Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä

Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.[3]

Naton ”kova ydin” on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että ”hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja sen on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiksi katsomillaan keinoin, myös asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella”.[3]

Neuvostoliitto tarjoutui Naton jäseneksi vuonna 1954. Nykyään kaikki maat, jotka Neuvostoliiton lisäksi kuuluivat Varsovan liittoon, ja myös osa entisistä neuvostotasavalloista, ovat Naton jäseniä.[4] Kylmän sodan aikana puolueettomat Euroopan maat Ruotsi, Irlanti, Suomi, Sveitsi ja Itävalta sekä osa entiseen Jugoslaviaan kuuluneista maista ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä Naton kanssa. Pohjoismaista Islanti, Norja ja Tanska ovat Naton jäseniä.

Nykyiset jäsenet
Alankomaat
Belgia
Britannia
Islannin
Italia
Kanada
Luxemburg
Norjan
Portugalin
Ranskan
Tanska Grönlanti ja Färsaaret eivät kuuluu EU:hun, mutta ne kuuluvat Natoon.
Yhdysvaltain
Kreikka
Turkki
Saksa
Espanjan
Puolan
Tšekki
Unkarin
Bulgarian
Latvia
Liettua
Romanian
Slovakian
Slovenian
Viron
Albanian
Kroatia

Vuonna 1997 solmitulla Nato–Venäjä-peruskirjalla luotiin pysyvä yhteistyöneuvosto, jossa Nato-maat ja Venäjä kokoontuivat.[9] Yhteistyöneuvoston seuraajaksi luotiin myöhemmin erityinen Nato–Venäjä-neuvosto, jonka perustaminen hyväksyttiin huippukokouksessa Roomassa 28. toukokuuta 2002. Neuvosto koostuu Naton jäsenmaista sekä Venäjästä. Se keskittyy erityisesti yhteistyön tiivistämiseen Naton ja Venäjän välillä, m
Naton rauhankumppanuusohjelma (engl. Partnership for Peace) on tarkoitettu luottamuksen luomiseksi ja yhteistyön kasvattamiseksi Naton ja siihen kuulumattomien maiden välillä.

Nato ei puolusta rauhankumppaneihin kohdistuvia hyökkäyksiä, sillä puolustusyhteistyön 5. artikla takaa puolustuksen vain Naton jäsenille.

Nato on puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Vuonna 1949 allekirjoitetun Naton peruskirjan (Pohjois-Atlantin sopimus) ytimessä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan oikeus yhteiseen puolustautumiseen.

http://atlanttiseura.fi/nato/#kappale1
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Naton päätehtävä on sotia,ja vallat uusia alueita.Tällä hetkellä on menossa Ukrainan sota.
Tämän sodan kun häviävät seuraavaksi hyökkäävät....

Äänestä
  • Taas paksua valetta. Ukrainan sodan aloitti Venäjä.
    NATO ei ole siinä millään tavalla mukana, ei edes yksikään jäsenvaltio.

    Saksa ja Ranska ovat hankkimassa rauhaa, jonka suurin este on Putinin johtama Venäjä, joka pyrkii tuhoamaan Ukrainan

    Äänestä

  • Nato on PUOLUSTUSJÄRJESTÖ!

    Koko olemassaolonsa aikana vuodesta 1949 lähtien Nato on käynyt vain kaksi lyhyttä ja voitollista ilmasotaa (Kosovo, Libya)!

    Ukrainassa Nato ei ole ollut laisinkaan osapuolena. Asia, josta Moskovan Tiltu on taasen toisaalta jatkuvasti huomautellut ja syyttänyt Natoa pelkuriksi! Hieman epäloogista, eikö vaan?

    Äänestä

  • Paljonpa sinä natojumalastasi tiedät... Eli et mitään.

    Äänestä

Dosentti, valtiotieteen tohtori Markku Salomaan mukaan Venäjä on jo varautunut Suomen Nato-jäsenyyteen varustellessaan sotilaallisesti vahvasti Suomen lähialueen. Salomaa esittääkin, että Suomi hakisi pikaisesti Naton jäsenyyttä sitomatta itseään Ruotsin suunnitelmiin

Äänestä

Mikäli Suomi hakeutuu Natoon, Ruotsi tekee saman varmasti. En pidä viisaana sitä, että Suomi sitoisi Nato-ratkaisunsa Ruotsiin.

Salomaan mielestä Naton jäsenhakemuksesta ei tarvita kansanäänestystä, vaan se tulisi hyväksyä eduskunnassa kuten muutkin kansainväliset sopimukset.

Hänen mukaansa Natosta ei ole missään muuallakaan järjestetty kansanäänestystä.

- Kansan valitsemien johtavien poliitikkojen on päätös tehtävä, ei hämmentyneiden kansalaisten, katsoo Salomaa.

Salomaan mukaan on turha haikailla 1990-luvun väljempiä vuosia, sillä nyt on aivan hyvä aika liittyä Natoon.

Äänestä
  • Presidentti lupasi kansanäänestyksen, lupaus on lupaus.
    Niinistö tullaan ehkä valitsemaan vielä toisellekkin kaudelle.

    että sillai

    Äänestä

Ainakin NATO:n Stay Behind-osaston tehtävänä on räjäyttää siviilejä jauhelihaksi Euroopassa.

Kuten mm Bolognassa ja Belgiassa.

Tätä asiaa käsiteltiin Euroopan neuvostossa jo 1990.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


knht5764 kirjoitti:

Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja vapaudesta poliittisesti ja viime vaiheessa sotilaallisesti.[3]

Naton ”kova ydin” on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että ”hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja sen on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiksi katsomillaan keinoin, myös asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella”.[3]

Neuvostoliitto tarjoutui Naton jäseneksi vuonna 1954. Nykyään kaikki maat, jotka Neuvostoliiton lisäksi kuuluivat Varsovan liittoon, ja myös osa entisistä neuvostotasavalloista, ovat Naton jäseniä.[4] Kylmän sodan aikana puolueettomat Euroopan maat Ruotsi, Irlanti, Suomi, Sveitsi ja Itävalta sekä osa entiseen Jugoslaviaan kuuluneista maista ovat jättäytyneet liiton ulkopuolelle. Osa näistäkin maista tekee yhteistyötä Naton kanssa. Pohjoismaista Islanti, Norja ja Tanska ovat Naton jäseniä.

Nykyiset jäsenet
Alankomaat
Belgia
Britannia
Islannin
Italia
Kanada
Luxemburg
Norjan
Portugalin
Ranskan
Tanska Grönlanti ja Färsaaret eivät kuuluu EU:hun, mutta ne kuuluvat Natoon.
Yhdysvaltain
Kreikka
Turkki
Saksa
Espanjan
Puolan
Tšekki
Unkarin
Bulgarian
Latvia
Liettua
Romanian
Slovakian
Slovenian
Viron
Albanian
Kroatia

Vuonna 1997 solmitulla Nato–Venäjä-peruskirjalla luotiin pysyvä yhteistyöneuvosto, jossa Nato-maat ja Venäjä kokoontuivat.[9] Yhteistyöneuvoston seuraajaksi luotiin myöhemmin erityinen Nato–Venäjä-neuvosto, jonka perustaminen hyväksyttiin huippukokouksessa Roomassa 28. toukokuuta 2002. Neuvosto koostuu Naton jäsenmaista sekä Venäjästä. Se keskittyy erityisesti yhteistyön tiivistämiseen Naton ja Venäjän välillä, m
Naton rauhankumppanuusohjelma (engl. Partnership for Peace) on tarkoitettu luottamuksen luomiseksi ja yhteistyön kasvattamiseksi Naton ja siihen kuulumattomien maiden välillä.

Nato ei puolusta rauhankumppaneihin kohdistuvia hyökkäyksiä, sillä puolustusyhteistyön 5. artikla takaa puolustuksen vain Naton jäsenille.

Nato on puolustusliitto, jonka tärkeimpänä tehtävänä on taata jäsenmaidensa turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Vuonna 1949 allekirjoitetun Naton peruskirjan (Pohjois-Atlantin sopimus) ytimessä on Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan oikeus yhteiseen puolustautumiseen.

http://atlanttiseura.fi/nato/#kappale1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu