Hei! Kerron teille oman enkelikokemukseni. Olin pitkään ollut tosi ahdistunut ja masentunut, taustallani on tosi rankkoja tapahtumia elämässäni. Eräänä iltana en saanut unta ja valvoin ja olin tosi ahdistunut ja mielessä pyöri jo toivomus että kuolisin pois.. Kuitenkin rukoilin että Jumala auta minua tästä ahdistuksesta pois. Huoneen nurkkaan ilmestyi vihreä valopallo. Se oli energiaa, joka liikkui ja aaltoili ja pallosta lähti vihreitä parantavia säteitä, jotka täyttivät koko huoneen. Saman tien minulle tuli parempi olo, eikä enää ahdistanut ollenkaan. Tää valopallo oli energiaa joka liikkui eri muotoihin näyttäen välillä kotkalta ja lopulta oli ihmisen/enkelin hahmossa. Tämä hahmo tuli jalkopäähän ja näin kuinka hän kumartui puoleeni ja alkoi parantamaan minua. Hän aloitti hoitamaan jaloista ja saman tien kun hän asetti "kätensä" jalkojeni päälle, valtava parantava energia virtasi kehooni. Tämä olento eteni jaloista päähän hoitaen chakrojani ja tunsin miten valtavan voimakas parantava energia oli koko kehossani. Samalla näin kaksi pientä valkoista enkeliä vatsani päällä. Loppujen lopuksi nukahdin ja aamulla heräsin niin masennus ja ahdistus oli poissa. Sen jälkeen en ole ollut ahdistunut enkä masentunut ja tiedän, että enkelit ovat koko ajan läsnä ja heitä voi rukoilla. Tämä ei ole enää pelkkä usko vaan varma tieto siitä, että meitä tuetaan täällä maailmassa, kukaan ei ole yksin. Seuraavana päivänä googletin "vihreä enkeli" ja löysin sivun, jossa kerrotiin, että vihreä enkeli on arkkienkeli Rafael, joka on parantamisen enkeli. Nimi Rafael tarkoittaa "Jumala parantaa". Rafael auttaa myös saamaan unen.
Enkeli tuli parantamaan
37
2890
Vastaukset
- Enkelin_kosketus
Niin ja mainittakoon vielä että en ole kristinuskossa ja olen eronnut kirkosta eli enkeli ilmestyi tällaiselle "pakanalle" ;D
- 336112112
Tottakai pakanaenkelit ilmestyvät juuri sinulle, koska olet pakana. Pakanaenkelit ovat demoneita ja tiedät sen hyvin. Myöskin tiedät paremmin kuin kukaan muu, niin enkelit eivät paranna. Mikäli olet nähnyt jotakin, niin kerro se hoitavalle psykiatrillesi, sillä hän sitten määrää sinulle harhoja poistavaa lääkettä. Lääkärisi ymmärtää kyllä niin harhasi ovat sinulle itsellesi todellinen asia. Sinulla lie jokin lääkitys, joka myöskin ennen nukkumaanmenoa otettaessa aiheuttaa valveunen kaltaista unta ennen nukahtamista. Valveunet ennen nukk. menoa eivät ole mitenkään harvinaisia ja niitä väsyneet lääkitsemättömätkin ihmiset työpäivän jälkeen saattavat muistaa nähneensä juuri ennen uneen vaipumista.
Skitsofreenikot näkevät harhoja. Ja joillakin skitsofreniaa sairastavilla on myöskin masennusta. Masennusta sairastavilla ilman skitsofreniaa ei ole harhanäkyjä eikä harhaluuloja sen enempää kuin kuuloharhojakaan. Harhat eivät kuulu masennuspotilaille. - Havaintoja
Joillakin mieli on muuten vain sairaanoloinen.
- Anonyymi
336112112 kirjoitti:
Tottakai pakanaenkelit ilmestyvät juuri sinulle, koska olet pakana. Pakanaenkelit ovat demoneita ja tiedät sen hyvin. Myöskin tiedät paremmin kuin kukaan muu, niin enkelit eivät paranna. Mikäli olet nähnyt jotakin, niin kerro se hoitavalle psykiatrillesi, sillä hän sitten määrää sinulle harhoja poistavaa lääkettä. Lääkärisi ymmärtää kyllä niin harhasi ovat sinulle itsellesi todellinen asia. Sinulla lie jokin lääkitys, joka myöskin ennen nukkumaanmenoa otettaessa aiheuttaa valveunen kaltaista unta ennen nukahtamista. Valveunet ennen nukk. menoa eivät ole mitenkään harvinaisia ja niitä väsyneet lääkitsemättömätkin ihmiset työpäivän jälkeen saattavat muistaa nähneensä juuri ennen uneen vaipumista.
Skitsofreenikot näkevät harhoja. Ja joillakin skitsofreniaa sairastavilla on myöskin masennusta. Masennusta sairastavilla ilman skitsofreniaa ei ole harhanäkyjä eikä harhaluuloja sen enempää kuin kuuloharhojakaan. Harhat eivät kuulu masennuspotilaille.Surullista. Tuollainen asenne kun sinulla tekee elämästä aika tylsän itsellesi ja muille. Toivon, että saat jonkun yliluonnollisen kokemuksen mahdollisimman pian ja marssit peloissasi lääkäriin, joka nauraa sinulle vasten naamaa, että olet terve kuin pukki. Maailmassa on paljon asioita joita emme ymmärrä ja joista emme tiedä. Jos olisit yhtään valveutunut, ymmärtäisit edes sen.
- havall
Ketjunsa aloittaja lentää mielikuvituksen siivin, ei muuta.
- Enkelin_kosketus
Kiitos kommentistasi! =) Jokainen pystyy näkemään enkeleitä. Enkeleiden yms. näkeminen on sama kuin kirjoitustaito. Toiset opiskelevat vielä aakkosia kun toiset kirjoittavat romaaneja. Sinä saat elää omaa todellisuuttasi, jossa ei ole enkeleitä, vaikka omas suojelusenkelisi istuu tälläkin hetkellä vieressäsi. Kaikkea hyvää sinulle! =)
Enkelin_kosketus kirjoitti:
Kiitos kommentistasi! =) Jokainen pystyy näkemään enkeleitä. Enkeleiden yms. näkeminen on sama kuin kirjoitustaito. Toiset opiskelevat vielä aakkosia kun toiset kirjoittavat romaaneja. Sinä saat elää omaa todellisuuttasi, jossa ei ole enkeleitä, vaikka omas suojelusenkelisi istuu tälläkin hetkellä vieressäsi. Kaikkea hyvää sinulle! =)
Enkeleitä ei pysty näkemään ja he eivät ole vihreitä vaan valkoista valoa hohtavia. Joskus halutessaan voivat ottaa ihmisen hahmon, sekä kaikilla Enkeleillä ei ole siipiä. Apua saadakseen ei tarvitse rukoilla, riittää kun pyytää apua.
Kolmanneksi Suojelusenkeli ei istu vieressä, vaan takana. Suojelusenkelin tehtävä ei ole suojella onnettomuuksilta, vaan sinulta itseltäsi. Juuri Suojelusenkeli yrittää tehdä kaikkensa, estääkseen tekemästä vääriä valintoja, kuten tappamista, varastamista jne. :)
- Kaustisen-Hokkaaja
Te uskovaiset olette kaheleita.
- Havainnontekijä
"Usko" on eri asia kuin "havainto". Vaatii suurta uskoa kieltää havainto.
- DogmaattisetHihhulit
Eli Kaustisen-Hokkaaja on itse dogmaattinen uskovainen, koska ei kykene suhtautumaan neutraalisti - ilman oman uskon(tonsa) tuomaa denialistista varmuutta - muiden tekemiin havaintoihin asioista, jotka hänen oma uskontonsa kieltää. Oman uskon(tonsa) tuomalla varmuudella hän jopa nimittelee kaheleiksi niitä, jotka eivät jaa hänen uskomuksiaan, joiden totuudesta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita.
- Eivätolekristittyjä
Ei nuo ole uskovia tai kyllä,mutteivat kristinuskossa.Kyllä Jumala voi hyvinkin lähettää enkelinsä parantamaan jos hyväksi sen katsoo,mutta ei hän tahdo että alat sen jälkeen palvoa enkeleitä,sillä kunnia kuuluu Jumalalle.
Eivätolekristittyjä kirjoitti:
Ei nuo ole uskovia tai kyllä,mutteivat kristinuskossa.Kyllä Jumala voi hyvinkin lähettää enkelinsä parantamaan jos hyväksi sen katsoo,mutta ei hän tahdo että alat sen jälkeen palvoa enkeleitä,sillä kunnia kuuluu Jumalalle.
Ei Jumala vaadi, että häneen uskottaisiin. Vaikka et uskoisin Häneen, niin Hän uskoo sinuun. Maailmassa on miljoonia Enkeleitä, joiden tehtävä on auttaa meitä arkielämässä, sen tehtävän Jumala on antanut!
Sielumme on pala Jumalaa, kipinä Hänen jumalallisuuttaan, Hänen valoaan, joka elää meistä joka ikisessä, olipa uskontomme mikä hyvänsä.- tarjuliin
Olet ai lukenut Raamatusta Jumalan sanaa, niin ainoastaan Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä henki ovat auttavia.Enkelit eivät paranna sairauksia eivätkä auta missään hyvissä asioissa. Nykyajan uusenkeliusko on sellainen, jossa enkelin väri on musta ja musta enklit eivät tee mitään hyvää eivätkä siis auta. Mustat enkelit uskovat saatanaan ja ovat myöskin sen kaltaisia. Ei ollut tarkoitus oukata ketään tällä totuudella, sillä nykyenkeluskoon kuuluu myöskin vainajapalvonta ja spiritismi niin kuin Tarotkortit kuin astrologia ym. Kaikki edellämainitut ovat aatanallisia asioita. Terkkuja vaan serkulle sinne toiseen kaupunkiin.
Tuo vihreä energia on luultavammin demoni, sillä Saatana käyttää juuri energiaa. demonit esiintyvät enkeleinä jotta kiusaisivat ihmistä. "Eikä ihme sillä itse saatana ESIINTYY valkeuden enkelinä."
- Näkökulmaa
Saattaa hyvinkin olla että demonit kävi vierailulla koska lopputulos oli enkelien palvonta,joka on Jumalalle kauhistus.
Ote alla AP:n kirjoituksesta, eräs viisas mies muuten sanoi aikanaan mainoksessa, "lukeminen kannattaa aina d***a!"
* Kuitenkin rukoilin että Jumala auta minua tästä ahdistuksesta pois. Huoneen nurkkaan ilmestyi vihreä valopallo. Se oli energiaa, joka liikkui ja aaltoili ja pallosta lähti vihreitä parantavia säteitä, jotka täyttivät koko huoneen
- kourtanen
Psykiatrille ja nappia naamaan, siitä se lähtee!!!!!!
- Ihmistenkiroama
Hei, enkelin parantama! Olen itse kokenut vastaavaa, useamman kerran lapsesta asti. Kovassa hädässä. Olen leikattu useamman kerran, heikkohermo... Kerran 55-vuotiaana olin fyysisesti lopussa - ajattelin: ihanaa päästä pois tästä "ahdistusten laaksosta", ei ole ketään joka on riippuvainen minusta. Otinhyvästitkodistanijajättäydyinhymysuin"olemattomuuteen".
Tunsin, miten elämänvoima valui nopesti pois. Olin kuin seula. Yhtäkkiä koko huone oli sinipunertavaa iltaruskoa, mutta tajusin olevani omassa huoneessani. Minun jalkopäähäni ilmestyi vaalensininen olento, joka pujotti renkaan, jossa oli risti keskellä, jaloistani lähtien aina pääni yli.Ihmettelin, miten se oli mahdollista, kun siinä oli se risti sisällä. Myöhemmin näin saman ympyrän risti sisällä kirkon seinällä lukiessani viimeistä kiitostani isäni arkun vierellä. Se oli valokuva isäni hautajaisista ja sain myös tietää ristiä kutsuttavan "elämän-pyöräksi". Kirkkohan on demonien tyyssija. Joka tapauksessa, kun sininen enkeli pujotti
kehoni pyörän läpi, tuntui kuin jotain olisi eheytynyt ihoni ulkupuolella. Elämä alkoi palautua jälleen kehooni ja samalla syvä luottamus ja onnellisuus. Vasemmalla ja oikealla puolellani seisoi samanlainen olento, kuin enkeli. Ihmettelin kuitenkin heidän tunteettomuuttaan.
He hoitivat tehtävänsä kuin komennuksesta ja hävisivät sen suoritettuaan. Kysyin parilta sairaanhoitajalta olenko hullu. Hän katsoi pois ja sanoi:"Ovatko he käyneet sinunkin luonasi." Se oli kuin toteamus. Ajattelin muidenkin kokeneen vastaavaa. Eihän sairaanhoitaja voi sellaista avoimesti julistaa. Olivatko he jokin Universumin terveyspatruuna,joka lähetetään niiden luo, joiden elämäntehtävää ei ole vielä suoriteettu?
En tiedä muuta kuin että sen jälkeen olen ollut tietoisempi omasta merkityksestäni ja vastuustani ja luottanut, että emme ole koskaan yksin. Jokaisella on merkitystä ja tärkeä tehtävä. Niitä parannusvälikeinoja täytyy olla useampia tarpeen mukaan. Veljeni on ollut kahdessa vakavassa auto-onnettomuudessa, ja vaikka hän kiroten kielsi apua tuovat helikopterit ja muut -ihmiset siis - niin eipä poika päässyt vastuistaan täällä maan päällä.
Köpöttää vaan proteesinsa kanssa...Kumma, että minun oloni tuli niin hyväksi ja perusturvallisuus jatkuu vielä 10:nen vuotta jälkeenpäin, jos nyt kerran olen Jumalan hylkäämä ja Paholaisen riivaama. Itse en usko kuuluvani taivaaseen, ja ruumiini uskon hajoavan alkuaineisiin - varsinkin kun olen tilannut polttohautauksen. Niin, olemme kokeneet, minkä olemme kokeneet ja yritämme ymmärtää mitä ja miksi.Hämmästyttää se psyykkinen mielen ja sydämen rauha, mikä oli seurauksena.- tarjuliin
"En tiedä muuta kuin että sen jälkeen olen ollut tietoisempi omasta merkityksestäni ja vastuustani ja luottanut, että emme ole koskaan yksin. Jokaisella on merkitystä ja tärkeä tehtävä",.Kuuleppa,...oletko milloinkaan kuullut sairaudesta skitsofrenia? Tuohon sairauteen kuuluu juuri samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia kuin kirjoititkin. Sairas kokee itsellään olevan jonkin erityisen tehtävän ja tuo sitä usein esille. Hänellä on profetioita, maagisia kykyjä, käsillä tai kaukoparantamisen voima jne. Sairas pitää itseään erikoisena, koska hänelle ilmestyy enkeli, valopallo , jokin jumala ym. vastaavaa. Siis suuruusharhoja, vaikutuselämyksiä, harhanäkyjä ja toisilla jopa samanaikaisesti harhanäkyjen kanssa yhdessä harhakuuloja, harha-aistimuksia jne.
Siis,....tervemenoa psykiatrille saamaan pilleriä nassuun. - Ihmistenkiroama
Kiitos kommentistasi! Olen varma vilpittömyydestäsi. Kuten kerroin, kysyin sairaanhoitajalta, mihin mielenhäiriöön minut nyt lasketaan. Katsohan, kun olen sellainen- "Voikukka" - lapsi alkoholistiperheestä. Vanhemmillani oli intohimionen suhde. Kun äiti jäi yksin miehensä jälkeläisten kanssa, muovisia tampauskeppejä kului loputtomiin. Kun kaikki pihalla risuiksi kelpaava oli kulutettu.Kun isä tuli kursiltaan viikonlopuksi remelit viuhoivat ilmassa. Vanhempani rakastelivat ja äiti oli mustasukkainen isän taas lähdettyä "valloitusretkilleen". Jouduin itse todistamaan muutamia. Kuinka lapsi niissä olosuhteissa voisi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi?! Ei pelossa kasva kuin heikkouksia, sovittelua oman itsensä kanssa. Olen lääkärien, psykiatrien mukaan "bordelain" luokkaan kuuluva.Käytin 13-vuotta kaikkia mahdollisia pilleriä, lääkäreiden ja lääketeollisuuden rikastuttamiseksi. Mitä siihen suuruuden hulluuteen tulee, niin jos hakataan verille sen tähden, ettei osaa niiata tarpeeksi syvään makeasati hymyillen, kun lainaa naapurista sokeria, niin sellaisessa kasvatuksessa omanarvontunto on niin riekaleina, ettei omaa olemassaoloa enää kykenene näkemään oikeutettuna, kuin todistelemalla itselleen, että on joku tärkeä tehtävä tässä elämässä - äidin miellyttämisen jälkeen. Psyykkinen pahoinpitely vaikuttaa ehkä enemmän kuin fyysinen. Minussä on ollut kuitenkin niin paljon vastuuntuntoa, että en ole seurustellut kotoa muutettuani 19-ta vuotiaana, en halunnut tehdä miehestä "hullun" vahtia. Halukkaita on vielä tänäänkin. En myöskään ole hankkinut omia lapsia. Mitäs minunlaisilleni hulluille - äidin mielikuvaus minusta niin kauan kuin muistan - pitäisi tehdä? Kuollut en ole, vaikka halunnut ja luullut niin käyvän. Pistäkää pussiin ja pussin suu kiinni ja upottakaa tuhansiin järviin!
- Enkelin_kosketus
Olen tämän viestiketjun aloittaja. Olen käynyt juttelemassa psykologille joskus aikoinaan johtuen erilaisista kokemistani elämänkokemuksista ja hän on itse minulle sanonut, että minun psyykkeessäni ei ole mitään vikaa.. En kuvittele olevani parempi kuin muut kun olen tämän asian kokenut, uskon vain että olen herkempi aistimaan asioita, mutta tuo herkkyys ja asioiden kokeminen on jokaiselle ihmiselle mahdollista..Tuo herkkyys näkyy elämässäni muutenkin siten, että vaistoan helposti ihmisten erilaisia tunnetiloja jne. Se ei ole kenenkään erityisoikeus, vaan ehkä enemmänkin sama kuin luku- ja kirjoitustaito, eli kun jotkut opettelevat aakkosia toiset kirjoittavat kirjoja. Tuo enkelikokemus ei ole pahasta, sillä paranin.. Enpä usko, että paha parantaa.. Paha aiheuttaa pelkoa.. Kokemus lisäsi yhteyttä Jumalaan.. Jos teitä kiinnostaa enkeliasia niin voin kertoa teille, että on olemassa erilaisia enkeleitä ja ne ovat eri värisiä.. http://www.valonpolku.com/arkkienkelit/ Minulle näyttäytynyt on arkkienkeli Rafael, joka on vihreä. Mutta kuitenkin enkeleiden näkeminen lähtee siitä, että pystyy hyväksymään muunkin todellisuuden kuin ainoastaan viidellä aistilla havaittavan. Jos enkeleihin ei usko, eikä heitä halua nähdä, he eivät näyttäydy. Jokainen voi ottaa yhteyttä omaan enkeliinsä esim. meditoimalla.
- Enkelin_kosketus
Ja en ole käyttänyt nukkumaan mennessä mitään tajuntaan vaikuttavia aineita, en käytä unilääkkeitä enkä huumeita tms. Kerroin tämän tarinan, jotta ihmiset saisivat lohdutusta elämään.. En aio enää vakuutella tätä enempää, sillä tämä asia on minulle yhtä normaali asia kuin se, että syön, juon tai nukun. Jos ette halua tätä totuutta hyväksyä, teidän ei tarvitse. Voitte jatkaa elämäänne niinkuin ennenkin ilman enkeleitä, se ei ole minulta pois. Kaikkea hyvää toivon ihmisille, jotka näitä keskusteluja lukevat... Kuinka ihanaa elämä onkaan ollut tämän kokemuksen jälkeen ja kuinka onnellinen olenkaan..
- Ihmisten-kiroama
Hei, "Enkelin kosketus" Sinä varmasti olet terve. Minä ole lääkerien mukaa "bordeline".
"Tarjuliinin" tuomion mukaan minulla ei ole kai oikeutta edes olla olemassa.
Joka tapauksessa olen hänen arvonsa alapuolella.
Jeesus tuli parantamaan sairaita; monet olivat demonien kiusaamia.
Nyt Jeesus toimii taivaasta arkkienkeli Mikaelin vallalla.
Auttaa ja suojelee kaikia hänen luokseen tulevia,
ei vain hänen lähellään olevia, kuten maan päällä ollessaan.
En ole nähnyt Mikaelia muuten kuin uskon silmin. Se riittää minulle.
Se, että kerroin olevani henkisesti heikko?ei mitätöi kokemuksiani, elämyksiäni, vai mitä?
Voi hyvin!
- Enkelitensin
Hyvä ku kerroit miten enkeli hoiti sinua! Näin saadaan nostettua ihmisten tietoisuutta henkimaailman olemassa olosta! Hienoa että paranit! :)
- Anonyymi
Ihanaa että paranit! Minä näin pari päivää sitten katossa vuoteeni päällä uskomattoman kauniin vihreän aaltoilevan valon, keskustaan hahmottui siipien omainen kuvio. Valo oli elävää. Se ei voinut tulla mistään normaalista lähteestä. Hetken kuluttua se siirtyi toisen perheenjäsenen vuoteen ylle, hän nukkui. Sitten lähti pois.
Meillä oli samana päivänä tärkeä sukujuhla.
Ihana kokemus.
Annan kiitoksen Taivaan Isälle.
Siunausta kaikille ja parantumista!
- Pisatutkimus
Hys-hys....niin...ei voi olla mahdollista koska peruskoulun oppikirjoissa ei energioista kirjoiteta.
- Anonyymi
Ihanaa, olkaa rohkeat kertomaan ihanista kokemuksistanne! Toimin itse rakkauden viestien välittäjänä. Kaikille elollisille on hirmun tärkeää kokea olevansa rakastettu ja se että joku välittää. Onneksi, meillä on Jumalan lähettämät enkelit aina lähellämme! He ovat aina valmiina auttamaan, kun heitä avuksi huudamme! Ihana Enkelin_kosketus, kun sait Arkkienkeli Rafaelin luoksesi hoitamaan sinua. Hän oli sinulle suuri Jumalan lahja!
- Anonyymi
Aloittajalle mahtavaa!! :)) Mitä uskallan sanoa. Tämä valopallo oli "vihreälintu" siis toisen ihmisen sielu ja sä varmana rukouksen tähen pääsit näkemään!
Mulla on myös paljon kokemuksia "yliluonnollisuudesta". Mutta en vielä ole oppinut antamaan nimiä näille. Monen noiden kokemusten lisäksi Mulla varsinkin nuorempana oli usein tuo että nukkuessa pääsin leijumaan erihuoneisiin ja näin itseni ja selkäunia mutta en vihreän Linnun sisällä vielä..- Anonyymi
Mä en tiedä.. mutta ihmiset jotka on päässyt lentelemään vihreisiin lintuihin on varmaan niitä keiden kehot on kuolleita.. kaikki ei vissiin pääse.. ja tuo hyväksymisen voima! Kumoa aina muistaisi tuon maailman eikä vajoa jonnekin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä en tiedä.. mutta ihmiset jotka on päässyt lentelemään vihreisiin lintuihin on varmaan niitä keiden kehot on kuolleita.. kaikki ei vissiin pääse.. ja tuo hyväksymisen voima! Kumoa aina muistaisi tuon maailman eikä vajoa jonnekin..
Jeesus on ainoa valo maailmassa. Kaikki muut enkelit ja energiat on pimeyttä. Jeesus on siis tie, totuus ja elämä, eikä kukaan voi lähestyä Jumalaa - siis Luojaamme - ilman Jeesusta.
En epäile, etteikö nämä kokemukset ole aitoja, mutta ne ovat Saatanan aikaansaamia. Vakava asia siis. Voit vaikka seuraavan kerran kun näet enkelin, sanoa sille Jeesuksen nimen, niin saat huomata, miten se ei kestä sitä nimeä. Ja ehkä itsekin kavahdat Jeesuksen nimeä. Mutta se johtuukin juuri näistä eksyttävistä enkeleistä, jotka ovat saaneet sinussa vallan. Olen minäkin kokenut yhtä ja toista, enkä heitä lonkalta asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus on ainoa valo maailmassa. Kaikki muut enkelit ja energiat on pimeyttä. Jeesus on siis tie, totuus ja elämä, eikä kukaan voi lähestyä Jumalaa - siis Luojaamme - ilman Jeesusta.
En epäile, etteikö nämä kokemukset ole aitoja, mutta ne ovat Saatanan aikaansaamia. Vakava asia siis. Voit vaikka seuraavan kerran kun näet enkelin, sanoa sille Jeesuksen nimen, niin saat huomata, miten se ei kestä sitä nimeä. Ja ehkä itsekin kavahdat Jeesuksen nimeä. Mutta se johtuukin juuri näistä eksyttävistä enkeleistä, jotka ovat saaneet sinussa vallan. Olen minäkin kokenut yhtä ja toista, enkä heitä lonkalta asioita.Kristinuskon saatana on pelkkää satua ja hölmöläismäistä tyhmyyttä, jos otetaan S. kirjaimellisesti. S:n allegorinen samaistaminen egoon tai egomieleen on sen sijaan järkevää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskon saatana on pelkkää satua ja hölmöläismäistä tyhmyyttä, jos otetaan S. kirjaimellisesti. S:n allegorinen samaistaminen egoon tai egomieleen on sen sijaan järkevää.
Hyvä ystävä, Ikäväkseni täytyy todeta, että tuo persoona ei ole valitettavasti satuolento.
Hän on langennut enkeliruhtinas. Itseasiassa hänen syntiensä takia Jeesuskin tuli maailmaan pelastamaan Jumalan lapset tämän langettajan kynsistä.
Ole Suuresti SIunattu!
- Anonyymi
Ei kannata välittää negatiivisistä kommenteista, aina on ihmisiä joiden ainoa tarkoitus on loukata ja kyseenalaistaa. Olen kokenut hyvin samanlaisen, parantavan Rafaelin enkelin kokemuksen, joka oli elämäni ensimmäinen. En unohda sitä koskaan. Sen jälkeen on ollut muitakin. Henki- ja enkelimaailma on olemassa, mutta ei kaikkien ulottuvilla.
- Anonyymi
Hienoa, kun jaoit. Uskon täysin, mitä kerroit. Enkeli itsessään ei kuitenkaan tule auttamaan, vaan aina Jumala tai Jeesus lähettää enkelin matkaan tiettyä tehtävää varten. Kun Jumalaa rukoilit, niin kuin alussa kerroit, silloin Hän lähetti enkelin avuksesi. Hienoa, että oli juuri Rafael. Hauska tyyppi kerrassaan. Voi hyvin!
- Anonyymi
Tässä linkissä Pyhä Henki vaikuttaa voimakkaasti ja tuo todellisen ilon ja vapauden. Pitää vaan ensin antaa elämä Jeesukselle, että tulee Jumalan lapseksi. https://www.youtube.com/watch?v=omvJ0Eemvog
- Anonyymi
Samoin itsellä on enkeli näkyjä,jotka ovat erilaisia. Olen elämäni aikana nähnyt yhden valoenkelin,joka oli pienen lapsen näköinen. Silloin ajattelin ,että nämä valoenkelin ovat tämän näköisiä. Muistan ihmetelleeni,että olennon katse oli täynnä rakkautta ja hyvyyttä,mikä ei ole tästä maallisesta maailmasta. Sen näyn jälkeen olen uskonut enkeliolentoihin. Viimeinen isompi enkelikokemus tapahtui kuolevan läheisen vuoteen vierellä. Näin hänen sängyn päädyssä kaksi läpinäkyvää suurta enkeliä, jotka nousivat n.190cm korkeuteen . Kuulin toisen enkelin sanovan nimekseen Gabriel. Hän kertoi,että läheiseni sielu on lähdössä ja ottamassa vastaan tärkeän tehtävän. Yritin sanoa viestiä,että läheiseni jäisi meidän luoksemme,sillä hän on meille rakas. Silloin sain enkeliltä vastauksen,että sielu tekee päätöksen itse eikä minulla ole siihen sananvaltaa. Olin lohduton, enkeli sanoi,että minun on luotettava heihin ja päätökseen,joka on tuleva. Omaiseni nukkui pois seuraavana päivänä. Ajattelin silloin,että oikeasti hänen sielunsa lähti jo päivää aiemmin. Jälkeenpäin olin surun murtama,mutta ymmärsin että nämä kaksi suurta enkeliä olivat arkkienkeleitä, joista toinen ehkä oli Mikael. Mikael johdattaa sielut rajan paremmalle puolelle. Koen ,että sielu olla on tuon puolessa elämässä tehtäviä,joita heille annetaan. Mitä ne ovat sitä en osaa arvailla, mutta ei siellä olla vaan ja oleilla. Kuoleman jälkeen sielut jatkavat elämää. Rakkaus on ikuista,sitä ei kuolema voi erottaa.
- Anonyymi
Aloittaja heräsi takapuoli kipeänä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962