Näky ja kehoitus uskoville

Amen

Annemarin näky tammikuun lopulla 2015

Annemari Seinäjoelta on saanut Herralta tämän järkyttävän näyn paljastaen Suomen uskovien rukoilemattomuuden:

RUKOUSKEHOTUS SUOMEN USKOVILLE

Tammikuun lopulla 2015 eräänä aamuyönä minulle näytettiin näyssä maailman kartta, ikään kuin suuri juliste.

Maailma näytti siinä pimeältä ja oletin, että se on kuvattu yöllä. Ihmettelin ääneen eri värisävyjä kartalla. Pyhä Henki alkoi puhua minulle: "Mitä tummempi väri, sitä vähemmän rukousta ja mitä keltaisempaa ja kirkkaampaa, siellä on uskovien rukousta ja Pyhän Hengen läsnäolo ja kirkkaus."

Katsoin tarkemmin karttaa ja hain keltaisia kohtia. Israel oli lähes pimeä, muutama valoläikkä näkyi siellä täällä. Meitä kehotettiin erityisesti rukoilemaan Israelin ja sen rajojen puolesta! Yllätyin kun Intiassa oli suhteessa yhtä paljon kirkkautta kuin Suomessa! Pieniä keltaisia länttejä näkyi ympäri maapalloa. Surullista, mutta suurin osa maapalloa oli sini-mustaa! Japani oli todella pimeä.

Kysyin, mitkä osat Suomea ovat keltaisia. Suomen kartta "tsuumattiin" eteeni suurennettuna. Näin keltaista aluetta koko Pohjanmaan alueella (Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa), osassa Pirkanmaata ja Keski-Suomea. Tämä alue ulottui idässä Jyväskylään. Siitä itärajalle, Oulun yläpuoli ja eteläinen Suomi oli järkytyksekseni yhtä sini-mustaa kuin Japani ja Etelä-Amerikan pimeimmät alueet!

Pyhä Henki sanoi että Suomen uskovaisten on herättävä rukoilemaan, se on ainut apu!

Seuraavaksi minulle näytettiin Suomen rajat. Raja-alue tuotiin lähemmäksi ja näin, että siellä seisoi enkeliarmeija. Ajattelin että hienoa, kunnes eteeni tuotiin Suomen kartta ensimmäisen maailmansodan ajalta. Siinä näkyi Suomen rajalla valtavan paksu aukoton enkeliarmeija.Tämä kartta vietiin pois ja nyt katsoin taas tätä nykyistä karttaa, jossa enkeleitä oli harvakseltaan. Suomen "lantion" kaaressa, noin Lieksan korkeudella, itärajalla ei ollut enkeleitä ollenkaan!

Ääni sanoi, että uskovaisten on ryhdistäydyttävä jatkuvaan rukoukseen.

Se on ainut ase tähän aikaan! Uskovaisten rukous on Suomen turva, se ei tule muualta.

http://www.jouko-piho.fi/211357862

18

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rukousta

      Herra ilmoittaa omilleen, että missä mennään ja mitä hän tahtoo uskovien tekevän.

      • Amen

        Amen.


    • Vieläkinvaan

      Lisää vaan rukousta maamme puolusta, lisää.

    • merituulineiro

      Tärkeä ja tosiaan järkyttävä näky Suomen kristittyjen rukoilemattomuudesta. Menkäämme totisella parannuksen mielellä Herramme eteen ja antakaamme uudistaa mielemme ja sydämemme niin, että löytyy halua ja aikaa viipyä rukouksessa Herran kasvojen edessä. Pidetään tätä näkyaloitusta esillä, ettei kokonaan huku kaikenlaisten progadandaketjujen alle.

    • merituulineiro

      nIhmettelen, että tämä aloitus ei ole saanut enempiä kannanottoja. Paljon tulee profetioita, lähinnä uhkasta itäisen naapurimme taholta. Niiden tiimoilta tarvitaan paljon rukousta, mutta ennen kaikkea tarvitaan rukousta kansamme mielen kääntymisestä Jumalan puoleen ja Poikansa ristinkuoleman vastaanottamista sielujemme pelastukseksi. Paljon on kristittyjä (allekirjoittanut mukaan lukien) jotka ovat kylmällä paikalla tai suorastaan penseyden tilassa. Tässä tilanteessa olemme niin köyhällä paikalla, ettei auta muuta kuin rukoilla , vaikkapa ihan järjellisesti, että auta Herra Jeesus takaisin yhteyteesi. Turha meidän on siunailla ei-kristittyjen suomalaisten toimia, jos emme me , jotka aikanaan olemme tulleet totuuden tuntoon, emme totuutta noudata.

      • Juuriniinn

        merituulineiro.
        Kirjoituksiisi on sanottava: Amen.


      • näkymätön-ninni

        Hyvin kirjoitit! Aamen!


    • kansanpuolesta
    • merituulineiro

      Joo, ihmetellä täytyy, että tämä Annemarin - mielestäni tärkeä kehoitus- ei selvästikään "hetkauttanut" ketään, Ajatelkaapa, vain pieni osa uskovaisista Suomen maassa rukoilee maamme ja kansalaistemme puolesta. Palstalla mm on aloitus harmaa-musta hevonen, joka våittelyineen on kirvoittanut yli kolmekymmentä kannanottoa menee selvästi ohi tämän tärkeän ilmoituksen. Mielestäni on tärkeää pysyä tässä päivässä ja rukoilla kansamme sielujen pelastumisen puolesta, ei niinkään kiistellä ilmestyskirjan tulkinnoista.

      • merituulineiro

        Vielä korjaus edelliseen, että sanoma ei "hetkauttanut" ketään. Kyllä toki joitakin kirjoittajia. Hyvä niin.


      • Topitoivo

        Siinäpä se. Peite on suomenkansankin silmillä. Millä sen saisi revittyä edes osittain pois?


    • SeAvarakatseinen

      Olisiko jotain mukavampaa näkyä ja kehoitusta EI uskoville?

      (ei tarvitse hetkauttaa)

      • Etsinenyt

        Me olemme uskovia ja ei uskoville on omat palstansa.


    • siunauksin

      On ilo vahvistaa AnneMarin näky.

    • humble.yourself

      Tämä näky oli niin samanlainen, jonka minäkin sain joskus 1980 luvun alkupuolella. Minutkn nostettiin yläilmoihin ja näin pimeän Suomen, jossa pieniä valopisteitä näkyi siellä täällä ja sitten kuljetettiin Euroopan yli ja josakin Sveitsin tienoilla oli vähän enemmän valoa. Jatkoimme matkaa yli Lähi-idän, joka oli sysi pimeä ja yllättäen kun saavuimme Intian ylle sielllä oli jo valoja enemmän. Osaavatkohan Intian kristityt rukoilla enemmän kuin täällä Euroopassa?

    • kansanpuolesta

      Onko Intiassa ihmiset köyhempiä kuin suomessa...
      Mä uskon että juuri siellä missä ihmisillä ei ole juuri mitään, niin he osaavat todella keskittyä siihen uskonelämään.
      Täällä suomessaki on kaikilla niin kova kiire ja niin paljon tätä materiaalista hyvää, että voihan tuo rukoilu vähän "unohtua".

      • takaisin

        Suomessa on jo kauan pimeys vahvistunut. Mutta uskovat ovat "vieneet" uskoa lähetyskentille ja varsinkin itään ja afrikkaan. On kauan sitten jo sanottu, että kun Suomessa alkaa uskon ravinnon puute, ovat ulkomaan uskonsiskot ja-veljet meitä auttamassa ja kylvöistä heille saamme mekin silloin osamme takaisin. Jo nyt on nähtävissä ja myös "uutuus" TV7:ssä on ulkomaista julistusta.


      • tuulikkiwaellus

        Tuo on lohdullista luettavaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe