Juha Sipilä - mannertenvälinen nahjus

Tällä viikolla saatiin mainio osoitus Juha Sipilän johtajan "kyvyistä".

KEPUn keskiolutkanta oli varsin konkreettinen. Oltiin kerrankin yksiselitteisesti jotain mieltä jostain asiasta. Mitä sitten tapahtui? Kun asia otettiin julkisuudessa esiin, Juha Sipilän mielipide kääntyi 180 astetta. Ensin oltiin kovasti siirtämässä keskiolut Alkoon, mutta äkkiä sitten vakuuteltiin ettei aikuisten oikeasti ollakaan.

Juha Sipilä näyttää olevan todellinen mannertenvälinen nahjus. Jo hänen ulkoinen olemuksensakin kielii tästä, mutta hänen puheensa vain vahvistavat käsitystä.
Korneinta ovat hänen kielikuvansa, jotka aina ovat vähän sinne päin.

Jopa KEPUn omassa tupaillassa Sipilä joutui naurunalaiseksi halkopinovertauksineen. Se kielii siitä, että kuherruskuukaudet KEPUn kenttäväen kanssa ovat ohi. KEPUn kannatus on jo kääntynyt jyrkkään laskuun ja pääministeriys voi menne sivu suun.

22

192

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huusuazz

      Asiaa kaikki kirjottamasi.
      Pelottaa ja hävettää ajatuskin siitä jos Sipilä eu .ssa edustaa ja häpäisee suomalaisia.

    • valehtelija-känä

      Mannertenvälinen nahjus oli Rafael Paasio. Punikki känä yrittää unohtaa tämän. Sipilä julkisti kannan pari vuotta sitten, mutta se ei kiinnostanut edes raittiusjärjestöjä. Asia jäi siihen kunnes kakolaiset kaivoivat se esiin.

      känä valehtelee aina avauksissaan.

    • käänä

      Kustaa Rafael "Mannertenvälinen Nahjus" Paasio (OS. Hällström) (s. 1903, Uskela. k. 1980, Helsinki) oli suomalainen valtiomies

    • Jeesusmuuttiveenviiniksi

      Nyt heti rauhanyhdistykselle anteeksipyytämään. Suviseuroissa ei muuten kaljaa juoda. Siellä vedetään kirkasta viinaa. Tätä näytettiin ihan televisiossa, kun näytettiin dokumenttia suviseuroista. Siellä istu ukkoja teltassa ryyppyringissä. Kotipaikkakunnalla kun tästä mainitsin eräälle vanhalle vanhoillislestadiolaiselle, hän ei asiaa kieltänyt, mutta teki tavallaan Sipilät eli teki mustasta valjean. Ne ovst kuulemma ulkopuolisia uskottomua jotka siellä ryyppäävät. Niinpä tietenkin. Ihmettelen vaan, mitä ne ulkopuoliset uskottomat siellä suviseuroissa tekisivät? Olisivatkohan menneet viettelemään anteliaita neitokaisia? Ei, kyllä ne varmasti on sitä omaa sakkia. Kyllä niilekin viina maistuu. Paljon kaappijuoppoja lahkossa

      • Kaipaatuskontoa

        Jollakin on kovasti omantunnontuskia kun pitää joka välissä muistaa että lestadiolaisiakin on olemassa. Ei vain rohkeus riitä ottaa yhteyttä suoraan, vaan pitää kaipailla täällä keskustelupalstalla.

        Ole vain rohkea ja ota yhteyttä. Saat sinä sieltä apua kun vain kysyt.


      • VBNJKIUYGFDFTYUIO

        Kirkashan on parasta. Se lopettaa janon tehokkaasti eikä mene päähän. Jos siihen on lisätty vielä kivennäisiä se on sitä tehokaampaa janoon. Kivennäisvesi on todella hyvää janojuomaa. Ja on takuulla kirkasta.

        Mehut ja muut litkut lisäävät vain janoa.


    • Politiikan_tutkija

      Sipilän strategiana on ollut olla hiljaa ja tekemättä mitään. Näin hänen tyhmyytensä ei paljastu äänestäjille.

      Toivottavasti toimittajat panevat hänet vaalitenteissä ahtaalle.

      • AappiK

        On syytä tehdä kaikki mahdollinen, että Sipilän kyvyttömyys selviää kaikelle kansalle.


      • Ixu-koira

        Juha Sipilä on haparoinut jo useasti mm. eduskuntakeskusteluissa. Kyllä se hänen todellinen luontonsa vielä paljastuu kansalle. Toivottavasti kuitenkin jo ennen vaaleja.


    • J-Utta

      hih hih ajattele jätimäinen leivinuunin kokoinen ihratakamaus pyörimässä hih hih

      • Pikku_Maukka

        Tulee heti meiän Annika mieleen.


    • EnnustajaUkko

      Sipilän lähtölaskenta on jo alkanut Keskustan sisällä. Veikkaan, että puolue vaihtaa puheenjohtajaa kun kevään vaalit menevät nk. penkin alle.

      • JOHTAJAnne

        Keskustan kannatus on ollut viimeisimmissä mittauksissa kovassa laskussa. Taitaa Keskustalla jatkua oppositiokausi vaalien jälkeenkin...


    • KarriMikola

      Juha Sipilä on takinkääntäjä vailla vertaa.

    • SipiläPettääAina

      Juha Sipilä on aina sen näköinen kuin ei ymmärtäisi ympäröivästä maailmasta mitään.
      Kun Sipilä avaa suunsa, ensivaikutelma paljastuu täysin oikeaksi.

      • hyvä-sipilä

        Noilla "ammattipolitiikoilla" puhe alkaa heti, mutta eivät he kysymykseen vastaa. Ja jos alkaa miettimään tarkemmin mitä he puhuvat, niin sisältöä eli asiaa on turha etsiä.

        Tälläisiä koijareta on pilvin pimein hyvä, että joku miettii sanomisensa.


      • Maria_Kuseniina
        hyvä-sipilä kirjoitti:

        Noilla "ammattipolitiikoilla" puhe alkaa heti, mutta eivät he kysymykseen vastaa. Ja jos alkaa miettimään tarkemmin mitä he puhuvat, niin sisältöä eli asiaa on turha etsiä.

        Tälläisiä koijareta on pilvin pimein hyvä, että joku miettii sanomisensa.

        Osuvasti lohkaistu!


    • JouniV

      Aina kun Kumihuuli-Sipilä on tv:ssä vaihdan kanavaa.

      • Juurikin_näin

        Jatkuva vitutus lyhentää merkittävästi ihmisen elinaikaa ja tapauksessasi se on erittäin positiivinen asia.


    • MattiVanhanen

      Juha Sipilän aika pääministerinä lähenee loppuaan ja se loppu on todella lähellä.

    • Ejarvonnimmi

      Hei

    • naturensrödamuckel

      Hej

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1343
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      845
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      52
      662
    5. 60
      651
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      541
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      533
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      517
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      497
    Aihe