Se wanha wainooja ei tahdo esikoisten, etenkään nuorison, tutustuvan Kristuksen kirkon historiaan ja kuiske käy hengellisessä maailmassa "ei tuo ole tärkeää", "turhaa viisastelua", "kuolleenuskon pappien pölinää", "ei mielenkiintoista, lue jotain ajankohtaista", "tule ylös kuopasta, arkeologi, älä kaivele menneitä", "minä en tuota tarvitse..."
syynä on esikoisuudessa riehuva willihenki, joka näyttää niin säyseältä ja järjestyneeltä, keskittyneeltä siihen ainoaan tärkeään - syntien anteeksisaamiseen ja pelastumiseen.
otan esille kolme kohtaa, joissa hännäntypykkä tämän valkean järjestyksen kaavun alta heilahtelee eksyttäen monta.
Miksi esikoisnuoret?
no kun vanhat ovat monet jo niin paatuneet, ettei heitä heilauta asenteistaan ja tavoistaan enää mikään - tie on valittu, tienhaaroja ei enää ole, etsikkoaika on ohi ja palkinto odottaa vaeltajaa, kuten luvattu on.
syynä on esikoisuudessa riehuva willihenki, joka näyttää niin säyseältä ja järjestyneeltä, keskittyneeltä siihen ainoaan tärkeään - syntien anteeksisaamiseen ja pelastumiseen.
otan esille kolme kohtaa, joissa hännäntypykkä tämän valkean järjestyksen kaavun alta heilahtelee eksyttäen monta.
Miksi esikoisnuoret?
no kun vanhat ovat monet jo niin paatuneet, ettei heitä heilauta asenteistaan ja tavoistaan enää mikään - tie on valittu, tienhaaroja ei enää ole, etsikkoaika on ohi ja palkinto odottaa vaeltajaa, kuten luvattu on.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ensimmäinen asia on kaste.
Kristuksen valtakaunnan raja kulkee kasteen mukana. Ei ole kastamattomia kristittyjä, vaan Jeesuksen luo tulemisen ensimmäinen asia on tulla kastetuksi.
Kirkon verisessä historiassa, taistelussa Rooman sielusta, valtakunnan laajenemisessa pakanuuden alueille, ratkaiseva asia on kristillinen kaste. Tämä koskee myös Jeesuksen saapumista Suomeen joku aika sitten, yhtä hyvin kuin Espanjaa, Ranskaa, Saksaa tai Uruguaita.
Esikoisten willihenki on tässä aivan tehokkaasti vauhdissa, riistäen pyhän kasteen "uskovilta" ja korvaten sen muka hurskaammalla "uudellasyntymisellä" josta Lapin vanhimmat ja lähetysmiehetkään eivät ymmärrä mitään ja opettavat toisistaan erilailla miten tullaan Jumalan lapseksi. (RB on sen todistanut ja siitä hinnan maksanut)
Kristuksen kirkon historiassa on verikaste käsite, pesu omalla verellä, jolle on annettu erityinen arvo. Mutta sekään ei ohita vesikastetta, joka kuolemaansa odottaville kasteoppilaille annettiin vaikka vankilassa, jos ei ennen keritty.
Kristuksen kirkko on kasteen peruspilarin varassa ja tätä ei esikoisnuorille tahdota saattaa tiedoksi, vaan houhotetaan uudestisyntymisestä ja pilkataan kastetta.
Tässä yksi syy, miksei historiaa saa opiskella.
Älä valehtele lumiukko! Vesikastetta ei olla poistamassa, mutta tärkeämpää kuin vesikaste, on Pyhän Hengen kaste, jonka ihminen saa uudestisyntymisessä. Johannes Kastaja sanoi:
11. Minä tosin kastan teitä vedellä parannukseen; mutta se, joka minun jälkeeni tulee, on väkevämpi minua, jonka kenkiä en minä ole kelvollinen kantamaan, hän kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.
