Levitaatio

Olen harjoitellut levitaatiota yli 20v ja nyt se on onnistunut muutaman kerran. Vaatii täydellistä keskittymistä.
9170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Miksi tuollaista harjoitat?

Äänestä

Kuinka korkealle olet päässyt ja kuinka pitkään pystyt olemaan ilmassa? Minun ennätykseni on 28cm ja 56s.

Äänestä
  • Laulaja Viktor Klimenko on harrastanut ennen uskoontuloa kehosta irtaantumista. Viimeinen niitti oli ollut kun hän oli kerran ajautunut ruumiistaan niin kauas että ei ollut onnistua enää pääsemään takaisin. Sanoi että helvettiin olisi päätynyt.
    Levitaatiossa kai ollaan vielä kehossa, mutta samaan mielenhallintaan homma perustuu.
    Noissa harjoituksissa ollaan täysin saatanan alueella.

    Äänestä

  • Aivan ! Vaarallista puuha josta ihminen ei tiedä mitään mutta leikkiä täytyy vaikka riski on että menettää kaiken.

    Äänestä

  • Ei Levitaatiossa ole mitään vaaraa.

    Äänestä

  • Neogro kirjoitti:

    Ei Levitaatiossa ole mitään vaaraa.

    Negro, etpä tiedä, että olet hukkuvassa laivassa ja rannalla sinulle huudetaan.

    Äänestä

Levitaatio on hyväksi,jos esimerkiksi kärsii peräpukamista .Kipu helpottaa kummasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cilla45 kirjoitti:

Olen harjoitellut levitaatiota yli 20v ja nyt se on onnistunut muutaman kerran. Vaatii täydellistä keskittymistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu