Martti Ahtisaari lyttää Venäjän selityksen Ykkösaamussa: ”Täyttä roskaa”
Rauhanvälittäjä, presidentti Martti Ahtisaari lyttää Ylen Ykkösaamun haastattelussa Venäjän väitteet lännen ja sotilasliitto Naton levittäytymisestä itään.
–Se, että Venäjä on jonkin aikaa yrittänyt pitää sellaista asennetta, että länsi ja Nato uhkaa Venäjää, mikä on täyttä roskaa. Se ei pidä paikkansa. Sekä EU, että Nato ovat päinvastoin etsineet kumppanuutta. Siltä pohjalta tätä toimintaa on harrastettu kylmän sodan jälkeisenä aikana, mutta Venäjä on kääntänyt sen tällaiseksi, Ahtisaari sanoi.
Hän pitää Venäjän suhtautumista länsimaihin harmillisena.
– Venäjän aseistautuminen on kyllä lähtenyt ihan omasta päätöksestä eikä sitä voi perustella millään lännen uhalla, eikä Naton uhalla, Ahtisaari totesi.
Nato ei ole hänen mielestään millään tavalla saartanut Venäjää.
–Tämä on puolustusliitto tämä Nato, ja se on maailman paras rauhanturvaoperaatioita hoitava järjestö. Ei tällainen argumentti voi pitää paikkansa. Kyllä Venäjällä on itsellään halu aseistautua, Ahtisaari sanoi.
Ahtisaari kertoi kannattavansa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon.
us
Rauhanvälittäjä, presidentti Martti Ahtisaari lyttää Ylen Ykkösaamun haastattelussa Venäjän väitteet lännen ja sotilasliitto Naton levittäytymisestä itään.
–Se, että Venäjä on jonkin aikaa yrittänyt pitää sellaista asennetta, että länsi ja Nato uhkaa Venäjää, mikä on täyttä roskaa. Se ei pidä paikkansa. Sekä EU, että Nato ovat päinvastoin etsineet kumppanuutta. Siltä pohjalta tätä toimintaa on harrastettu kylmän sodan jälkeisenä aikana, mutta Venäjä on kääntänyt sen tällaiseksi, Ahtisaari sanoi.
Hän pitää Venäjän suhtautumista länsimaihin harmillisena.
– Venäjän aseistautuminen on kyllä lähtenyt ihan omasta päätöksestä eikä sitä voi perustella millään lännen uhalla, eikä Naton uhalla, Ahtisaari totesi.
Nato ei ole hänen mielestään millään tavalla saartanut Venäjää.
–Tämä on puolustusliitto tämä Nato, ja se on maailman paras rauhanturvaoperaatioita hoitava järjestö. Ei tällainen argumentti voi pitää paikkansa. Kyllä Venäjällä on itsellään halu aseistautua, Ahtisaari sanoi.
Ahtisaari kertoi kannattavansa Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon.
us
Vastaukset 34
Vanhimmat
Martti Ahtisaari lyttää Venäjän selityksen Ykkösaamussa: ”Täyttä roskaa”
Onneksi meillä on Presidentti Ahtisaaren kaltaisia jotka uskaltaa sanoa suoraan sen että r…ät puhuu roskaa.
Nato jäsenyys on todellisuudessa erinomainen juttu Suomen ja Ruotsin turvallisuudelle ja siksi itä trollit käy niin kuumana kun ne yrittää valehdella kaikesta ja vähätellä Länsimaiden puolustusliittoa. Natoon heti. Kiitos Presidentti Ahtisaarelle että puhut suoraan asiaa.
Presidentti Ahtisaari on oikeassa.
Venäjän kanssa on mahdollista elää myös rauhanomaista rinnakkaiseloa,sen osoittaa Suomen esimerkki kylmän sodan vuosilta.
Silloinen Neuvostoliitto oli voimansa tunnossa ja kykeni muodostamaan ympärilleen puskurivaltioiden vyöhykkeen.
Venäläiseen tapaan puskurivaltio-operaatio suoritettiin raa`alla voimalla.
Esimerkiksi puolalaista älymystöä ja sotilaskomentajia likvidoitiin Katynissa ja muutamassa muussa paikassa.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt saksalaisten suorittama puolalaisen älymystön tuhoaminen,joka vaati noin 200000 keskitysleireihin kadonnutta.
Puhumme siis kymmenen kertaa Katynin suuruisesta uhrimäärästä.
Tämä kannanotto siis vain ettei totuus unohtuisi.
Katynissa KGB murhasi kevväällä 1940 25.000 TAVALLISTA puolalaista upseeria niskalaukauksilla! Eivät he mitään johtajia olleet.
Saksalaiset kaasuttivat keskitysleireillä Puolan (ja muidenkin maiden juutalaiset!
Puolan jaon ja miehityksen (1939) jälkeen eivät olot olleet kapoisat joutuipa kumman diktatuurin puolelle hyvänsä!
Antony Beevor: Toinen Maailmansota
Siinä missä ryöstely, tappaminen ja olojen kaoottisuus tekivät elämästä natsien miehittämillä alueilla hirvittävää, ei elämä sujunut paljoa paremmin puolalaisilla, jotka olivat Neuvostoliiton puolella uutta sisäistä rajaa.
Stalinin viha Puolaa kohtaan oli peräisin Neuvostoliiton ja Puolan sodasta ja puna-armeijan häviöstä vuonna 1920 Varsovan taistelussa, jota puolalaiset sanoivat ”Veikselin ihmeeksi”. Stalinia oli arvosteltu voimakkaasti hänen osuudestaan siihen, että ensimmäinen ratsuväkiarmeija ei ollut tukenut marsalkka Mihail Tuhatsevskin joukkoja. Hän oli puna-armeijan puhdistusten alkajaiseksi teloituttanut Tuhatsevskin tekaistujen syytteiden perusteella 1937. NKVD oli 1930-luvulla vainonnut vakoilusta syytettyinä Neuvostoliitossa asuvia puolalaisia, enimmäkseen kommunisteja.
NKVD:tä johti Stalinin vainojen aikaan Nikolai Jezov, jolle kehkeytyi pakkomielle puolalaisten kuvitelluista vehkeilyistä. Puolalaiset puhdistettiin NKVD:stä, ja 11. elokuuta 1937 annetulla käskyllä 00485 puolalaiset määriteltiin luonnostaan valtion vihollisiksi. Kun Jezov raportoi pidätyksien, kidutusten ja teloitusten kahdestakymmenestä ensimmäisestä päivästä, Stalin ylisti toimintaa: ”Oikein hyvä! Kaivakaa edelleen esiin ja puhdistakaa puolalaista saastaa. Poistakaa se Neuvostoliiton edun vuoksi.” Terrorin puolalaisvainojen aikana pidätettiin vakoilusta syytettyinä 143.810 ihmistä, joista 111.091 teloitettiin. Puolalaisilla oli tuhon aikaan neljäkymmentä kertaa suurempi mahdollisuus joutua teloitetuksi kuin Neuvostoliiton muilla kansalaisilla.
Voitokas Puola oli Neuvostoliiton ja Puolan sodan lopettaneessa Riian rauhansopimuksessa ottanut läntiset osat Valko-Venäjästä ja Ukrainasta. Sen jälkeen niihin oli siirretty paljon marsalkka Josef Pilsudkin legioonalaisia. Puna-armeijan hyökättyä Puolaan syksyllä 1939 yli viisi miljoonaa puolalaista totesi joutuneensa neuvostokomentoon, joka piti puolalaista isänmaallisuutta jo itsessään vastavallankumouksellisena. NKVD pidätti 109.400 ihmistä, joista suurin osa lähetettiin vankileireille ja 8.513 teloitettiin. Neuvostoviranomaisten tähtäimessä oli kaikki, joilla saattaisi olla osuutta puolalaisen kansallismielisyyden elättelemiseen, kuten maanomistajat, lakimiehet, opettajat, papit, lehtimiehet ja upseerit. Kyse oli tietoisesta luokkataistelun ja kansallisen tuhoamisen politiikasta. Puna-armeijan miehittämä Itä-Puola aiottiin jakaa ja liittää Neuvostoliittoon niin, että pohjoinen alue yhdistetään Valko-Venäjään, eteläinen Ukrainaan.
Joukkokarkoitukset Siperiaan ja Keski-Aasiaan alkoivat 10. helmikuuta 1940. NKVD:n kiväärirykmentit kokosivat 139.794 puolalaista siviiliä yli 30 asteen pakkasessa. Ensimmäiset valitut perheet herätettiin huutamalla ja hakkaamalla kiväärinperillä ovea. Puna-armeijan ja NKVD:n virkailijan johtamat ukrainalaiset miliisit ryntäsivät sisään, osoittelivat aseilla ja ärjyivät uhkauksia. Sängyt kaadettiin kumoon ja kaapit pengottiin muka etsittäessä kätkettyjä aseita. ”Te olette puolalaista eliittiä”, NKVD:n mies sanoi Adamczykin perheelle. ”Te olette puolalaisia herroja ja isäntiä. Olette kansan vihollisia.” Vielä tavanomaisempi NKVD:n muotoilu kuului: ”Kerran puolalainen, aina kulakki.” Kulakki oli Neuvostoliitossa varakkaasta ja taantumuksellisesta talonpojasta käytetty haukkumasana.
Perheille ei annettu paljoa aikaa valmistautua hirvittävän matkan varallw ja jättämään ikiajoiksi kotinsa ja maatilansa. Useimmat lamaantuivat ajatuksesta. Isät ja pojat pakotettiin polvilleen kasvot seinää vasten ja naisten annettiin kerätä tavaroita, kuten ompelukone rahan ansaitsemiseksi tuntemattomassa määränpäässä, keittiövälineitä, vuodevaatteita, perhevalokuvia, lapsen räsynukke ja koulukirjoja. Joitakuita neuvostosotilaita tehtävä selvästi hävetti, ja he pyytelivät vaimeasti anteeksi. Muutama perhe sai luvan lypsää lehmänsä ennen lähtöä tai tappaa pari kanaa tai porsasta kolmiviikkoiselle matkalle karjavaunussa. Kaikki muu oli jätettävä. Puolalainen diaspora oli alkanut.
Niin itänaapurin kanssa on mahdollista elää rauhaisaa rinnakkaiseloa, jos on tarpeeksi suuri sotilaallinen pelote olemassa itänaapuria pitämään aloillaan. Suomen piti itsenäisenä sodan loppuvaiheessa länsivaltojen suora ja kyseenalaistamaton käsky Stalinille jättää Suomi itsenäiseksi demokratiaksi, jota Stalin kunnioitti.
Kylmän sodan vuosina Suomi taas pysyi vapaana ryssänagressioilta lähinnä siksi että USA ja NATO eivät hyväksyneet neukkujen levittäytymistä yhtään lännemmäksi, kuin missä olivat. Mahdollista Suomeen kohdistuvaa sotilaallista toimintaa varten USA:lla oli Länsi-Saksassa suuri vihreiden barettien joukko, joka olisi heti siirretty Suomeen, mikäli ryssät olisivat alkaneet mahtailemaan rajoillamme suomalaisilta lupaa kysymättä. Tämä oli myös neukkulassa tiedossa ja Suomi sai olla rauhassa. Mikään Suomen auttamishalu ei tämän takana ollut, vaan yleinen ruskiporukan aisoissa pitäminen koko Eurpoopan alueella ns itäblokin ulkopuolella.
Eli tässäkin Suomen piti aluksi itsenäisenä ja myöhemmin rauhan tilassa ja vapaana ryssänjoukoista USA, Englanti ja yleisesti koko NATO voimakkaalla sotilaallisella voimallaan, ei suinkaan mikään Paasikivi-Kekkosen perseennuolentalinja ja jotkut mystiset "hyvät suhteet" ryssälandiaan, jota lähinnä propagandaryssät ovat suomalaisille kylmän sodan vuosina opettaneet ja iskostaneet omien tarkoitusperiensä ryydittämiseksi.
Suomi pian Natoon. Presidentti Ahtisaari puhui asiaa ja varmasti enemmän tietoinen asioista kun idän mielistelijät täällä.
"Mahdollista Suomeen kohdistuvaa sotilaallista toimintaa varten USA:lla oli Länsi-Saksassa suuri vihreiden barettien joukko, joka olisi heti siirretty Suomeen, mikäli ryssät olisivat alkaneet mahtailemaan rajoillamme suomalaisilta lupaa kysymättä. Tämä oli myös neukkulassa tiedossa ja Suomi sai olla rauhassa. Mikään Suomen auttamishalu ei tämän takana ollut, vaan yleinen ruskiporukan aisoissa pitäminen koko Eurpoopan alueella ns itäblokin ulkopuolella."
Tämä oli varsinkin hyvä!
Vihreät baretit Saksassa saivat Neuvostoliiton jättämään Suomen rauhaan.
Onko nimimerkki Hiuhihiuhilla enemmänkin näitä satuja kirjoitettuna?
Ahtisaaren puhuessa kuuluu todellisuudessa USA:n ääni.
Ja sinun puhuessa kuuluu taas ryssäputinin ääni !!!!
"Toinen teema taas liittyy siihen, miten valtajärjestelmään kytketyt tai sitä hännystelevät tiedotusvälineet ja intellektuellit vääristelevät maailmantapahtumista saamaamme kuvaa suurten valtakeskusten eduksi. Olemme tottuneet liittämään tällaiset vääristymät muihin maihin. Mutta kun lukee Chomskyn analyyseja yhdysvaltalaisten ja englantilaisten lehtien sotapropagandistisista valheista, olennaisten tietojen pimityksestä ja tarkoituksenmukaisesta uuskielestä, tajuaa väistämättä, että syystä tai toisesta nämä samat harhat päätyivät kritiikittä suomalaiseen mediaan.
Esimerkiksi kirjaan tutustuessa voi hämmästyneenä alkaa ymmärtää, että se järjestely, jota Kosovossa alettiin muun muassa suomalaisten voimin kesällä 1999 toteuttaa, ei suinkaan ole Ahtisaaren neuvottelema Kosovon rauhansopimus. Se on todellisuudessa USA:n pakottamana syntynyt Nato-johtoinen manööveri, joka sivuutti sekä kyseisen rauhansopimuksen että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman. Tätä eivät niin suomalainen media kuin Ahtisaari itsekään ole meille kertoneet. "
http://www.tammilehto.info/chomskyesi.htm
Itä trolli kiukuttelee ja jauhaa p...a
Martti Ahtisaari lyttää Venäjän selityksen Ykkösaamussa: ”Täyttä roskaa”
Ahtisaari on saanut Nobelin rauhanpalkinnon!
Moskovan Tiltu itse ei saa edes Mars-patukkaa Putinilta!
" Rauhantekijä Martti Ahtisaari ei ole tullut kuuluisaksi puolueettomuuspolitiikallaan. Päinvastoin.
Nobel-komitean mukaan Ahtisaari edisti Namibian itsenäistymistä vuosina 1989–1990, rauhaa Indonesian Acehissa vuonna 2005, Kosovossa vuonna 1999 ja jälleen vuosina 2005–2007 Kosovon itsenäistyessä. Vuonna 2008 Ahtisaari auttoi Irakin ”ongelmien ratkaisemisessa”.
Acehissa apuna rauhaan pakottamisessa oli tsunami ja Kosovossa Naton pommitukset. Kaikissa tapauksissa Ahtisaari on edistänyt länsimaiden intressien toteutumista. Kaikissa tapauksissa Ahtisaaren toimintaa ohjaa vahvemman voimapolitiikka. Samalla Ahtisaari edistää johdonmukaisesti talouspoliittisesti vahvemman intressejä. "
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2008/numero-9/autuaita-ovat-rahantekijat
Hyvä,nyt tiedetään mitä ahtisaari edustaa.
Jep USA:n juoksupoika.
Kartanlukutaito on Ahtisaarelta jäänyt opettelematta
Mitä Natomies voisi muuta sanoa.
Martti syo neljääkymmentä eri vitamiiniä päivässä, kyllä sillä määrällä pitäisi jo järjen juosta.
Maralla älli leikkaa aivan toisella tasolla kuin Moskovan Tiltuilla, jotka ovat pelkkä Venäjän propagandan Suomen haara!
Terrorismikäsite tunnetaan hyvin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terrorismi
Tiltujen voimaton raivo on todistus Maran oikeassa olosta.
Se on toi mara,ja tärisevä viinanen samanlaisia kiusankappaleita.Onneks kummallakaan ei ole valtaa. Kukaan normaali Suomalainen ei pidä.
Toinen puollustaa sota natoa,ja toinen haluais tappaa köyhät nälkään.
Kerry sanoo, että Venäjän propaganda on ollut viimeksi yhtä voimakasta kylmän sodan aikana
Sama mitä Kerry valehtelee, mutta Mahtisaari saisi jo vähitellen siirtyä viettämään eläkepäiviä, alkaa mennä sekoilun puolelle.
Ahtisaari on yksi harvoja Nobel-palkittujamme ja ennemmin moni häntä kuuntelee kuin Venäjään sitoutunutta hyväyuskoista hölmöä!
Ahtisaari puolustaa Natoa ja Nato ampuu ihmisiä raptoreistaan käsin...
Raptor(F-22) on ilmaherruushävittäjä, jolla ammutaan alas muut koneet. Silloin ei ole erityisen kiinnostavaa se, että alasammuttavan koneen pilotti on ihminen.
F-22 on vain USAF:n käytössä oleva kone, ei siis erityisesti mikään NATO-kone.
Ahtisaari puolustaa NATO:a, koska se on maailman vahvin puolustusliitto joka puolustaa juuri niitä länsimaisia arvoja, joihin Suomi on aina sitoutunut. Siksi NATO:on kuuluminen on Suomelle täysin luonnollinen ja Suomen edun mukainen asia.
Hah hah hah F-22, jonka tuotanto lopetettiin 187 kappaleeseen kun koneesta tuli liian kallis fiasko. F-22 ei pysty operoimaan yksinään itsenäisesti vaan se tarvitsee ympärilleen suojaavia koneita.
NATO on maailman vahvin sotilasliitto joo kun muita sotilasliittoja ei maailmassa ole, mutta sotia se ei silti voita, häviää nykyisin jo rättipäille, joilla ei ole edes omaa armeijaa. Kun Venäjä tuli vastaan Georgiassa, USA:n ja NATO:n NATO-ohjelmassa ollut Georgia hävisi 5:ssä päivässä.
"Kun Venäjä tuli vastaan Georgiassa, USA:n ja NATO:n NATO-ohjelmassa ollut Georgia hävisi 5:ssä päivässä."
Eli Tiltu iloitsee siitä, että Venäjä päihitti pienen kehitysmaan? Kannattaa iloita piebnestä!
Nato ja USA eivätolleet Georgiassa!
Jaa, USA:n toimittamia Hummereita jäi kiinni Venäläisille joukoille jotka takavarikoivat ne, niissä on amerikkalaisten toimittamaa tiedustelulaitteistoa, USA jopa vaati venäläisiä palauttamaan ne ajoneuvot ;)
Norja ei hyväksy Venäjän uhkailua, vaan vastaa puolustusvoimiaan uudistamalla.
Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Soreide kertoo, että Norja uudistaa puolustusvoimiensa rakennetta Venäjän uhan vuoksi.
Oikein
Natoon heti.. Norjalaisetkin ymmärtää tämän.
Norja ei hyväksy Venäjän uhkailua, vaan vastaa puolustusvoimiaan uudistamalla.
Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Soreide kertoo, että Norja uudistaa puolustusvoimiensa rakennetta Venäjän uhan vuoksi.
http://areena.yle.fi/tv/2654308
Norja ei hyväksy Venäjän uhkailua, vaan vastaa puolustusvoimiaan uudistamalla.
Natoon heti