Jeesus opetti:
3. Jesus vastasi ja sanoi hänelle: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku vastuudesta synny, ei hän taida Jumalan valtakuntaa nähdä.
4. Nikodemus sanoi hänelle: kuinka taitaa ihminen vanhana syntyä? taitaako hän äitinsä kohtuun jälleen mennä, ja syntyä?
5. Jesus vastasi: totisesti, totisesti sanon minä sinulle: ellei joku synny vedestä ja Hengestä ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.
6. Mitä lihasta syntynyt on, se on liha, ja mitä Hengestä syntynyt on se on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän pitää uudesta syntymän.
8. Tuuli puhaltaa, kussa hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, ja et tiedä, kusta hän tulee taikka kuhunka hän menee: näin on jokainen, joka Hengestä syntynyt on.
tämä lumiukko ei valehtele, voi olla väärässä ja erehtyä, mutta ei valehtele.
kun syytät lumiukkoa asiasta, jota tämä ei ole kirjoittanut, väännätkö vinoon tahallasi vai onko lukutaitosi heikko?
Jos ei tunne asiaa, niin ei tarvitse kirjoittaa mitään. Jos totuuden vastaisesti kirjopittaa, niin se on valehtelua.
Toinen asia on Jumalan valtakunta.
Esikoisia riivaava willihenki on lahkohenki, joka tahtoisi esikoisnuoret sulkea ihmisten tekemiin aitauksiin - ja siellä he mielellään pysyvätkin turvallisessa mustavalkoisessa valtakunnassa, joka ulottuu sinne minne saarnaajien sananjulistus.
Kristuksen kirkon historia kun räjäyttää kaiken lahkobunkkerin taivaan tuuliin niin ettei mitään jääkkään. Tämän tietävät kaikki ne esikoislestadiolaiset kristityt, joita lahkohenki ei ole saanut petettyä valtaansa - miten ihmeellinen suuri puu taivasten valtakunnasta on kasvanut, jossa linnut tekevät pesänsä sen oksille. Heistä puuttuu tuo p.erkelellinen ylimielisyys ja omavanhurskaus - koska kuulun tähän liikkeeseen olen pelastettu.
Kristuksen seurakuntaa on aina vihattu ja vainottu. Tämä ei ole loppunut vieläkään siitä huolehtii epaimen korpinpoikineen ja kunnonseuralaisineen. Jeesus sanookin, että iloitkaa ja riemuitkaa, sillä näin he vainosivat nitä, jotka teidän edellänne olivat. Niin on vainottu profeetoita, apostoleita, Kristusta, Lutheria ja vainotaan ja pilkataan lestadiolaisia koko sen historian ajan. Käärmeen siemenet eivät kestä kuulla totuutta.
Kolmas syy on kilvoitus
Esikoisnuori saa selkeät elämänohjeet, Lapin neuvot ja vanhimpien kehoitukset ja saarnaajien selkeät opastukset kuinka tulee kilvoitella. He raukat sitten iloisesti tottelevat, mitä lauman johtajat heille sanovat, ja ajattelevat, että tunnustaessaan "kilvoituksen huonouden" "heikkoudet" ja "lankeamukset" he kulkevat pyhien tietä ja ovat astetta parempia kristittyjä kuin nuo sisaret ja veljet jotka ovat niin lepsuja vaelluksessaan, että jopa kukkia talossaan pitävät.
Kristuksen kirkon historia tuo sellaisen todistajien pilven, josta esikoisista kirjoittava heprealaiskirje puhuu, että tuo tämänpäivän esikoisnuoren kokema tyytyväisyys oman vaelluksen huonouteen ja parhaansa yrittämiseen kalpenee ja haihtuu kuin aamun usva auringon noustessa. Hyvänen aika, enhän minä vielä ole verille asti tehnyt vastarintaa synnille, enhän minä ole todistanut Kristuksesta sanoillani ja teoillani, eihän kukaan ole tullut kasteelle ja saanut pelastuksen kruunua minun vaellukseni seurauksena.
Tätä ei mitenkään saa tapahtua, Wihollinen sanoaa, ja tuhattaiturina sulkee silmät ja korvat Jumalan valtakunnan todellisten kilvoittelijoiden ja todistajien ääneltä ja esimerkiltä.
Laitan tähän heprealaiskirjettä uuden käännöksen mukaan, koska se on tässä tarkempi ja parempi kuin Biblian käännös
Älä syötä pajunköyttä. Vaikka lainaamasi kirjeen ja monien muiden raamatun paikkojen mukaan neuvotaan kilvoitukseen, niin usko ei saa perustua tähän, vaan armoon. Sillä jos lankeet, niin nouse jälleen. Uskon, että tässä paikassa on kyse kuitenkin siitä, etteivät he olleet kärsineet veristä vainoa uskonsa tähden, Uskon kilvoitukseksessa ja sodassa syntiä vastaan, ei kilvoittelija vuodata vertaan, vaan langetessaan tarvitsee Jeesuksen puhdistavaa verta.
Kun siis ympärillämme on todistajia kokonainen pilvi, pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin. Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme, katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään.
Edessään olleen ilon tähden hän häpeästä välittämättä kesti ristillä kärsimykset, ja nyt hän istuu Jumalan valtaistuimen oikealla puolella. Ajatelkaa häntä, joka kesti syntisten ankaran vastustuksen, jotta ette menettäisi rohkeuttanne ja antaisi periksi.
Vielä te ette ole joutuneet vuodattamaan vertanne taistelussa syntiä vastaan.
Hep 12:1-4
Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa.
Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.
Katsokaa, ettei joukossanne ole ketään siveettömästi elävää tai maailmallista, sellaista kuin Esau, joka yhdestä keitosta myi esikoisuutensa. Tehän tiedätte, että kun hän myöhemmin halusi siunauksen itselleen, hänet hylättiin. Hän ei saanut tilaisuutta parannukseen, vaikka hän sitä itkien anoi.
Hep 12:14-17
Ette te ole tulleet käsin kosketettavan, tulta suitsevan vuoren juurelle, sinne, missä oli synkkä pilvi, pimeys ja myrskytuuli, ette sinne, missä kuultiin torventoitotus ja ääni, joka puhui niin, että kaikki pyysivät päästä kuulemasta enempää. He eivät kestäneet määräystä: "Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä." Se näky oli niin pelottava, että Mooseskin sanoi: "Minä pelkään ja vapisen."
Ei, te olette tulleet Siionin vuoren juurelle, elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin luo. Teidän edessänne on tuhansittain enkeleitä ja juhlaa viettävä esikoisten seurakunta, ne, joiden nimet ovat taivaan kirjassa. Siellä on Jumala, kaikkien tuomari, siellä ovat perille päässeiden vanhurskaiden henget, ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.
Hep 12:18-24
Vai on uusi käännös parempi kuin vanha? Uuden mukaan puhutaan käsinkosketeltavasta vuoresta, mutta sanotaan kuitenkin: "Jokainen, vaikkapa eläinkin, joka koskettaa vuorta, on kivitettävä hengiltä." Kyllä vanha on parempi kuin pussilen uusia:
18. Sillä ette ole käyneet sen vuoren tykö, johon ei ruveta saa, ja joka tulesta paloi, ette myös käyneet siihen synkeyteen ja pimeyteen, ja sen hirmuisen ilman tykö,
19. Sen basunan kajauksen ja sanain äänen tykö, josta ne, jotka sen kuulivat, rukoilivat, ettei se sana pitänyt heille sanottaman.
20. Sillä ei he voineet kärsiä niitä, mitkä siinä sanottiin, ja jos joku peto siihen vuoreen sattui, niin se piti kivitettämän eli nuolella ammuttaman lävitse.
mikä autuus tuossa tosihuonossa suomenkielessä piileksii?
miten kivittäminen ja nuolella ihan läpiampuminen on sitä hyvää Sanaa?
Mikä siis avuksi willihenkien, lahkohenkien, kiusaajan ja sielunvihollisen riehuessa esikoisnuoren elämässä? Miten päästä irti väärästä varmuudesta, luottamuksesta tähän kristillisyyteen, turvaamisesta kristillisyyden neuvoihin, joilla vanhatkin ovat perille päässeet, ja jotka paaduttavat ihmisen ja eksyttävät Kristuksen opista?
Jumalan lapsi, pyydä kuulevia korvia, että isien ääni kuuluisi ja että tuhansien todistajien ääni ja veritodistajien uhri murskaisivat hengellisen ylpeytesi ja asettaisivat sinut niiden autuaiden joukkoon, jotka perille pääsevät.
Pyydä silmävoidetta Herralta, että Pyhä Henki avaisi totuuden aarteet sinulle ennenkuin on liian myöhäistä ja tottuisit juoman vanhaa viiniä vanhoista leileistä luullen sitä elämän vedeksi. Että oppisit hengessä erottamaan kuolleen uskon, jolla ei ole tekoja, ja sen elämän, jonka Jeesuksen lahjoittama usko antaa.
Että saisit voittajan kruunun kilvoiteltuasi ja taisteltuasi Jumalan valtakunnassa Karitsan johdolla. Kyllä Hän antaa opettajia ja neuvojia, mutta jokainen Isän herättämä opettaja viittaa Kristukseen, siitä heidät tunnet, sormensa sojottaa kohti ristiinnaulittua, eikä mitään muuta taivaassa ja maanpäällä tai helvetissä.
Kirkastusvuorella pilvestä toivuttuaan kolme opetuslasta näkivät vain Jeesuksen. Hän riittää, mutta todistus Jeesuksesta on valtava virta, kuin suuri pilvi, joka meitä ympäröi.
1. Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy syömmeni.
Vain luona ristin hiljaa vartoen saan kaiken Hältä, mä mitä tarvitsen.
2.Kuin virvatulten tuo liekki häilyvä, on täällä onnekkainkin elämä.
Pois rientää hetket onnen päivien; Vain Jeesus antaa voi onnen ainaisen.
3.Vain Jeesus riittää, kun kaiken peittää yö ja sydän tuskan täyttämänä lyö.
Kun kuljet kautta korven pimennon, vain Jeesus riittää, Hän yksin luonain on.
4.Vain Jeesus riittää, kun myrskyt raivoaa ja aallot uhkaa purren upottaa.
Oi auta, Herra! huudan tuskassain. Hän tyyntää myrskyn, kun on mun purressain.
On luonain Jeesus, kun silmäin sulkeutuu ja päärly portit mulle avautuu.
On luonain Hän, kun jätän tämän maan ja Isän kotiin mä muutan ihanaan.
https://www.youtube.com/watch?v=UC_6RR-IuSM
"Miten päästä irti väärästä varmuudesta, luottamuksesta tähän kristillisyyteen, turvaamisesta kristillisyyden neuvoihin, joilla vanhatkin ovat perille päässeet--- Että oppisit hengessä erottamaan kuolleen uskon, jolla ei ole tekoja, ja sen elämän, jonka Jeesuksen lahjoittama usko antaa."epaimen
Sotket aikalailla asioita. Väärä varmuus on niillä, jotka luottavat siihen, kun heidät on lapsena kastettu, nuorena käyneet rippikoulun ja konfirmoitu sekä käyvät joskus ehtoollisella, niin he ovat autuaita. Tai niin kuin sinulla, että kun pilkkaat Jumalan seurakuntaa, niin sinä olet autuas. Tämä on myös kuollutta uskoa!
Kristillisyyden neuvot ovat raamatusta ja Pyhän Hengen kautta annettuja iankaikkisesti pysyviä neuvoja, joihin voi luottaa. Ne eivät vaihdu yleisten mielipiteiden mukaan, kuten valitettavasti kansankirkossamme käy. Niiden seuraajilla ja sytien poispanijoilla on silmänvoidetta, jota ei ole niillä, jotka eivät usko, että tämä kristillisyys on oikea ja autuaaksi tekevä.
Armo onkin sellainen, mikä alentaa. Vain köyhä ja alhainen voi ottaa armon vastaan. Omavanhurskaus on taas sellainen, että se ylentää. Se näkee toiset huonoina ja itsensä hyvänä. Se pilkkaa toisen uskoa, kuten Paavalikin vainosi kristityitä, enen kuin sai silmänvoidetta, mutta kirjoittaa sitten hebrealaisille:
13:12. Sentähden myös Jesus, että hän oli pyhittävä kansan omalla verellänsä, on ulkona portista kärsinyt.
13. Niin menkäämme siis hänen tykönsä ulos leiristä, kantain hänen pilkkaansa.
Meidän on mentävä pois omanvanhurskauden ja maailman leiristä. Niistä molemmista saa pilkkaa.
Näno ei taida huoma viestinsä piikin kohdistuvan suoraan itseensä. Værästä varmuudesta ja armon Allen avasta vaikutuksesta. Melkoisestä hengellisestä ylpeydestä tuntuvat kirjoituksensa ja pilkkansa Herran palvelijaa kohtaan nousevan.
Näinon harvinaisen hyvin kirjoittanut tänne ja täysin yhdyn hänen kanssaan niihin.
Joku nimeltä mainitsematon on kuolleen uskon helmassa kaukana herrasta tuntematta rauhaa omassa sydämessä kirjoittaessaan soopaa kristillisyydestä
Täytyy sanoa ,että puolustan ePaimenta jo sen takia että hän aloituksessa sanoi
Hän kirjoittaa nuorille onko nämä 2-3 nuoria ,,ettekö malttaneet nolla sourimatta
edes siträ hetkeä ,että keskustelu olisi päässyt alkuun .
En todella tiedä itkenkö vai nauranko kaikkien puolesta varmasti voisi jotakin
sanoa , ja minä sanoisin sillai , että kasteesta on puhuttu kylolä paljon siksi
kun siitä on mielipuolia vastustajia ,ja kuin tasapanoksi tietäjiäkin ..
Kaste on minusta , Herran armo , jos ajatellaan sitä kun 6'000'000 kansa lähtee
Ekyptistä , Saa pilvi kasteen JUMALAN tekemänä oli 1447 eKr. Jumala teki erilaisia
kurituksia matkalla , mutta yhtäkaikki sama peruste kasteissa on aina ollut myöhem-
minkin ..
ajatellaanpa Aabrahamin aikaa Ympärileikkaus otettiin k'ä'yttöön jo silloin n.-2068.
Entäpä Nooa hänellä oli suuret Vesimassat mutta hänet pelastettiin kuin veden läpi
Oli aikaisemminkin pieniä pyrähdyksiä , joskus toiste .
Mutta Kaste on Juutalaisuudessa ollut tuttu käsite jo jeesuksen lapsuuden aikaan
Juutalaisilla oli 7 eri kasetta joita Jeesus kin sai useita , Hänet ympärileikattiin 8 pv ,,
Hänet kastettiin 40 pv. vanhana ,joka oli poikalapsen ja esikoisen ikä määritetty
joskus mooseksen aikana yms.
Sitten oli se kaste jonka otti pakana kun halusi tulla Juutalaisuuteen hänestä tuli
sen kasteen aikana pakanasta >juutalinen ..kyllä niitä oli.
Sitten tuli Johannes Kastaja , Hänellä oli parannuksen kaste hän oli kehittänyt sen
JUMALAN kanssa , ja se kaste oli tehty Jeesukselle ja toimi hyvin Hänen kanssa
en kaiva nyt enempää palataan joskus,
Kun vanhemmatkaan essut eivät tunne herätysliikkeen historiaa edes kahden- kolmenkymmenen vuoden takaa, niin mitä edellytyksiä nuorilla olisi tuntea kirkkohistoriaa.
Ei niin pätkääkään, kirkko ei kiinnosta, ei myöskään kirkkohistoria.
ePaimen on teksteissään tuskallisen oikeassa.
Harvinaisen hyvin on muistissa Erään saarnaajan opetukset n30 vuotta sitten joka sai paljon hämmentää ja eksyttää.
Näitä willihenkiä on ennenkin ollut
Kirkkohistorian tuntemuksella ei pääse taivaaseen. Riittää kun on henkilökohtainen elävä usko.
Mitä elävä usko on?
Se on kuolleen uskon vastakohta. Kuollut ei tunne mitään, ei syntejä eikä mitään muutakaan. Sillä uskolla ei pääse taivaaseen.
Elävä usko on autuaaksi tekevä. Paavali luettelee sen tuntomerkkejä:
Gal.5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
Niillä kenellä ei ole näitä tuntomerkkejä, löytyy seuraavia:
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Paavali neuvoo samassa luvussa:
13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
Miten sitten eläväksi voi syntyä? Jeesus sanoi, että ellette synny vedestä ja hengestä,niin ette voi tulla Jumalan valtakuntaan sisälle. Hän ilmestyi opetuslapsilleen ja sanoi: "Rauha olkoon teille", sitten hän puhalsi heidän päälleen ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut.."
Uudestisyntymisen kautta syntyy eläväksi. Siinä tarvitaan Pyhä Henki ja elämän vesi, eli syntien anteeksiantaminen. Ilman veren vuodatusta ei ole yhtään autuutta. Jeesuksen veri puhdistaa kaikista synneistä.
näinon kommentti pitää paikkaansa, kirkkohistorian tuntemuksella ei todellakaan pääse taivaaseen.
Mutta kirkkohistorian tunteminen Raamatun ohella auttaa välttämään joutumasta näinon kaltaisten harhaopettajien oppien uhriksi.
Kyllä Olen sitä mieltä , että Joh. 3:1-21 ..kertoo sen kyllä ja monista paikoistas saa
parasta tietoa , vaikkei LLL:n ymmärtänytkaan kaikkea , mutta piti vaan vakkaa
auki , Hän varmaan teki sarkastrisuuttaan täst sen saarnansakin jonka mukaan
ei laskenut Nikodeemusta taivaaseen , Tai Paratiisiin edes .. Olisiko se ollut LLL:n
pois.
paremmin voisi olla jos Muistettaisiin miksi ? vanhat puhuivat kuolleen uskon papeista ,¨'
sen tähden että he luuli olevansa kovia kun uskalsi puhua papistansa pahaa ..
Siinä oli nouse jo ylös ; Kerron sellaisen vanhan jutun ; se oli Hinnerjolta joskus
sodan aikana kun hautoja pitikaivaa ylläkin , Lähistöllä oli mylly ,eikö joku keksinut
Odottavista miehistä , että Onko ketään niin rohkeaa miestä että menee keskelle hautausmaata , ja huutaa kovin ! noskaa ylös jo, huutaja ei ollut huomannut että
yhdessä haudassa oli liikettä mies tuli tikkaita pitkin ja kun oli maan tasalla ,kysyi
ONKO TOISET JO NOUSSEET, ,huutaja ei jäänyt enempi kysymäåän ei vastaamaan
vaan juoksi myllylle ja otti kamansa ja lähti ,,
Kuinka olette miettineet Tuota Ramatun kohtaa Joh.3:1-21 . Eikö Jeesus sanonut
Elette : synny Vedes5rtä ja Hengestä ei hän taida päästä sisälle Taivaan valtakuntaan
Toisessa paikassa sanotaan : Juutalaisilla oli Kaste , jolla pakansta tuli Juutalainen ,
Tämä kaste oli Jeesuksella mielessä ,mutta mitä te Huntsitte eikö sitä voinut käyttää.
Se oli kaste josta Pakanasta tehtiin Juutalainen , Israelilainen , kristitty-