Mikä saa ihmiset nostamaan valtaan vaarallisia ihmisiä aina vaan?
Kuten tiedämme Hitler äänestettiin valtaan vapaissa vaaleissa ensimmäisen kerran, mutta sen jäkeen vapaita vaaleja ei enää ollutkaan. Loppu onkin sitten hirvittävää sotahistoriaa.
Sama juttu Putinin osalta. Hänetkin äänestettiin ainakin melkoisen vapaissa vaaleissa ensimmäisen kerran. Toinen kerta olikin sitten jo toinen asia. Nykyisinhän ei mielipidevapauksista eikä vapaista vaaleista juuri kannata Venäjälläkään puhua. Ja tilanne pahenee koko ajan.
Nykymeno näyttää siltä, että tulevat sukupolvet lukevat, jos niitä edes on, saavat historiankirjoista lukea samanlaisista hirveyksistä.
Eikö tosiaankaan historiasta kyetä oppimaan yhtään mitään?
Kyllä meidän sukupolvi Venäjällä etenkin taas tuomitaan siitä, ettei muka tiennyt tai osannut nähdä mitä on tapahtumassa, vaikka täysin samanlainen kehitys oli tapahtunut vain alle sata vuotta aikaisemmin ja kaikki olivat lukeneet historiaa koulussa.
Ei puolustukseksi riitä Venäjälläkään, että propaganda ja sensuuri oli kaikenkattavaa. Niinhän se oli Saksassakin ainakin propagandan osalta.
Kuten tiedämme Hitler äänestettiin valtaan vapaissa vaaleissa ensimmäisen kerran, mutta sen jäkeen vapaita vaaleja ei enää ollutkaan. Loppu onkin sitten hirvittävää sotahistoriaa.
Sama juttu Putinin osalta. Hänetkin äänestettiin ainakin melkoisen vapaissa vaaleissa ensimmäisen kerran. Toinen kerta olikin sitten jo toinen asia. Nykyisinhän ei mielipidevapauksista eikä vapaista vaaleista juuri kannata Venäjälläkään puhua. Ja tilanne pahenee koko ajan.
Nykymeno näyttää siltä, että tulevat sukupolvet lukevat, jos niitä edes on, saavat historiankirjoista lukea samanlaisista hirveyksistä.
Eikö tosiaankaan historiasta kyetä oppimaan yhtään mitään?
Kyllä meidän sukupolvi Venäjällä etenkin taas tuomitaan siitä, ettei muka tiennyt tai osannut nähdä mitä on tapahtumassa, vaikka täysin samanlainen kehitys oli tapahtunut vain alle sata vuotta aikaisemmin ja kaikki olivat lukeneet historiaa koulussa.
Ei puolustukseksi riitä Venäjälläkään, että propaganda ja sensuuri oli kaikenkattavaa. Niinhän se oli Saksassakin ainakin propagandan osalta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä syy nykyVenäjällä on kattava sensuuri ja valtiollinen propaganda. Se on helpompaa Venäjällä kuin aikoinaan Saksassa, koska suuri osa tavallisista venäläisistä on kokonaan Putinin propagandauutisoinnin varassa.
Putinin vallassapysymisen elinehtohan on pitää kansalaiset kurissa ja tehdä oppisition olo erittäin vaikeaksi tai mahdottomaksi. Hyvin se onkin onnistunut, oppositoin näkyvät vastustajat ovat kuolleet myrkytyksiin, pahoinpitelyihin, onnettomuuksiin tai sitten ovat vankiloissa mitä merkillisimpien syiden vuoksi. Suosituin syy näkyy liittyvän 'verorikoksiin'.
Putinilla on tietysti omat henkilökohtaisetkin syyt pitää kansan mielenkiinto pois hänen omista bisneksistään. Tuskin yksi maailman rikkaimmista miehistä, näin on useitakin tahoja arvioinut, on kyennyt kokoamaan omaisuuttaan virkamiespalkoistaan. Kun lapsuuden kotiolotkin olivat varsin vaatimattomat, niin ei sieltä rikkauksia ole saatu. Vapaasti mielipiteitään uskaltava kansa saattaisi esittää pahoja kysymyksiä liittyen rikkauksien alkuperästä.
Lisäksi kiinnostus voisi herätä siihenkin, mihin nämä miljardit on sijoitettu. Ei kovin hyvältä näyttäisi, kun maan presidentin hieman hämärän peitossa taustaltaakin olevat miljardit paljastuisi sijoitetun turvallisesti länsimaihin.
Putinin nähdyillä onnettomilla selityskyvyillä ei taitaisi pitkälle pötkiä vapaassa ilmapiirissä syntyneisiin vaatimuksiin selvittää noita juttuja.
Tuleekin olemaan mielenkiintoista aikaa, kun aikanaan kaikki Putininkin temput paljastuvat. Vaikka tuohon voi vielä hetki mennä, niin se on todennäköistä jossain vaiheessa Venäjälläkin. Tuskin venäläisetkään jatkuvasti haluavat elää köyhyydessä ja 'pimennossa' sotimassa naapuriensa kanssa omien elinolojensa kustannuksella. Ei sensuurikasn nykyisin pysty enää niin tehokasta olla, etteikö todellisuus pääse jostain sen läpi.
Putinin paras propaganda on se että maa on elpynyt hänen haliituskauden aikana. Ja siitä ei länsi tykkää koska Putin esti Venäjän ryöstämisen
Niin, jäipähän Putinille itselleen enemmän ryöstämistä kun on vähemmän saaliinjaolla....
No toisaalta myös läntisessä demokratiassa osataan kähmintä - Puska juniorin kaksi kautta ovat kyllä varsinaista demokratian halveksuntaa.
Ensimmäisellä kerralla hän tuli valituksi vaalivilpillä ja toisella kerralla kansalaisten terrorismin pelkoa hyväksikäyttäen.
Lisäksi esim. Irakin sodassa jenkkiyritykset tekivät satumaisia voittoja ja kuin sattumalta koko jenkkien ylin poliittinen johto ja lähipiirit olivat kyseisten yritysten hallituksissa ja omistajina.
Eli kyllä ne jenkitkin osaavat kähmiä ja tulouttaa fyrkat veroparasiittien kautta himaan. Ja kuka oikeastaan maksoi Irakin sodan - no Eurooppa tietysti euron huonon kurssin kautta mahdollistaen jenkeille paremmat vientimarkkinat.
Mutta miksi historiasta ei haluta oppia mitään - koska ihminen on tyhmä ja ahne eläin, jolle mikään ei riitä - katsokaa vaikka isorikkaita, jotka haluavat aina vain lisää vaikka omaisuutta on liiankin kanssa ja näin omistus vain keskittyy harvoille suurimman osan muista taistellessa murusista.
" katsokaa vaikka isorikkaita, jotka haluavat aina vain lisää vaikka omaisuutta on liiankin kanssa"
Tämä lause kiinnostanut minuakin. Mitä sillä rahalla tekee kun se ihminen kuolee ennenpitkää kuitenkin. Ei niitä rahoja saa käytettyä mihinkään elinaikanaan, eikä
niitä mukaan saa.
Omille jälkeläisillekkin riittäisi silti.
Hiipi tolloäänestäjien tuella suursuomikahjut, hurrit ja kokoomus. Turpiin aina saanet. Taas uhoa vaan Venäjälle!
Putin huolehtii Venäjän turvallisuudesta!
Putin huolehtii ennenkaikkea omien miljardiensa turvaamisesta.
Miten venäläisten turvallisuus siitä paranee, että soditaan, lietsotaan sotaa, päästetään talous kuralle, budjetista 30% pistetään aseisiin ja sotaväen hyökkäyskyvyn parantamiseen...
Ei pidä olla ihan naiivi.
Mitä Suomen hurrit ja kokoomus hyötyy huonoista Venäjäsuhteistamme, ehkä sodasta, Mitä lietsovat!
Hyvät välit Venäjään on ainoa puolustuksemme, mikä toimii!
Oletko tosiaan sitä mieltä, että Venäjä voi tehdä mitä lystää, hyökätä, valloittaa, valehdella, rikkoa sopimuksia, uhkailla, tappaa, murhata, levittää valhepropagandaa, lietsoa kansan sotakiihkoa muita maita vastaan, jne jne eikä Suomessa muuta kuin lymyillä hissun kissun ja olla kuin kaikki olisi hyvin?
Hyvät välit Venäjään olisi ihannetila Suomelle. Se vain edellyttää Venäjältä sivistynyttä käytöstä, jota nyt ei löydy suurennuslasillakaan etsien.
Kukaan ei Suomessa hyödy Venäjän sikamaisesta käytöksestä ja sen tuomasta huonoista väleistä....
Oikein tekee, kun pane kampoihin natolaajennukselle. Pani Itäukrainalaisetkin turpiinj Kiovan natseille, jotka hyökkäsi Obaman käskystä kotinurkille. En hyväksy Irakin valtausta, enkä Libyan. Tuhottiin järjestys Afrikassa. Oikein, kun Venäjä huolehti puolustuksestaan. Nato yritti kahmasta Krimin.
Olisi melkoisen ällistyttävä juttu, jos löytyy noin sinisilmäisiä Putinin propagandan uhreja. Sinähän olet oma juttunsa, teethän trollitehtaan palveluksessa sitä mitä työnantajasi käskee.
Länsimaissa ja Suomessa näitä uhreja ei löydy muutamaa höyrypäätä lukuunottamatta, mutta Venäjällä taitaa löytyä vahvan sensuurin ja propagandan tuotoksena.
Historian virheiden tajuaminen lienee ihmiselle liian vaikeaa. Samat virheet on vaan sitkeästi toistettava jokaisessa sukupolvessa.
Niinpä, mutta se, mikä meidän tavanpullinkaisten mielestä on historiassa tapahtunut virhe, niin joillekkin vallan kahvassa oleville ei olekkaan virhe, vaan se onkin HYVÄ OPPITUNTI, kun katsotaan OHJEITA historiasta, sieltä vaan noukitaan OHJEITA, KUINKA VALTAA, MAINETTA JA KUNNIAA, SEKÄ MAALLISTA MAMMONAA KAHMITAAN OMIIN KAUKALOIHIN!!!
Kansalaisista viis, nehän ovat vain pelinappuloita, tykinruokaa jnejnejne!!!:(
Kasvanut konnakokoomukseen. Pää kutiaa karjalan mäntyyn.. Paasikivenoppi unohtunut!