Suomi hankkii venäläisen ydinvoimalan, miksi?

Suomalainen Fennovoima-yhtiö on hankkimassa kokoomusministeri Vapaavuoren suurella myötävaikutuksella venäläisen Rosatomin ydinvoimalan Pyhäjoelle.

Merkillisintä ydinvoimalan lupaprosessissa on, että periaatepäätös on eduskunnassa jo hyväksytty vanhalla luvalla, jota ei ole edes tehty nimenomaan Pyhäjoelle tulevasta ydinvoimalatyypistä.

Rosatom rakentaa ja rahoittaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisen. Ydinvoimalan valmistuttua Rosatom omistaa siitä noin 40 prosenttia. Siinä on hirvittävä riski Suomelle, koska ydinaseita valmistava Rosatom on tiukasti Putinin käsissä. Ydinvoimalaa voidaan tarvittaessa käyttää poliittisena lyömäaseena Suomea vastaan.

Intiassa on äsketttäin valmistuneella Rosatomin ydinvoimalalla ollut suuria käynnistämisvaikeuksia. Voimala on samanlainen kuin Suomeen tuleva, joten Suomessakin on odotettavissa suuria ongelmia.
1898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kiire saada edes jostain jonkinlainen ydinvoimala. Tiedon pimittelyä.

Mikko Niskasaaren kirjoitus Voima-lehdessä otsikolla "Sisäpiiritieto pelasti Fennovoimalan",
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2015/tammikuu/sisapiiritieto-pelasti-fennovoimalan

"Avainministereille vuodettu tieto pörssiyhtiö Fortumin suunnitelmista ratkaisi ydinvoimalan lopullisen hyväksymisen, Mikko Niskasaari kirjoittaa."

"Julkisuus sivuutti kovin vähäisellä huomiolla elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) joulukuun alussa lipsauttaman tiedon, että hän ja eräät muut ministerit tiesivät jo kesällä energiayhtiö Fortumin tulevan osakkaaksi Fennovoiman ydinvoimalaan. Vapaavuoren lisäksi sen tiesivät ainakin pääministeri Alexander Stubb (kok) ja valtionvarainministeri Antti Rinne (sd)."


"Valtioneuvoston kansliassa toimivalle omistajaohjausosastolle on keskitetty 30 yhtiön omistajaohjaus, joukossa kolme pörssiyhtiötä: Finnair, Neste Oil ja Fortum. Mikä on omistajaohjausosaston oikeus saada tietoa sellaisesta yhtiöstä, josta valtiolla on enemmistö mutta jota se ei omista kokonaan?

"Aivan sama kuin muillakin osakkeenomistajilla. Kaikkia osakkeenomistajia on kohdeltava samalla tavalla", finanssineuvos Petri Vihervuori vastaa.

"Myös omistajaohjausministerin tiedonsaantioikeus on sama. Ei ole mitään eri­oikeuksia".

Miten sitten on mahdollista, että Fortumin Fennovoima-suunnitelmista muut ministerit tietävät ennen kuin edes omistajaohjausministeri?

"Siihen en osaa sanoa mitään", Vihervuori vastaa."

Äänestä
  • Eihän sitä Haavistolle voinut kertoa. Olisi sabotoinut koko homman.

    Äänestä

  • Onko tuo Vihervuori joku vihreiden tiedoittaja?

    Äänestä

  • Netstux kirjoitti:

    Eihän sitä Haavistolle voinut kertoa. Olisi sabotoinut koko homman.

    Putin kiittää /1/ myös tiedonpimittäjiä, sillä Haavisto tuskin olisi hyväksynyt sopimusta.

    /1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/13438892

    Äänestä

  • entunnemiestä kirjoitti:

    Onko tuo Vihervuori joku vihreiden tiedoittaja?

    jep.

    "entunnemiestä
    18.2.2015 09:18

    Onko tuo Vihervuori joku vihreiden tiedoittaja?"

    On joo, vihreiden pääkommentaattori, politrukki, jne jne jne, ihan mitä vain ikinä keksit, kun et osaa puhua asiasta.

    Lisätietoa ehkä tuolta: http://www.tiedepuolue.fi/

    Äänestä

No jaa.. näin jälkivviisaana voi viisastella että ainoa "virhe" fennovoimalta oli spesifioida laitostyyppi/toimitttaja liian tarkkaan tai jättää potentiaalisia laitostoimittajakandidaatteja pois hakemuksesta.

Itse hakeminen on ollut mielestäni niin avointa kuin olla voi. Emmehän me muuten tätäkään asiaa täällä yhdessä pohtisi.

Vapaavuori taas toimi virassaan oikein. Siihehänhän otti kantaa myös muistaakseni oikeuskanslerikin.

Intian vaikeudet taas ovat johtuneet turbiinilaitoksesta jolla taas ei ole suoraa vaikutusta ydinturvallisuuteen.

Ydinteknisistä käynnistyvaikeuksista ei ole pahemmin näyttöä.

Äänestä

  • Kommentoinkin tuohon mainittuun intian laitokseen. Vaikea ottaa kantaa sosnovy borin väitettyyn tapaukseen kun wikipediastakin puuttuu lähteet ja viittaukset. Olisikohan niin että pelkkää propagandaa kun parempaakaan ei ole tarjolla.

    Pitää myös muistaa että 60-luvulla suunniteltu,70 -luvulla rakennettu jatkuvalatauksinen grafiittihidasteinen voimalautos ei millään kriteerein vastaa fennovoimalle kaavaultua laitosta.

    Ymmärrän oikein hyvin harmituksen määrän. Ydinvoimanvastustajille tuli toisen kerran nenuliin 2000 luvulla ja kunmassakin tapauksessa vihreiden poliittisen taitamattomuuden myötävaikutuksella.

    Ainoa näennäinen (vahingon)ilon aihe on ollut OL3, johon taas vastustajilla ei ole ollut osaa eikä arpaa vaan kunnia kuuluu ihan muille...

    Äänestä

  • Venäläinen VVER reaktori on maailman turvallisin ydinvoimalaitos.

    Äänestä

Joo nyt meneekin jännäksi MISSÄ kolmesta Suomen reaktoromukosta ENSIMMÄINEN, TOINEN ja kolmaskin fissioräjähdysten pölläys tulee!)

Äänestä
  • En kovin kummoista rahaa moisesta löisi vetoa. Konservatiiviset sydänvauruotodennäköisyydet ovat alle 1e-5/d laitosyksikköä kohti.

    Fissioräjähdyksen rajana jos pidetään konservatiivisesti vaukkapa kriittisyysonnettomuudrsta johtuvaa sydänvauriota niin todennäköisyydet reaktorivuotta kohti lienee reilusti alle lottovoiton todennäköisyyden/yksikkö.

    Äänestä

Pelkästään Japanissa 54 fissiopommiin EMP räjähtänyttä reaktoria. Kuvaavaa, että pelkästään Fukushiman jälkeen Arevan epävakaalla ja käsiin räjähtävällä MOX- Pu-239 paskallanne on räjäytetty kuulemma 116 reaktoria !

Todennäköisyys Suomen ydinräjähtävään reaktoriin siis täydet 101%! Ja Olkiluodon Onkaloa ja KPA tektonisia sortumia katsellessa on myös 100% VARMAA, että käy kuin New- Mexikossa. Eli Suomessa alkavat myös ydinjätevarastot fissiopalamaan Tsheljabinskin lailla.!

Äänestä
  • Hmm olenko kuulevinani mossahduksia eurajoen suunnalta...?

    Äänestä

  • laurimappi kirjoitti:

    Hmm olenko kuulevinani mossahduksia eurajoen suunnalta...?

    Kanta-hämeessä puolalaiset kuljeskelevat etsien rekkojen kanssa kesämökeiltä ja maalaaistaloista materiaalia ilmeisesti eurajoen atomivoimalaan. Käsitykseni mukaan nämä puolalaiset ovat siellä atomimurskaamolla pääurakoisijoina.

    Äänestä

Venäläinen ydinreaktori on tällä hetkellä luotettavin, siksi se on hyvä valinta.

Äänestä

Poljarnyje Zorissa (Kuolan atomivoimala) tehdään sähköä samantyyppisillä VVER laitoksilla kuin meilläkin on Loviisassa ja ne toimivat täysin venäläisellä tekniikalla ja automaatiolla erittäin luotettavasti: https://www.youtube.com/watch?v=dAxlS3RS_ww
Fennovoimalle tulossa oleva moderni VVER-laitos on tehokkaampi ja päivitetty vastaamaan kaikkia nykyajan turvallisuusvaatimuksia.

Äänestä

Ei kyse ole siitä, että venäläisten ydinvoimaiset paskatiinut olisivat jollakin tasoillaan "parempia". Areva, Japani ja muut ydinrakentajat ovat JO heittäneet pyyhkeensä kehään vailla toivoa ydinalansa nousuista. Kyse on PALJOIN pahemmasta. USA/ IAEA ydinrikolliset ajavat hankkeitaan kautta maailman silkastaan MURHAAVAN VERISESTI! Valaistaanpa lisää.

Muistaakseni 2009 syksyllä Paavo Lipposen autonkuljettajat tapettiin raa'asti ja verisesti! Toinen pakeni Keski- Suomeen ja SUPO tappoi kuskin, vaimon ja jopa koiran! Raakaa toistettua POLIISIEN ja ydinalan tekemää murhaa EI tutkittu lainkaan! Ei myöskään vähän aiemmin sattuneita TEM arkiston SUPO:n suorittamia murhapolttojakaan. Syynä olivat tiedot, joita Arto Lauri oli tuonut julkisuuteen. Lipposen autokuskit kuulivat Suomen MOX/ ydinpommihankkeista, uraanikaivoksista ja halusivat paljastaa lehdistöön. SA- armeijakunnan murhapooli aloitti verisen massamurhat. TVO:lla SUPO kuulustelut tappoivat myös useita ydinalan työntekijöitä.

Kyse oli siitä, että ASEA ydinaseteollisuus tuotiin Suomeen Ulof Palmen ja Anne Lindin yinalan suorittamien murhien pelästyttämänä. Ydinalan johtajia teilattiin Suomesta pian ulos toista kymmentä. Kun TVO/ Posivan ydinasetehtailujen Arton kautta TVO:lta tulevien tietovuotoja yritettiin tukkia. Tilanne alkoi kärjistyä kun Pekkarisen ydinkiiman vastustukseen tuli pääministerinä Matti Vanhanen. SUPO iski jälleen raa'alla väkivallalla ja ydinvastustaja Vanhanen savustettiin härskisti pois Mauno Koiviston Helsingin konklaavin kautta.

Moni varmaan muistaa miten keskustan konttoriin SUPO/ SA- armeija alkoi syöttää jatkuvaa myrkytystään. Tarkoitus oli tappaa myös keskustan ydinvastustaja Sipilä ja myös hänen avuustajansa naispuolinen keskustan poliitikko Sipilän rinnalta. Kuin ihmeen kaupalla sairaalaan joutunut Sipilä ja avustajansa jäi henkiin. Mutta kuten AINA SUPO/TVO ydinrikollisilla keinot ei lopu. Kun eivät saaneet Sipilän päätä käännettyä NATO, ydinasetehtailun kannalle.

Kuulimme miten ydinala saadakseen Suomen ydinasetuotannot käyntiin. Iskivät 17.02.2015 Sipilän perhettä vastaan. Pojan kuolema on kerta kaikkiaan järkyttävä esimerkki siitä miten ÄÄRIMMÄISEN JULMIEN ydinmassamurhaajien klikkiä TVO on USA:sta maahamme tuonut. 30 CIA miljoonapalkattua ammattitappajaa toimivat Olkiluodon kautta nyt nähdysti vailla moraalin häivää.

Kuin vain IAEA:n ydinmassamurhaajat kykenee! Juuri tällaisista mekanismien silmitön raivo, ja se ettei maatamme terrorisoivilta POLIISEILTA ole turvassa edes terävimmät poliitikot. Kertovat miten elimellisesti silmitön ydintuhoajien RAIVO kansaansa vastaan kattaa koko Maailman. Esittää todella miksi vuosituhannet ihmiskuntaa on varotettu ennakkoon näistä pahuuden voimista!

Äänestä
  • Kuuluiko juuri mossahdus evp-sähköasentajalta?

    Tuosta kun poistaa mossahdukse niin jäljelle jää vain välimerkit ja kirjoitisvirheet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Suomalainen Fennovoima-yhtiö on hankkimassa kokoomusministeri Vapaavuoren suurella myötävaikutuksella venäläisen Rosatomin ydinvoimalan Pyhäjoelle.

Merkillisintä ydinvoimalan lupaprosessissa on, että periaatepäätös on eduskunnassa jo hyväksytty vanhalla luvalla, jota ei ole edes tehty nimenomaan Pyhäjoelle tulevasta ydinvoimalatyypistä.

Rosatom rakentaa ja rahoittaa Pyhäjoen ydinvoimalan rakentamisen. Ydinvoimalan valmistuttua Rosatom omistaa siitä noin 40 prosenttia. Siinä on hirvittävä riski Suomelle, koska ydinaseita valmistava Rosatom on tiukasti Putinin käsissä. Ydinvoimalaa voidaan tarvittaessa käyttää poliittisena lyömäaseena Suomea vastaan.

Intiassa on äsketttäin valmistuneella Rosatomin ydinvoimalalla ollut suuria käynnistämisvaikeuksia. Voimala on samanlainen kuin Suomeen tuleva, joten Suomessakin on odotettavissa suuria ongelmia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu