Tärkeä tiedoite kaikille veronmaksajille

Kerrataan vielä, kun ei muuten näy menevän pääkoppaan tosiasiat joillakin:

Kansallista maataloustukea maksetaan vuosittain piilotukineen noin 3 miljardia euroa. Piilotukeen lasketaan mm. maataloustuottajien lisäeläkkeet n. 600 miljoonaa euroa, luovutustuet n. 260 milojoonaa euroa, sekä lomitustuet 220 miljoonaa euroa. Kaikki 3 miljardia ovat vuosittain suomalaisilta veronmaksajilta lypsettyä rahaa. Piilotukeen voidaan laskea myös maatalouden ympäristöhaitat ja ympäristötuet, jolloin summa nousee reilusti yli 4 miljardiin.

Kansallisella maataloustuella keinottelijat väittävät, että Aalto Yliopiston maataloustuotannon professori Esko NIemi, olisi julkisesti valehdellut kansallisen maataloustuen aiheuttamia menoja veronmaksajille. Jokainen kyllä tajuaa, että Yliopiston professori tekisi itsensä täysin naurunalaiseksi, jos valehtelisi miljardi tolkulla asiasta, joka on erittäin tärkeä suomalaisille veronmaksajille. Varsinkin siksi, että me saamme, valtavien miljardien menojen palkkioksi, ainoastaan äärettömän kalliin ruoan. Suomessa on EU:n 3. kallein ruoka.

Meidän tulisi ja kannattaisi ottaa mallia Ruotsista, joka ajoi kepun alas,lopetti kansallisen maataloustuen lähes kokonaan (vain enään 30 miljoonaa/vuosi)ja aloitti näin todellisen hyvinvointivaltion aivan loistavan menestystarinan. Tällä konstilla myös ruoan hinta tippui Ruotsissa Suomea halvemmaksi. Myös Virossa maksetaan olemattoman vähän kansallista maataloustukea ja ruoka on todella halpaa, verrattuna Suomeen. Nämä maat pitää ottaa malli esimerkeiksi, niin mekin opimme säästämään veronmaksajien rahoja, saamme valtion talouden kuntoon ja ruoan hinnan edes kohtuulliselle tasolle.

Kansallinen maataloustuki pitää muuttaa aivan ehdottomasti harkinnanvaraiseksi toimeentulotueksi. Siten saamme muualla töissä olevat ja tukea huijaavat tyypit vihdoinkin kuriin. Harkinnanvaraisuus vähentäisi kansallisen tuen minimiin ja silloin tuki myös menisi, sitä oikeasti tarvitseville maataloustuottajille. Näitä oikeasti kansallista tukea tarvitsevia ei ole kovinkaan paljon, sillä maataloustukea saadaan myös EU:sta. Myös meidän on opittava ottamaan tuet EU:sta, kuten muutkin maat osaavat tehdä. On myös opeteltava peräänantamattomia neuvottelutaitoja, että pääsemme jatkuvasta nettomaksajan riesasta eroon.

Maksamme EU:ssa toiseksi eniten kansallista maataloustukea Ranskan jälkeen. Väkilukuun suhtautettuna maksamme kansallista maataloustukea ylivoimaisesti eniten koko maailmaassa, joka on todella suuri häpeä Suomelle. Tämä on myös äärettömän suuri vääryys ja täydellinen kusetus suomalaisia veronmaksajia kohtaan.
51361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

vielä on muistettava ettei näistä kansan maksamasta 4000´000000€ tukiaisista makseta veroja, eli olisi vara ottaa 1000e pois, säästöä tulisi

Äänestä
  • Kaikista rahasuorituksista jotka viljelijä saa maksetaan vero!
    Jos ei mistään mitään tiedä niin parempi olla kirjoittamatta mitään!

    Äänestä

  • ne ei oikeat veronmaksajat vingu tuohon tyyliin yhteisesti sovituista pelisäännöistä.

    Äänestä

  • kylläkait kirjoitti:

    ne ei oikeat veronmaksajat vingu tuohon tyyliin yhteisesti sovituista pelisäännöistä.

    Minä en puhuisi yhteisesti sovituista pelisäännöistä kärsämäen kepuna yhtään mitään. Tuomio tullut valtioneuvostolta, markkinaoikeudelta ja korkeimmaltahallinto-oikeudelta ja sinä kehtaat vinkumisesta muita syytellä.

    Äänestä

  • Nohuhuh_ kirjoitti:

    täällä suomessa niitä tuomioita kyllä tulee ja usein ihan syyttömille.Tämäkin Anneli Auerin tapaus koetetaan tehdä ihmisestä syyllinen ihan väen väkisin.Kämäkistenkin "tuomiot"johti siihen että mikään ei muuttunut yksityistämis prosessissa.Nahkapäätös.

    Äänestä

  • niinpäkai kirjoitti:

    musta kääntyi taas valkoiseksi ja ihmisten synneistä marttyyrikeput tuli ristiinaulutuiksi just just.
    Ja se sinun Annelisi lusii lapsiin sekaantumisesta eli se siitäkin.

    Nahkurinorsillakin vielä ivataan lakienrikkojia mutta kiellä sinä tosiasiat kuten kepujen tapana on. Kas kummaa kun ei ollut persuissa taas vika

    Äänestä

  • Noin_se kirjoitti:

    ollu persuissa vika,vaan kepussa se on se vika ihan ja aina kun kärsäpersus suunsa avaa.Saihan nuo turkku persuksetkin synnin päästön herjausjutussa kääntyikö siinäkin musta valkoiseksi?? Kepun syytä ihan ja kaikki!!!????

    Äänestä

OECD:n mukaan Suomi tuhlaa liian paljon rahaa maatalouden tukemiseen. Suomen kansalliset tuet ovat herättäneet närää naapurimaissa Ruotsissa ja Tanskassa.

Siinä tapauksessa, että EU:n komission aie leikata EU:n maataloustukia toteutuu, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan leikkaukset on korvattava Suomen valtion budjetista. MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan kanta on samansuuntainen

Äänestä

Anttila se vaan lisää kansalle maatuen maksuja

Äänestä

edellä olevat luvut kun läväyttää pöytään niin siinä hiljenee jo "pötköpersukin, aloittajan otsikko näyttäis olevan hyljeksitty aihe, miksi Keskusta ei ota kantaa

Äänestä
  • Näyttää sille kalluppien tuloksia katsoen että ei persujen ropakanta auta, kannatus vain laskee, veikkaan että ensi kevään eduskuntavaaleissa persujen kannatus on heidän pressavaalinen luokkaa noin 9%.

    Äänestä

  • ei-pötköspersu kirjoitti:

    Näyttää sille kalluppien tuloksia katsoen että ei persujen ropakanta auta, kannatus vain laskee, veikkaan että ensi kevään eduskuntavaaleissa persujen kannatus on heidän pressavaalinen luokkaa noin 9%.

    Persuja ei kannata sotkea mukaan tähän tukiaisasiaan. Eivät nekään kaikkeen ole syyllisiä.
    Harvinaisen selkeä ja asiallinen aloitus. Jotakin meidän veronmaksajien pitäisi tehdä, ja vähintään se on sitä, että äänestämme keput piippuhyllylle. Katsotaan sen jälkeen tukiaisasiaa ja mitä seuraavaksi tehtäs noiden ersujen kanssa.

    Äänestä

Maataloustuki on EU suurin menoerä, rahaa menee EU köyhien jäsenmaiden tukiaisiin jotka on samalla tärkeitä Natolle, Suomen yksittäiset tilat vähenee ja ollakseen kannattavana tuottajana vähenevillä tukiaisilla joutuu tilat perustamaan suuria yhteisnavetoita ja pellot mukaan, työlistat ja reikäkortti aparaatti ovenpieleen.

Äänestä

Pikkunen ongelma tässä päättelyketjussa on. Jos jostakin syystä (Putler) ruoan tuonti häiriintyy, on aloittaja kyllä nopeesti landella kolkuttelemassa omavaraisviljelijän ovea. Täällä pohjan perukoilla on Darwinistinen pakko ylläpitää muonan tuotantoa ja tukea sitä, koska ilmasto ei salli kuin yhden pienen sadon per vuosi. Emme pysty kilpailemaan edes Tanskan kanssa hinnalla, joten ilman tukia ei tuotantoa. Tosin aloittaja voi laskeskella siten, että Putler lähettää Ukrainan pelloillantuotettua muonaa, mutta se nyt on ihan eri juttu.

Äänestä

oletko mielestäsi suurikin asiantuntija käymään ko. keskustelua.Eppäilen.

Äänestä
  • Elintarvikkeita voidaan ostaa edulliseen hintaan koska tahansa maailmalta. Näinhän tehdään nykyäänkin, sillä vain pieni osa kaupanhyllyll olevista tuotteista on peräisin
    kotimaasta. Kannattaa katsoa tarkkaan, ettei vahingossa osta Suomessa tuotettua.

    Äänestä

  • Ritolainen kirjoitti:

    Elintarvikkeita voidaan ostaa edulliseen hintaan koska tahansa maailmalta. Näinhän tehdään nykyäänkin, sillä vain pieni osa kaupanhyllyll olevista tuotteista on peräisin
    kotimaasta. Kannattaa katsoa tarkkaan, ettei vahingossa osta Suomessa tuotettua.

    ja kaikki muukin kannattaa vaihtaa ulkolaisiin, kansasta lähtien.Naurattaa.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    ja kaikki muukin kannattaa vaihtaa ulkolaisiin, kansasta lähtien.Naurattaa.

    Kansassa olis paljon jalostamisen varaa.

    Äänestä

  • Hallanperänen kirjoitti:

    Kansassa olis paljon jalostamisen varaa.

    eivät ymmärrä äänestää persusta,silloin se maailma pelastuisi..vaan kun ei.

    Äänestä

Oliko se persu putkonen joka esitti viljelijäin eläkeleikkuksia, onko kärsäpersut samaa mieltä?

Äänestä

Taitaa olla vaalit tulossa kun on ruennut näitä SDP;n trolleja ilmestymään kunnon kuusikymmentäluvun tapaan. Vetäistään luku sieltä toinen täältä oman kannatuksen kohottamiseksi. Näitä SDP:N lupauksia oli ruuan hinnan aleneminen kun liitymme EU:hun ja saamme lyötyä viljelijät ahdinkoon. No, nyt viljelijät on ahdingossa ja ruuan hinta pilvissä, että se siitä SDP:n logiikasta.

Äänestä
  • Nythän 100 lehmän maidon tuotosta jää tuottajalle(2 hlöä) 30-40 the yli menojen, mutta siihen erilaiset tuet päälle, kuitenkin on muistettava monimiljoonien investoinnit, joten siitäpä voi vertailla vaikka ammatti duunariin joka yksin hankkii saman ja investoinnit nyrkit ja kyrpä ja vanha datsuni

    Äänestä

  • siinä meni omatkin ahdinkoon spedeltä.Työpaikat karkaa ulkomaille ,eikä ole mitään mahdollisuuksia lakkoilla ym.Viljelijää oltiin lyövinään ,mutta lyötiinkin koko rahvasta kansaa.

    Äänestä

  • kyyyllä kirjoitti:

    siinä meni omatkin ahdinkoon spedeltä.Työpaikat karkaa ulkomaille ,eikä ole mitään mahdollisuuksia lakkoilla ym.Viljelijää oltiin lyövinään ,mutta lyötiinkin koko rahvasta kansaa.

    Viljelijää pitääkin lyödä kuin vierasta sikaa. Yhteiskunnan siivellä elävä kansanryhmä on sen ansainnutkin.

    Äänestä

  • Oikein kirjoitti:

    Viljelijää pitääkin lyödä kuin vierasta sikaa. Yhteiskunnan siivellä elävä kansanryhmä on sen ansainnutkin.

    sitä viljelijää on lyötykin,vaan nyt kun lyödään ja alistetaan duunariakin,"omatkoirat"purivat.Eikä loppua näy.On oltava nöyrää poikaa,että joku edes järjestäisi työtä.Kaltaisesi uho tulee loppumaan.

    Äänestä

  • kylläkait kirjoitti:

    sitä viljelijää on lyötykin,vaan nyt kun lyödään ja alistetaan duunariakin,"omatkoirat"purivat.Eikä loppua näy.On oltava nöyrää poikaa,että joku edes järjestäisi työtä.Kaltaisesi uho tulee loppumaan.

    Uhkaako Keskusta duunaria työttömyydellä, no uskotaan, senhän näki jo TK-hoitajien, siivoojien potkuissa ja potkujen yrityksessä, eikä uhka ole oistunut vaan on päällä koko ajan ja vetämässäEiköstä se kaikenalan huijari aikonut työllistä 200000 ja potkia sama määrä virkamiehiä kortistoon

    Äänestä

  • se ei keskusta eikä mikään muukaan puolue uhkaa tuunaria:Vaan se on tämä ns. työnantaja nämät isot firmat jotka vie työt ulkomaille kun ehdoista ei päästä sopuun.Jos kämäkisten tk:ta meinaat niin eikös ne jotka lähti tehneet siinä aivan ja oman päätöksensä.

    Äänestä

ryhdytään protestoimaan maataloustukia vastaan ja lopetetaan syöminen. ruoka on täysin yliarvostettua. juodaan vain keppanaa, siihen ei maanviljelijöitä tarvita.

Äänestä
  • ohraa tarvitaan

    Äänestä

Ovat ensimmäisenä polkemassa työmiesten etuja.Jäähän nekin rahat heille.

Äänestä

Kato käy ny persuilla, montako persua enään kärsämelläkään?

Äänestä
  • mitä vahinkoa on perusut kärsamäelle aiheutaneet

    Äänestä

  • Onneksi persut ei kärsämellä ole mitään vahikoa pystyny tekemään kun ovat vähemmistönä olleet, nyt vielä vähemmän kun kuoret enään kuplasta jälellä!

    Äänestä

  • kärsäkupla-puhki kirjoitti:

    Onneksi persut ei kärsämellä ole mitään vahikoa pystyny tekemään kun ovat vähemmistönä olleet, nyt vielä vähemmän kun kuoret enään kuplasta jälellä!

    Mutta Enemmistö senkin edestä!

    Äänestä

  • tulihansesieltä kirjoitti:

    Mutta Enemmistö senkin edestä!

    Lueppa sääki se Soini kupla kirja!

    Äänestä

  • silimät-aukee kirjoitti:

    Lueppa sääki se Soini kupla kirja!

    Lueppas itekki Keskustan ydin-maffian kaikki tekemiset

    Äänestä

  • Kovin persut nyt syyttelee toisiaan,kurkakaapa oulunkin sivuille!

    Äänestä

  • Kepujen töpeksinnän jälkeen riveihin pääsi jokainen takametsän junttieinari ja se näkyy ja varsinkin kuuluu. Sama ilmiö kuin kärsämäessä. Umpijuntit sekaantui kuntapolitiikkaan ja heti nousi osalla kusi päähän ja alkoi valtataistelu mikä kärsämäen kokoisessa tuppukylässä on äärettömän huvittava ilmiö. Kepulaisissa oman aivojen käyttöä ei sallita ja erimielisyydet hoidetaan suljettujen ovien takana kuten kuntapäätöksetkin. Missään nimessä ei nousta mäen päälle huutamaan kuten persuilla on tapana

    Äänestä

pieniä on nousukkaitten riitelyt joulukaloiksi, MUTTA Keskustan Pekkarinen TUNNUSTI tänään Kreikkaan sydettyjen rahojen menetyksen ja jopa 10 miljardiin euroon nousevat luottotappiot, siinä- sitä on ollut Keskusta alusta alkaen mukana veronmaksajien rahoilla rakentamassa!., hyvä seon tehdä tappavan tappiollista poliitiikkaa toisten rahoilla, kuin myös Kärsämäen Keskusta tekee

Äänestä
  • on pitkänlinjan pelimies ja tietää miten ääniä kalastellaan. Persujen ja kepujen ero on vain siinä, että kepuilla on pitkä historia politiikassa joten osaavat "pelin" siinä missä persut on kuin lehmät kevätlaitumella kokemuksen puutteen takia. Hypitään ja pompitaan huudon kanssa kuin järkeä vailla. Aitaa kaatuu ja paska lentää.

    Pekkarinen on fiksu mies. Vaalien alla ripittäytyminen kreikkasopassa vie aseet persuilta joilla hyökätä. Paskalaista vielä kun ripittäytyvät niin alkaa olemaan homma paketissa.

    Äänestä

  • Pekkarinen kirjoitti:

    on pitkänlinjan pelimies ja tietää miten ääniä kalastellaan. Persujen ja kepujen ero on vain siinä, että kepuilla on pitkä historia politiikassa joten osaavat "pelin" siinä missä persut on kuin lehmät kevätlaitumella kokemuksen puutteen takia. Hypitään ja pompitaan huudon kanssa kuin järkeä vailla. Aitaa kaatuu ja paska lentää.

    Pekkarinen on fiksu mies. Vaalien alla ripittäytyminen kreikkasopassa vie aseet persuilta joilla hyökätä. Paskalaista vielä kun ripittäytyvät niin alkaa olemaan homma paketissa.

    Kaikki mitä nyt vaalien alla Keskusta "ripittäytyy" muistuttaa vain PerusSuomalaisten jo vuosia siten tietämät epäkohdat - ja niihi vaatimia korjauksia, joten Keskustan myöhästyneet vaalien alla hurskastelut, Niin laupeuden Sipilän kuin konekivääri puhujan Pekkarisen on läpinäkyvää ja jyvät sataa PS-laariin, korjaisivat -ja korvaisisivat aihettamansa virheellisten paskapöntojen satojen tuhansien ehkä enemmänkin raha-huijauksensa maaseudun eläkeläisiltä, Pekkarisella on "rahaa" syytää tuulivoima-bisnekseen ja (sukulaiselleen) veronmaksajain rahaa niin että kun normaali sähkön kulutaja hinta noin 6 c/kw maksaa pekkarisen tuuli sähkö veronmaksajille 13 c/kw

    Äänestä

  • Mot ohjelma paljasti persujen salaisuuksia!

    Äänestä

  • kupla-on-puhjennut kirjoitti:

    Mot ohjelma paljasti persujen salaisuuksia!

    Keskustan lakirikkeet-ja tuomiot ei ole salaisuuksia!

    Äänestä

  • UPDATE_10662416 kirjoitti:

    Kaikki mitä nyt vaalien alla Keskusta "ripittäytyy" muistuttaa vain PerusSuomalaisten jo vuosia siten tietämät epäkohdat - ja niihi vaatimia korjauksia, joten Keskustan myöhästyneet vaalien alla hurskastelut, Niin laupeuden Sipilän kuin konekivääri puhujan Pekkarisen on läpinäkyvää ja jyvät sataa PS-laariin, korjaisivat -ja korvaisisivat aihettamansa virheellisten paskapöntojen satojen tuhansien ehkä enemmänkin raha-huijauksensa maaseudun eläkeläisiltä, Pekkarisella on "rahaa" syytää tuulivoima-bisnekseen ja (sukulaiselleen) veronmaksajain rahaa niin että kun normaali sähkön kulutaja hinta noin 6 c/kw maksaa pekkarisen tuuli sähkö veronmaksajille 13 c/kw

    Soini oli oikeassa mutta mitä sitten? Ihmisten muisti on järkyttävän lyhyt ja suomen asiat sotkeneet keput nousee hallitukseen jatkaakseen suomen alasajoa. Jos Stubb ei saa sotea runnottua tämän hallituskauden aikana maaliin keskusta palauttaa suomen kivikaudelle keskittyen uudistuksissa rakentamaan kehäkolmosen ulkopuolelle keskustalandian hallintohimmeleillä joilla maaseutu pysyy keskustan näpeissä. Asia minkä Sipilä kaatoi sopiessaan Kataisen kanssa sotemallin mikä nyt kaatuessaan oli kepulaisille suurempi voitto kuin tuleva vaalivoitto. Vaaleja tulee ja menee mutta Kataisen ja Sipilän sotemalli olisi hajoittanut kepujen hallintoverkoston maaseudulla ja siksi 5:n sotealueen mallin tilalle kepulaiset palauttaa kotikuntamaakuntamallinsa missä mikään ei muutu mutta maaseutu jää kepujen hallintaan. 5:n sotealueen sotemallissa kuntien kepupäälliköt olisivat joutuneet tappelemaan keskenään mutta edellisen kepu hajottaa pieniin kuntayhtymiin ja kappas, koko maaseutu on taas kepujen hallinnassa ja kuntien kepupäälliköt pysyvät enemmän kuin tyytyväisinä.

    Äänestä

  • Jos-Sovitaan-niin-että kirjoitti:

    edm Sen takaa nyt Keskustan Rehula joka viime yön on "neuvotellut,, tuloksetta, Sote jää ah´niin lempeästi hymyväisen Sipilän käsiin ja tulos on "taattua kamaa ja seuraava 4-vuotis kausi jälleen väännetään Sotea

    Äänestä

Soinin Kupla kirja on ilmestynyt!

Äänestä
  • jäänyt taas napit ottamatta? Moneenko avaukseen edellisten lisäksi ajattelit käydä vielä saman tiedotteesi kirjoittamassa?

    Äänestä

  • Hullulla kirjoitti:

    jäänyt taas napit ottamatta? Moneenko avaukseen edellisten lisäksi ajattelit käydä vielä saman tiedotteesi kirjoittamassa?

    Hei! lukekaa Soinin kuplakirja.

    Äänestä

  • Hullulla kirjoitti:

    jäänyt taas napit ottamatta? Moneenko avaukseen edellisten lisäksi ajattelit käydä vielä saman tiedotteesi kirjoittamassa?

    Munki puolesta lukekaa Soinin Kuplakirja ja kattokaa areenasta Ylen Mot ohjelma niin viisastutta!

    Äänestä

  • persut-yrittää-huijata kirjoitti:

    Munki puolesta lukekaa Soinin Kuplakirja ja kattokaa areenasta Ylen Mot ohjelma niin viisastutta!

    sitä sinä juuri tarvitset, onnea valoon!

    Äänestä

  • ei kärsämäestä löydy. Lakimiehen palkkasivat kunnan rahoilla ja syyttivät valtioneuvostoa lakien rikkomisesta vieden käräjille. Ei menny ihan putkeen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sipilän-rahasto kirjoitti:

Kerrataan vielä, kun ei muuten näy menevän pääkoppaan tosiasiat joillakin:

Kansallista maataloustukea maksetaan vuosittain piilotukineen noin 3 miljardia euroa. Piilotukeen lasketaan mm. maataloustuottajien lisäeläkkeet n. 600 miljoonaa euroa, luovutustuet n. 260 milojoonaa euroa, sekä lomitustuet 220 miljoonaa euroa. Kaikki 3 miljardia ovat vuosittain suomalaisilta veronmaksajilta lypsettyä rahaa. Piilotukeen voidaan laskea myös maatalouden ympäristöhaitat ja ympäristötuet, jolloin summa nousee reilusti yli 4 miljardiin.

Kansallisella maataloustuella keinottelijat väittävät, että Aalto Yliopiston maataloustuotannon professori Esko NIemi, olisi julkisesti valehdellut kansallisen maataloustuen aiheuttamia menoja veronmaksajille. Jokainen kyllä tajuaa, että Yliopiston professori tekisi itsensä täysin naurunalaiseksi, jos valehtelisi miljardi tolkulla asiasta, joka on erittäin tärkeä suomalaisille veronmaksajille. Varsinkin siksi, että me saamme, valtavien miljardien menojen palkkioksi, ainoastaan äärettömän kalliin ruoan. Suomessa on EU:n 3. kallein ruoka.

Meidän tulisi ja kannattaisi ottaa mallia Ruotsista, joka ajoi kepun alas,lopetti kansallisen maataloustuen lähes kokonaan (vain enään 30 miljoonaa/vuosi)ja aloitti näin todellisen hyvinvointivaltion aivan loistavan menestystarinan. Tällä konstilla myös ruoan hinta tippui Ruotsissa Suomea halvemmaksi. Myös Virossa maksetaan olemattoman vähän kansallista maataloustukea ja ruoka on todella halpaa, verrattuna Suomeen. Nämä maat pitää ottaa malli esimerkeiksi, niin mekin opimme säästämään veronmaksajien rahoja, saamme valtion talouden kuntoon ja ruoan hinnan edes kohtuulliselle tasolle.

Kansallinen maataloustuki pitää muuttaa aivan ehdottomasti harkinnanvaraiseksi toimeentulotueksi. Siten saamme muualla töissä olevat ja tukea huijaavat tyypit vihdoinkin kuriin. Harkinnanvaraisuus vähentäisi kansallisen tuen minimiin ja silloin tuki myös menisi, sitä oikeasti tarvitseville maataloustuottajille. Näitä oikeasti kansallista tukea tarvitsevia ei ole kovinkaan paljon, sillä maataloustukea saadaan myös EU:sta. Myös meidän on opittava ottamaan tuet EU:sta, kuten muutkin maat osaavat tehdä. On myös opeteltava peräänantamattomia neuvottelutaitoja, että pääsemme jatkuvasta nettomaksajan riesasta eroon.

Maksamme EU:ssa toiseksi eniten kansallista maataloustukea Ranskan jälkeen. Väkilukuun suhtautettuna maksamme kansallista maataloustukea ylivoimaisesti eniten koko maailmaassa, joka on todella suuri häpeä Suomelle. Tämä on myös äärettömän suuri vääryys ja täydellinen kusetus suomalaisia veronmaksajia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu