USA yhä syvemmällä uskon hurmoksessa

USA alkaa olla rebublikaanien vetämänä yhä syvemmällä uskonnollisessa hurmoksessa. Sitä todistaa esimerkiksi äärioikeistolaisen teekutsuliikkeen viimeaikainen voimakas vahvistuminen.

Sen seurauksena amerikkalaiset vanhemmat ovat alkaneet kaventaa tyttäriensä ihmisoikeuksia uskonnollisin perustein. Tyttäret vannovat isälleen neitsyysvalan. Se tarkoittaa neitsyenä pitäytymistä aina avioliittoon asti.

USA on sekoittamassa yhä enemmän uskontoa politiikkaan. Amerikkalaisten mukaan heidän oikea ja ainutlaatuinen uskonsa korkeimpaan voimaan antaa heille oikeuden taistella kaikkialla pahuuttta vastaan. Amerikkalaiset itse määrittelevät pahuuden.

Karmein seuraus pahuudenvastaisesta uskontaistelusta nähtiin Bushin kaudella Irakin julmassa sodassa, jonka kohteeksi joutuivat pääasiassa irakilaiset siviilit.

Mitä USA edellä. sitä Suomi perässä. Suomessa lahkolaiset ovat alkaneet volimistaa ääntään jo niin paljon, että tavalliset kansalaiset ovat hätää kärsimässä. Jopa presidentti Niinistö hyppäsi uskovaisten kyytiin Uuden Vuoden Jumalan siunausta -toivotuksellaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

USA alkaa olla rebublikaanien vetämänä yhä syvemmällä uskonnollisessa hurmoksessa. Sitä todistaa esimerkiksi äärioikeistolaisen teekutsuliikkeen viimeaikainen voimakas vahvistuminen.

Sen seurauksena amerikkalaiset vanhemmat ovat alkaneet kaventaa tyttäriensä ihmisoikeuksia uskonnollisin perustein. Tyttäret vannovat isälleen neitsyysvalan. Se tarkoittaa neitsyenä pitäytymistä aina avioliittoon asti.

USA on sekoittamassa yhä enemmän uskontoa politiikkaan. Amerikkalaisten mukaan heidän oikea ja ainutlaatuinen uskonsa korkeimpaan voimaan antaa heille oikeuden taistella kaikkialla pahuuttta vastaan. Amerikkalaiset itse määrittelevät pahuuden.

Karmein seuraus pahuudenvastaisesta uskontaistelusta nähtiin Bushin kaudella Irakin julmassa sodassa, jonka kohteeksi joutuivat pääasiassa irakilaiset siviilit.

Mitä USA edellä. sitä Suomi perässä. Suomessa lahkolaiset ovat alkaneet volimistaa ääntään jo niin paljon, että tavalliset kansalaiset ovat hätää kärsimässä. Jopa presidentti Niinistö hyppäsi uskovaisten kyytiin Uuden Vuoden Jumalan siunausta -toivotuksellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu