....Herra sinut kutsunut - nuoruuden vaimon,

Mahtavaa

Jes.54
Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, sinun lunastajasi on Israelin Pyhä, hän joka kaiken maan Jumalaksi kutsutaan. Sillä niinkuin hyljätyn, syvästi murheellisen vaimon onjoka on ollut halveksittu, sanoo sinun Jumalasi.

Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella.Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi. Sillä tämä on minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Sinä kurja, myrskyn raastama, sinä lohduton! Katso, minä muuraan sinun kivesi kiiltokivellä, panen sinun perustuksesi safiireista, minä teen sinun harjasi rubiineista ja sinun porttisi kristalleista ja koko sinun ympärysmuurisi jalokivistä. Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva. Sinut vahvistetaan vanhurskaudella; sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä ei sinulla ole pelkäämistä, ja kaukana hävityksestä, sillä ei se sinua lähesty. Jos sinun kimppuusi karataan, ei se ole minusta; joka kimppuusi karkaa, se eteesi kaatuu. Katso, minä olen luonut sepän, joka lietsoo hiilivalkeata ja kuonnuttaa aseen käytäntöönsä; mutta minä olen myös luonut tuhontuottajan hävittämään sen. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on oleva tehoton; ja jokaisen kielen, joka nousee käymään sinun kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijain perintöosa, tämä heidän vanhurskautensa, minulta saatu, sanoo Herra.”

9

64

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahtavaa

      Jes. 62:4 Ei sinua enää sanota "hyljätyksi", eikä sinun maatasi enää sanota "autioksi"; vaan sinua kutsutaan "minun rakkaakseni" ja sinun maatasi "aviovaimoksi", sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi.

      Tämä tulisi ottaa aina huomioon, että Israelin maa on Hebrealaisten Jumalan AVIOVAIMO.

    • Jesaja_53.luku

      Jesaja 53.luvussa kerrotaan Israelin Herran Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja hylkäämisestä Israelin kansan taholta, ja hyvin tämä jatko sopii siihen tapahtumaan ja Jerusalemin temppeli tuhottiin, ensin Jeesuksen ruumis murrettiin ja sitten Israelin kansan temppeli tuhoutui. Tietysti Jumalan hyvyys tahtoi parempaa kaikessa tässä ja vaikka huonosti kävi näissä, niin Jeesuksen uskollisuus kestää omaa kansaansa kohtaan, kuten näemme juutalaiset kootun omaan maahansa ja siunausta Jumala tahtoo heille ja suo sen kun vain anovat Jeesuksen nimessä Herran Hengen sadetta vanhurskaudeksi ja hyväksi eläväksi ja pyhäksi tieksi ja totuudelliseksi rakkaudeksi Herraansa ja Jumalaansa kohtaan.

    • Hyvin_monenlaisia

      Hyvin monenlaisia kuvauksia on Jerusalemista ja Juudasta ja Israelista ja hyvä jokaisen ihmisen ymmärtää missä ajassa elämme ja mitä lähitulevaisuudessa pääpiirteittäin tulee tapahtumaan sillä ovat kerrotut Jumalan profetioissa ja Jeesuksen Hengessä ja nimessä tärkeä lähestyä jokaisen Israelin Jumalaa ja siten pyhittyä totuudessa ja alkaa siunamaan Israelia ja lakata kaikesta huonosta Herran Jeesuksen omaisuuskansaa ja myös kaikkia lähimmäisiään kohtaan. Ihmisinä olemme monessa hyvinkin ymmärtämättömiä, mutta saamme samoin ymmärrystä kun tunnemme Raamatun ilmoituksen hyvin ja Jumalan Hengen opettamana.

    • Miksi kirjoitat monella nimimerkillä ?

    • RakkausTotuuteen

      Ester 3: Ja Haaman sanoi kuningas Ahasverokselle: "On yksi kansa hajallaan ja erillään muiden kansojen seassa sinun valtakuntasi kaikissa maakunnissa. Heidän lakinsa ovat toisenlaiset kuin kaikkien muiden kansojen, he eivät noudata kuninkaan lakeja, eikä kuninkaan sovi jättää heitä rauhaan. Jos kuningas hyväksi näkee, kirjoitettakoon määräys, että heidät on tuhottava; ja minä punnitsen kymmenentuhatta talenttia hopeata virkamiehille, vietäväksi kuninkaan aarrekammioihin."Niin kuningas otti kädestään sinettisormuksensa ja antoi sen agagilaiselle Haamanille, Hammedatan pojalle, juutalaisten vastustajalle. Ja kuningas sanoi Haamanille: "Hopea olkoon annettu sinulle, ja samoin se kansa, tehdäksesi sille, mitä hyväksi näet." Niin kutsuttiin kuninkaan kirjurit ensimmäisessä kuussa, sen kolmantenatoista päivänä, ja kirjoitettiin, aivan niinkuin Haaman käski, määräys kuninkaan satraapeille ja jokaisen maakunnan käskynhaltijoille ja jokaisen kansan ruhtinaille, kuhunkin maakuntaan sen omalla kirjoituksella ja kullekin kansalle sen omalla kielellä. Kuningas Ahasveroksen nimessä se kirjoitettiin ja sinetöitiin kuninkaan sinettisormuksella. Ja juoksijain mukana lähetettiin kaikkiin kuninkaan maakuntiin kirjeet, että oli hävitettävä, tapettava ja tuhottava kaikki juutalaiset, nuoret ja vanhat, lapset ja vaimot, samana päivänä, kahdennentoista kuun, se on adar-kuun, kolmantenatoista päivänä, ja että oli ryöstettävä, mitä heiltä oli saatavana saalista. Kirjeen jäljennös oli julkaistava lakina jokaisessa maakunnassa, tiedoksi kaikille kansoille, että olisivat valmiit tuona päivänä. Juoksijat lähtivät kuninkaan käskystä kiiruusti matkaan kohta, kun laki oli annettu Suusanin linnassa. Kuningas ja Haaman istuivat juomaan, mutta Suusanin kaupunki oli hämmästyksissään.

      Lukiessani tätä viestiketjua huomasin, että hamas toimii kumppaneineen YK:sa ja eu:sa juuri noin.

      • Esteri5ja6Jatkuu

        Ester 5 ja 6. Haamania neuvottiin rakentamaan hirsipuu Mordokaita varten. Mutta kun kuninkaalle ei tullut unta niin kuninkaalle luettiin muistettavia tapahtumia ja sieltä huomattiin, että Juutalainen Mordokain ansiosta Ahasveros pelastui murhayritykseltä. Ja seuraavana aamuna Haaman lähti anomaan että saisi hirttää Mordokain.

        Kuningas sanoi: "Tulkoon sisään." Kun Haaman oli tullut, kysyi kuningas häneltä: "Mitä on tehtävä miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa?" Niin Haaman ajatteli sydämessään: "Kenellepä muulle kuningas tahtoisi osoittaa kunniaa kuin minulle?"
        Ja Haaman vastasi kuninkaalle: "Miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa, tuotakoon kuninkaallinen puku, johon kuningas on ollut puettuna, ja hevonen, jolla kuningas on ratsastanut ja jonka päähän on pantu kuninkaallinen kruunu. Puku ja hevonen annettakoon jollekin kuninkaan ruhtinaista, ylimyksistä. Puettakoon siihen mies, jota kuningas tahtoo kunnioittaa, ja kuljetettakoon häntä sen hevosen selässä kaupungin torilla ja huudettakoon hänen edellänsä: 'Näin tehdään miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa.'" Kuningas sanoi Haamanille: "Hae joutuin puku ja hevonen, niinkuin sanoit, ja tee näin juutalaiselle Mordokaille, joka istuu kuninkaan portissa. Älä jätä tekemättä mitään kaikesta, mitä olet puhunut." Niin Haaman otti puvun ja hevosen, puki Mordokain ja kuljetti häntä hevosen selässä kaupungin torilla ja huusi hänen edellänsä: "Näin tehdään miehelle, jota kuningas tahtoo kunnioittaa." Sitten Mordokai palasi takaisin kuninkaan porttiin, mutta Haaman kiiruhti kotiinsa murehtien ja pää peitettynä. Kun Haaman kertoi vaimollensa Serekselle ja kaikille ystävilleen kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut, sanoivat hänelle hänen viisaansa ja hänen vaimonsa Seres: "Jos Mordokai, jonka edessä olet alkanut kaatua, on syntyjään juutalainen, et sinä voi hänelle mitään, vaan kaadut hänen eteensä maahan asti."


      • TodellaMahtavaa

        Ester:7: Kun kuningas ja Haaman olivat tulleet kuningatar Esterin luo juomaan, sanoi kuningas juominkien aikana Esterille nytkin, toisena päivänä: "Mitä pyydät, kuningatar Ester? Se sinulle annetaan. Ja mitä haluat? Se täytetään, olkoon vaikka puoli valtakuntaa."

        Niin kuningatar Ester vastasi ja sanoi: "Jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, kuningas, ja jos kuningas hyväksi näkee, niin annettakoon minulle oma henkeni, kun sitä pyydän, ja kansani, kun sitä haluan. Sillä meidät on myyty, minut ja kansani, hävitettäviksi, tapettaviksi ja tuhottaviksi. Jos meidät olisi myyty vain orjiksi ja orjattariksi, olisin siitä vaiti, sillä sen vaivan takia ei kannattaisi kuningasta vaivata." Niin sanoi kuningas

        Ahasveros ja kysyi kuningatar Esteriltä: "Kuka se on, ja missä se on, joka on rohjennut tehdä sellaista?
        Ester vastasi: "Se vastustaja ja vihamies on tuo paha Haaman." Niin Haaman peljästyi kuningasta ja kuningatarta. Kuningas nousi vihoissaan juomingeista ja meni linnan puutarhaan, mutta Haaman jäi siihen pyytääkseen henkeänsä kuningatar Esteriltä, sillä hän näki, että kuninkaalla oli paha mielessä häntä vastaan.

        Kun kuningas tuli linnan puutarhasta takaisin linnaan, jossa juomingit olivat, oli Haaman juuri heittäytymässä lepovuoteelle, jolla kuningatar Ester lepäsi. Niin kuningas sanoi: "Vai tekee hän vielä väkivaltaa kuningattarelle linnassa, minun läsnäollessani!" Tuskin oli tämä sana päässyt kuninkaan suusta, kun jo Haamanin kasvot peitettiin. Ja Harbona, yksi kuningasta palvelevista hoviherroista, sanoi: "Katso, seisoohan Haamanin talon edessä hirsipuu, viittäkymmentä kyynärää korkea, se, minkä Haaman on teettänyt Mordokain varalle, jonka puhe kerran koitui kuninkaan hyväksi." Kuningas sanoi: "Ripustakaa hänet siihen." Niin ripustettiin Haaman hirsipuuhun, jonka hän oli pystyttänyt Mordokain varalle. Sitten kuninkaan viha asettui.

        Lukekaa Esterin kirja.


    • Anonyymi

      KR 1933/-38, Ap.t. 3:19-26
      Tehkää siis parannus ja kääntykää,
      että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,
      että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista
      ja hän lähettäisi hänet,
      joka on teille edeltämäärätty,
      Kristuksen Jeesuksen.
      Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti,
      jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan,
      mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta.
      Sillä Mooses on sanonut:
      'Profeetan,
      minun kaltaiseni,
      Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta;
      häntä kuulkaa kaikessa,
      mitä hän teille puhuu.
      Ja on tapahtuva,
      että jokainen,
      joka ei sitä profeettaa kuule,
      hävitetään kansasta.'
      Ja kaikki profeetat Samuelista alkaen
      ja kaikki järjestään,
      jotka puhuneet ovat,
      ovat myös ennustaneet näitä päiviä.
      Te olette profeettain
      ja sen liiton lapsia,
      jonka Jumala teki meidän isiemme kanssa sanoen Aabrahamille:
      'Ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki maan sukukunnat.'
      Teille ensiksi Jumala on herättänyt Poikansa
      ja lähettänyt hänet siunaamaan teitä,
      kun käännytte itsekukin pois pahuudestanne."

    • Anonyymi

      KR 1933/-38, 1Piet. 4:1-7
      Koska siis Kristus on kärsinyt lihassa,
      niin ottakaa tekin aseeksenne sama mieli - sillä joka lihassa kärsii,
      se lakkaa synnistä -
      ettette enää eläisi tätä lihassa vielä elettävää aikaa ihmisten himojen mukaan,
      vaan Jumalan tahdon mukaan.
      Riittäähän,
      että menneen ajan olette täyttäneet pakanain tahtoa vaeltaessanne irstaudessa, himoissa,
      juoppoudessa,
      mässäyksissä,
      juomingeissa
      ja kauheassa epäjumalain palvelemisessa.
      Sentähden he oudoksuvat sitä,
      ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön,
      ja herjaavat.
      Mutta heidän on tehtävä tili hänelle,
      joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
      Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi,
      että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset,
      mutta että heillä hengessä olisi elämä,
      niinkuin Jumala elää.
      Mutta kaiken loppu on lähellä.
      Sentähden olkaa maltilliset
      ja raittiit rukoilemaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe