Missä on surujen huippu-urheilijat?

300 000 surua maassa, mutta huippu-urheilijoita ei tunnu löytyvän.

No olihan tämä Sandra Eriksson jonkinlainen, mutta ei taida enää edes Suomessa asua, eikä hän näyttänyt Suomea edes osaavan.
1469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olen suomenmielinen kieliaktiivi. Mutta täytyy nyt hieman puolustella surujen urheilullisuutta.

Täytyy nimittäin muistaa, että vain joka 18. kansalainen on suru! Siten jo yksi suruedustaja monissa maajoukkueissa on suhteellisesti riittävä. On kyse sitten hiihto- tai lätkämaajoukkueesta.

Ja monissa lajeissa on suruilla yliedustusta. Ehkä enemmän kuin aliedustusta. Sitten on tietyt lajit, jotka ovat kansanosien omia lajeja. Suruilla on mm. käsipallo ja suomalaisilla pesäpallo.

1Äänestä
  • Jahas, nyt puolustellaan asioita suomenruotsalaisten vähyydellä. Kas kun se kelpaa perusteeksi vain joissakin asioissa mutta ei toisissa. Taitaa perustelut mennä vähän tarpeen mukaan.

    Äänestä

  • Tässäkin "yliedustuksessa" on syynsä (vaikka et olekaan siinä oikeassa). Se on taas kerran raha ja yhteiskunnan kielisyrjintä. Jos näin siis olisi, sekin tulisi muuttumaan, kun Suomen kielipolitiikka muuttuisi esim. Ruotsin kielipolitiikan kaltaiseksi. Siellä ei esiinny positiivista syrjintää tässä asiassa. Mitään kieliryhmää ei siis suosita enemmistökielen kustannuksella. Ei taloudellisesti, eikä muutenkaan. Urheilu huipputasolla ja harrastaminen ON kallista.

    Äänestä

On hän näillä tätä Närpes Kraftia, Jaroa, IFK marihamii ja muuta, mutta kun ei pärjää niin ei.

Äänestä
  • Meillä Fennoilla on Paavo Nurmi. 9 kertainen Olympia kultamitalisti.

    Ja Lasse Viren. 4 kertainen Olympia kultamitalisti- Sitten on Teemu Selänne. Jari Litmanen, Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Tommi Mäkinen 4 kertainen Rallin maailmanmestari, Juha Kankkunen niinikään 4 kertainen Rallin maailmanmestari. Matti Nykänen, Jari Kurri 5 kertainen Stanley cupin voittaja, Minna Kauppi 9 kertainen suunnistuksen maailmanmestari, Oona Kivelä on kolminkertainen Tanko tanssin maailmanmestari ynm, ynm

    Fennoille kelpaa vain paras, ei mikään kansallisen tason urheilija

    Äänestä

Miksi fenno ei enää pärjää?

Äänestä
  • Niih missä, taisi viimeksi Ruotsin siinä "kuningasjalkapallossa" voittaa. Kaikille kuitenkin tärkeintä Mustaltamereltä Jäämerelle on se ettei ryssä pärjää missään tai pysty mihinkään.

    Äänestä

Miksi suomen Bätre Folke vähemmistö, ei pärjää urheilussa Fennoille.

Äänestä
  • Koska ovat laiskoja.

    Äänestä

Eikö ne ooo niitä närpiön Balkanilta tuotuja tomaatinpoimijoita.

Äänestä

nyt on kadonnut Janne ahonen, Kalle Palander, Jani sievinen,, ainoa jolla on tulevaisuutta on herra Jarkko Nieminen, ei ole koskaan ymmärtänyt lopettaa mahtavaa uraansa..yrittää vielä rahastaa Suomen Kansaa Levillä. Harri Kirvesniemihän alkoi sentään yrittäjäksi

Äänestä

MIHIN OVAT KADONNEET, JANNE AHONEN, JANI SIEVINEN, KALLE BALANDER, AINOA JOKA YRITTÄÄ ON JARKKO NIEMINEN, LYPSÄÄ KANSAA EDELLEEN..

Äänestä

Oikeastaan Marcus Grönholm on ainoa kunnolla kansainvälisesti menestynyt suru-urheilija. Varauksella myös Sean Bergenheim, Niklas Bäckström, Fredrik Norrena ja Mikaela Ingberg.

Äänestä

Ettei nyt menis ihan perseelleen, niin onhan meillä mm. pari "kovanyrkkistä" surua.

Esim. hallitseva maailmanmestari Eva ja sit Roope.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eva_Wahlström

Muutenkin kyllä nostan heille hattua, liikunnallisuus tuntuu olevan heille paljon luontasempaa kuin meille. Syitä varmaan useita.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kyvyttömät kirjoitti:

300 000 surua maassa, mutta huippu-urheilijoita ei tunnu löytyvän.

No olihan tämä Sandra Eriksson jonkinlainen, mutta ei taida enää edes Suomessa asua, eikä hän näyttänyt Suomea edes osaavan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu