elettävä.

Päättäjät surkuttelevat nykyään sitä, että suomalaiset eivät uskalla yrittää. Se taitaa olla kuitenkin ihan tervettä itsesuojeluvaistoa. Sen kaltaiset ilmiöt tai suomeksi sanottuna vääryydet eivät ihan vähällä unohdu.

Puhtaita papereita ei saa yksikään puolue tai poliittinen suuntaus. Minä menetin pitkäksi aikaa uskoni oikeusvaltioon, ja luottamus ei ole palannut vieläkään.

Muutama hyvä seuraamus noista ajoista kaikesta ikävästä huolimatta oli. Suurin osa päättäjistä tajusi, ettei ole mitään mieltä pitää ihmisiä loppuikäänsä velkapinhuusissa, ja säädettiin laki velkasaneerauksesta sekä velkomustuomioksi haetun velan vanhenemisesta. Mikään koira veräjästä- pääseminen ei kumpikaan noista ole, mutta sentään joskus aikojen perästä epäonnistunut tai erehtynyt saa uuden mahdollisuuden. Ja sitten ainakin ne ihmiset, jotka silloin myrskyn silmässä olevat, karttavat velkaa kuin ruttoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


TultiinTaasRyminällä kirjoitti:

Tänään Juha Sipilä pyytää anteeksi Helsingin sanomissa yrittäjiltä, jotka joutuivat Esko Ahon ja Iiro Viinasen politiikan seurauksena laman uhreiksi. Hänen mukaansa poliittiset päättäjät ovat anteeksipyynnön velassa monen syyttömän yrittäjän kärsimyksistä. Eli Juha Sipilä tunnustaa nyt sen tosiasia, että Esko Ahon Siperia-opettaa kuuri oli niin julmaa ja kohtuutonta yrittäjiä kohtaan. Kärsihän tuosta Esko Ahon Siperia-opettaa kuurista työntekijätkin, mutta Juha Sipilän ulostulossa tuo ryhmä ei Juha Sipilän julkisessa anteeksipyynnössä ole mainittu. Kärsi moni muukin ryhmä ja Ruotsissa asiat hoidettiin paljon paremmin, kuin meillä Suomessa. Eli kait ne nämä Juha Sipilän anteeksipyynnöt ovat paikallaan, vaikkakin koskevat vain yrittäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu