Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Eroamalla kirkosta voit vaikuttaa

tosion

Kirkko on muuttunut avoimemmaksi kuuluisan TV 2:n homoillan jälkeen. Piispatkin ovat tulleet enemmän esiin huomattuaan ettei heidän virkansa enää olekaan aivan itsestään selvä asia kun rahat vähenevät. Keskustelulla ja tuomalla asiat julkisuuteen oli tässä mielessä myönteinen vaikutus.

Suurelle yleisölle kävi silloin selväksi mitä ideaa kirkon herätysliikkeet ajavat. KD:n Päivi Räsäsen - jonka hengellinen koti on viidesläisyydessä - ansiota oli se, että silloin kymmenet tuhannet ihmiset jättivät kirkon. Nämä eivät enää halunneet tukea vähemmistöjä syrjivää ideologiaa rahoillaan.

Lyhyellä aikavälillä kirkon etu olisi pitää ihmiset tietämättöminä herätysliikkeiden pedofiileistä ja seksuaalisten vähemmistöjen syrjimisestä ja toisin uskovien ja uskonnottomien kaltoinkohtelusta. Mutta se ei taida enää nykyisen tiedonvälityksen aikana onnistua.

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alastaro

      Erosin kirkosta, mutta en Jeesuksesta. Olen etsinyt kotiseurakuntaa. Jos asuisin Turussa olisi se Jumalan seurakunta. Koitin kuunnella puheita, mutta vaikeaa oli ymmärtää miten ne alkaa soida., videot ja kirjoitukset näkyy hyvin, puheet ei.
      http://jeesus-on-herra.com/?page_id=297

      • toispualtjokke

        Se on yllä maailman pimein lahko. Älä anna vetää itseäsi höplästä.


      • Jahhass
        toispualtjokke kirjoitti:

        Se on yllä maailman pimein lahko. Älä anna vetää itseäsi höplästä.

        Mitä opettavat väärin?


      • toispualtjokke
        Jahhass kirjoitti:

        Mitä opettavat väärin?

        Ei siellä mitään opeteta, vaan aivopestään ihmisiä. Rahat kyllä kelpaa. VAROKAA!


      • Jahhass
        toispualtjokke kirjoitti:

        Ei siellä mitään opeteta, vaan aivopestään ihmisiä. Rahat kyllä kelpaa. VAROKAA!

        Anna sitten tästä joitakin esimerkkejä.


      • toispualtjokke

      • Jahhass
        toispualtjokke kirjoitti:

        Täältä löytyy:

        http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

        Niin, miten tämä liittyy mainitsemaasi seurakuntan?
        Auot siis vain taas päätäsi eikä sinulla ole mitään muuta tarkoitustaan, olet säälittävä reppana.


      • kähätikähätikää

        Onko Veijo itse lähtenyt kalastamaan seurakuntaansa lisää väkeä? Taitaa olla siellä vähän hiljaista:)


      • homoseon
        kähätikähätikää kirjoitti:

        Onko Veijo itse lähtenyt kalastamaan seurakuntaansa lisää väkeä? Taitaa olla siellä vähän hiljaista:)

        Veijo on homo. Se on samanlainen kuin markku koivistokin. viettelee miehiä


      • homostelua
        homoseon kirjoitti:

        Veijo on homo. Se on samanlainen kuin markku koivistokin. viettelee miehiä

        Se kastaa ihmisiä kotonaan kylpyammeessa. Mitä muuta siellä tapahtuu?


    • >>> Eroamalla kirkosta voit vaikuttaa <<<

      Koska kirkko on konservatiivien hallussa oleva organisaatio, niin käytännössä AINOA keino vaikuttaa kirkkoon on EROTA siitä.

      • atskulle

        Kyllä kenelle se ei kelpaa niin tervemenoa vaan.


    • vaivaamossa

      Tässä taas evl aloitus, siis täyttä p*skaa.

      ap,lle mene nyt ihmeessä lääkäriin, sulla viiraa pahasti.

      • Miten muuten, olitpa liberaali tai uskonnoton, voi mielestäsi vaikuttaa kirkkoon, kuin eroamalla? Kantamalla rahansa konservatiivien hallitsemaan kirkkoon...vai?


      • hih-hih
        qwertyilija kirjoitti:

        Miten muuten, olitpa liberaali tai uskonnoton, voi mielestäsi vaikuttaa kirkkoon, kuin eroamalla? Kantamalla rahansa konservatiivien hallitsemaan kirkkoon...vai?

        No miksi sinä et ole vaikuttanut?


      • lainaaina
        qwertyilija kirjoitti:

        Miten muuten, olitpa liberaali tai uskonnoton, voi mielestäsi vaikuttaa kirkkoon, kuin eroamalla? Kantamalla rahansa konservatiivien hallitsemaan kirkkoon...vai?

        Miten voisi vaikuttaa eroamalla? Ei oikein mitenkään.

        Vaikuttaa voi hankkiutumalla kirkon virkaan tai luottamuselimiin.


      • lainaaina kirjoitti:

        Miten voisi vaikuttaa eroamalla? Ei oikein mitenkään.

        Vaikuttaa voi hankkiutumalla kirkon virkaan tai luottamuselimiin.

        Koska kirkko ei ole demokraattinen, vaan kirkolliskokouksen 1/4 vähemmistö voi estää kaikki linjanmuutokset, koska kirkon vaaleissa vain 15% äänestää ja kirkko on konservatiivien hallussa, niin käytännössä ainoa tapa vaikuttaa kirkkoon on erota siitä.


    • rahat_pois

      Sekä osa piispoista(ehkä kaikki) että naispaapit ja osa miespappeja tuntuvat olevan ruskeanreijän ilosanoman asialla.
      Minä en rahoita mokomia luonnollisuuden kadottaneita.

    • Tuota, kyllä paremmin voi vaikuttaa olemalla jäsen. Se mitä ulkopuolella huudellaan, ei välttämättä vaikuta päätöksiin. Mitä enemmän konservatiiveille jätetään valtaa, sitä enemmän sitä käytetään. Nyt osa konservatiiveista on yhteistyökykyisiä ja ”änkyröitä” on vähemmistö. Tuo pieni joukko haluaa työntää ulos kaikki jotka eivät tahtoaan halua noudattaa.

      • Lyhyesti, kirkon vaalit on pelkkä vitsi ja vaalien kautta vaikuttaminen on yhtä kuin iso vitsi.


    • siiu

      Eroamalla kirkosta voit vaikutta - mihin ihmeessä? Eroamalla kirkosta voit nuolaista ateistin persettä.

      • Viimeisissä srk-vaaleissa vain 15% vaivautui äänestämään eli noin 11% kansasta valitsi seurakuntiin uudet päättäjät.
        Lopputulos oli, että vain Helsingissä voitti liberaalit ja kaikissa muissa Suomen seurakunnissa voitti konservatiivit. Kirkko on siis entistäkin tukevammin konservatiivien hallussa ja liberaali tai uskonnoton enemmistö toimii ainostaan sen rahoittajana.

        Tämän vuoksi käytännössä ainoa tapa vaikuttaa kirkkoon on erota siitä.

        http://eroakirkosta.fi/


      • >>> Eroamalla kirkosta voit nuolaista ateistin persettä. <<<

        Kenenkähän persikkaa nuolee kirkkoon kuuluva liberaali tai uskonnoton... ja vielä maksaa siitä ilosta.


    • pysytään_totuudessa

      Ihan höpöjä ajattelet ja kirjoittelet.
      Kirkossa ei viihdy ihmiset jotka ovat kristityitä. He eivät hyväksy homoutta eikä muutakaan syntiä. Mikä siinä on vaikeaa?
      Raamatustahan löytyy kaikki.
      Kirjoitatko sinä omaa opustasi? Ei taida kauppa käydä.

      • >>> Kirkossa ei viihdy ihmiset jotka ovat kristityitä. <<<
        Eli ajatteletko, että ev lut kirkossa ei ole yhtään kristittyä?
        Et varmaankaan, mutta joka tapauksessa erittäin pieni vähemmistö.
        Ja miksipä ne materialistiset konservatiivit edes eroaisivat kun liberaalit maksaa kulut.

        Ehkä ne ajattelee, että "parempi ilmainen syntikirkko kuin kallis laatukirkko".

        Niinhän sitä itsekin kaupassa katselee kilohintoja ja Felix vaihtuu S-ketjun tuotteeseen jos kilohinnassa on riittävä ero, S-ketjun hyväksi. Jokaisella on hintansa, myös uskovilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe