Ihmisoikeuksia alinomaa julistava ja muulle maailmalle opettava USA tappaa myrkyllä omia ja muiden maiden kansalaisia kuolemanselleissään kymmenittäin joka vuosi. USA ei ole myöskään koskaan ratifioinut YK:n lasten oikeuksien julistusta, jonka mukaan kaikkia lapsia on kohdeltava lempeästi ilman minkäänlaista fyysistä tai psyykkistä pahoinpitelyä tai niiden uhkaa.
USA:n kuolemanrangaistuksetko ihmisoikeutta?
6
103
Vastaukset
- alasDEMLANkähmintä
PEKKA KOSKINEN TARJA HALONEN JA TUIJA BRAX OVAT PILANNEET SUOMEN LAINSÄÄNTÖÄ HIKI HATUSSA
USA ottaa valvasti mamuja. Siksi
a) USA:ssa ei voida pitää hyvinvointivaltiota koska mamu tulisi muuten vain makaamaan
b) USA:ssa on oltava kuolemanrangaistus koska mamurikokset ovat kammottavia jengi yms. rikoksia ja paljon sarjamurhaajia
Yleinen tapa usa:ssa on lisäksi neuvotella, jos tunnustat syyttäjä ei vaadi kuolemanrangaistusta ja tunnustus tulee Suomessa jauhetaan jotain Porin Auerin selvää juttua kun tunnustusta ei saada
Esimerkki missä kuolemantuomio olisi ollut paikallaan viime ajoilta
Suomessa mustalainen oli murhannut (ei tappanut) vaimonsa ja lisäksi tehnyt j toisen murhayrityksen pariin kertaan ja muuta ja
vapautettiin. Muutaman kuukauden kuluessa ukkeli meni raivoamaan pitseriaan ja tappoi KOLME HENKEÄ
HALONEN JA BRAX, KAKSI DEMLAA, ON VAIKEUTTANEET SUOMALAISTEN ELÄMÄÄ JA PILKKAAVAT UHREJA. Rauhanpuolustajaukkeli Pekka Koskinen oli rikosoikeuden professori joka on siis taistolainen oleellisesti ja pisti ranttaliksi lakilausuntoja
HEVOSMIESMUSTALAINEN ESA ÅKERLUND SAI MITÄTTÖMÄN TUOMION 15 VUOTTA ENTISTEN MURHIEN YMS. PÄÄLLE kolmesta taposta
Jo ennen vaimonsa murhaa Åkerlund oli tuomittu käräjäoikeudessa taposta. Hovioikeus kuitenkin vapautti hänet syytteestä.Sitten hänet tuomittiin vaimonsa murhasta, kahdesta tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta, uhkauksista, törkeästä pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta elinkautiseen vankeuteen,
MIKSI HÄNET VAPAUTETTIIN 2009 KOSKA
Porvoossa heinäkuussa 2010 ampumalla tappoi taas kolme ihmistä
Laskutavasta riippuen tappanut 4-5 ihmistä ja kaikenlaista ja vaivaiset 15 vuotta linnaa uhrien pilkkaa
brax halonen ja demlat ovat pilanneet oikeusistuimet
mikä on demla
http://hommaforum.org/index.php?topic=3379.0- Anonyymi00006
Juurikin näin
- Halla-ahon_äänestäjä
Mielenkiintoista että joku kiroittelee USA:n laista tietämättä asiasta. USA on ottaa huomattavasti enemmän maahanmuuttajia kuin Eurooppa ja kaksi asiaa ei ole yhdistettävissä.
Jos otetaan paljon maahanmuuttajia ja rajat ovat siten melko avoimia ei voi olla
sosiaaliturvaa ja jos maahanmuuttajia tulee ei voi olla lieviä suomalaistyyppisiä rangaistuksia
Annan esimerkin jälkimmäisestä pelleilystä mitä eduskunta on tehnyt. 1998 Terhi Tervashonka oli mukana kiduttamassa tukehduttamassa ja SYÖMÄSSÄ 23-vuotiasta nuorukaismiestä. Tervashonka oli alaikäinen.
USA:ssa voidaan grand juryn päätöksellä käsitellä alaikäisrikos aikuisena jos teko on erityisen julma kuten tässä tapauksessa olisi saatettu tehdä, ajatus on että jos henkilä pystyy harjoittamaan murhaa sukupuolielämää ryöstelyä jne. hän ei enää ole oikeasti naiivi lapsi.
No, Tervashonka vapautettin joskus 2003 todella nopeasti. Vuonna 2007 hän löi vesurilla 5-kymppistä miestä ja tämä kuoli. Tervashonka silloin nimeltää Tukio tms. sai 10-vuotisen tuomion MUTTA HÄNTÄ KOHDELTIIN ENSIKERTALAISENA VAIKKA HÄN OLI SIIS TEHNYT JO AIKAISEMMIN SYÖNTI-TUKEHDUTTAMISTAPON. Hänet lienee jo vapautettu??? Kuva
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082314246353_uu.shtml
SUOMESSA ENSIKERTALAISUUDEN EHTONA ON ETTÄ EI OLE KOLMEEN VUOTEEN TAPPANUT. siis on ensikertalainen jos tappaa kolmen vuoden välein, eduskunta on järjissään??? säätänyt Suomessa.
Pykälä ei perustu minkäänlajin todellisuuteen Suomessa ja näihin pitää saada muutos. USA:n asiat ovat heidän ja siellä yhteiskunta on niin karmea ja erilainen vaikkakin demokraattinen ja parlamentaarinen että ei kelpaa täällä arvostella
Annan yhden esimerkin. USA otti armosta Salvadorista Somozan diktatuurista maanpakolaisiksi maahansa noin miljoona salvadorilaista, mutta sen sijaan että nämä olisivat olleet edes marginaalisesti kiitollisia, heidän ydinjoukkonsa muodostaa ERÄÄN PAHIMMAN RIKOLLISGÄNGIN USASSA JOLLA SITTEN EI OLE MITÄÄN POLIITTISTA OHJELMAA VAAN HE TAPPAVAT LATINOJA, RULLATUOLIVANHUKSIA, NUORIA JA SUKULAISIAAN MAFIAA PAHEMMIIN
GÄNGIN NIMI ON MS-13 ELI EMETRECE ja netti täynnä niiden rikosjuttuja ja katsokaa tässäkin oikeudenkäynnissä lopussa olevaa alaosaston rikoslistaa
http://www.loudountimes.com/index.php/news/article/ms-13_members_trail_shows_gangs_movement/
USASSA ON HYVIN VAMAA MAAHANMUUTTOPOLITIKKA MUTTA
HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA
Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittisen ohjelman ydin on kuunneltavissa parissakin videossa. Video 1. Halla-aho kertoo pakolais/siirtolais-asetelmasta ja siitä miten kohdemaiden väestörakenne muuttuu pysyvästi ja miten mamutus rikkoo maiden sisäistä koheesiota, rasittaa julkista taloutta, johtaa gettotumiseen, aiheuttaa uskonnollista radikalismia ja ruokkii etnisiä konflikteja. Tämä kohta alkaa noin kohdasta 22 min https://www.youtube.com/watch?v=Py-SwdA1PE8
Video 2. PERUSSUOMEN MAAHANMUUTTOPOLIITTINEN OHJELMA, HYÖDYT MAKSIMOITAVA JA HAITAT MINIMOITAVA https://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/lzyq5j22
https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-vaaliohjelmassaan-maahanmuuton-hyodyt-maksimoitava-ja-haitat-minimoitava/ TURVAPAIKAT EIVÄT OLE TARKOITETTUJA SIIRTOLAISUUTEEN,TYÖPERÄINEN ON ERI ASIA KUIN PAKOLAIS- JA TURVAPAIKKAPOLITIIKKA,HYVINVOINTIVALTIOTA EI VOIDA YLLÄPITÄÄ AVOIMILLA RAJOILLA,EDISTYKSELLINEN VAPAA SUOMI MUTTA EI VAPAAMATKUSTAJILLE
LUE HALLA-AHON UUSIN 9.2.2015 http://www.halla-aho.com/scripta/hirvea_tyovoimapula.html
Huoltosuhteeseen liittyviä dilemmoja on kolme: 1) Työssäkäyvien suhde työttömiin; 2) Työssäkäyvien suhde eläkeläisiin; 3) Tuottavaa työtä tekevien eli nettomaksajien suhde tuottamatonta työtä tekeviin. "Tuottamaton" ei tässä ole arvottava luonnehdinta. Julkisen sektorin työt ovat tietysti hyödyllisiä ja suuri osa niistä jopa välttämättömiä, mutta siitä huolimatta ne pitää rahoittaa jollakin tavalla. - Halla-ahon_äänestäjä
Tässäkin on naurettava tuomio VIISI VUOTTA LINNAA raiskauksesta ja kidnappauksesta. Kun Lindbergin tapaus eli lapsen kidnappaus oli USAssa kova pala siellä kovennettiin rangaistuksia. Kun kidnappaa toisen vaikka aikuisen ja pitää vankinaan ja ei tee mitään pahaa muuten ja sanoo etemmämitäänpahaatarkottanu voi saada elinkautisen
Suomessa saa alistaa ja raiskata päälle ja haloslais-braxilaiset pilkkaa uhria viiden vuoden tuomiolla
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021619199068_uu.shtml
Mies kidutti naista ja videoi tekonsa
Maanantai 16.2.2015 klo 15.59
Poikkeuksellisen raaka rikos sattui pikkukunnassa Joensuun lähellä viime keväänä.
Ukkeli vetää kolme peräkkäistä elinkautista kidnappauksesta raiskauksesta USA:ssa jossa demloilla ei ole sananvaltaa
http://kxan.com/2015/02/13/buda-man-gets-3-life-sentences-in-kidnapping-sex-assault/
mikä on demla
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/oikeuslaitos-irti-politiikasta-ja-vapaamuurareista
Suomen oikeuslaitosta murentava voima on Demla ry, vasemmistolaispainoitteinen oikeuspoliittinen yhdistys, jonka juuret ovat v. 1954 perustetussa Suomen Demokraattiset Lakimiehet –järjestössä, joka oli alun perin kommunistiseen puolueeseen ja aatemaailmaan voimakkaasti liittynyt yhdistys, joka pyrki vaikuttamaan Suomen oikeus- ja yhteiskuntapolitiikkaan.
Vuonna 1970 Demlan toiminta laajeni niin, että sen hallitukseen valittiin kolmannes demareita, kolmannes kansandemokraatteja (eli lähinnä kommunisteja) ja kolmannes keskustalaisia. Kyseessä oli siis punamultayhteistyö poliittisesti motivoituneen oikeuden saralla. Myöhemmin mukaan tuli myös vihreitä.
Kun Neuvostoliitto hajosi ja kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, Demla alkoi toimia uuden isännän päämäärien hyväksi. Käytännössä kyse on siitä, että Demlan lakimiehet puoltavat voimakkaasti Uuden maailmanjärjestyksen (UMJ) tavoitteiden mukaista politiikkaa. UMJ:n yksi päämäärä on kansallisvaltioiden ja kansallismielisyyden alasajaminen ja sen takia monikulttuurisuuden yksipuolinen suosiminen. Tämän takia maahanmuuttoasioita hoitavista juristeista suurin osa on Demlan vihervasemmistolaisia lakimiehiä, mikä on johtanut Suomelle tuhoisaan maahanmuuttopolitiikkaan. - Niskalaukaus
Pitäisi Euroopan ottaa mallia niistä USA:n osavaltiosta jossa on kuoleman tuomio. Terrori ja selkeästi sairaat jotka tappavat muita uskonnon, politiikan tai mielenvikasuutensa vuoksi tuleekin ruiskulla tai kaasulla surmata. Näillä tappajilla ei päänsärky parane kuin 9mm lyijynapilla, ellei käytössä ole ruisketta tai kaasua.
- Anonyymi00005
Lempeys rikollisia kohtaan on julmuutta uhreja kohtaan.
Pala helvetissä Pekka Koskinen ja koko vasemmistolainen viidennen kolonnan Demla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672385- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww691130EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41097- 77803
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660- 43658
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23615- 27581