Kadonneet heimot

nämä ihmiset ovat tietämättään yksi kadonnut heimo, jotka palvelee aurinkoe, kute Israelkin teki ja josta tuli tuomiot sille. Nämä löytää identiteettinsä ja nämä ei ole sekaantuneet muihin kansoihin, vaan ovar puhtaita. http://areena.yle.fi/tv/2347438
381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aurinko on kaiken elämän antaja, kannattaa sen luomisesta kiittää.

Tuon oivaltaminen on ollut tieteellistä uudisajattelua. Havahtumista, näkemistä, oivaltamista...jne. Kun Ahaa-elämys.
Aurinkoa on pidetty milloin Jumalan silmänä, jumalana Ra, tai poikana, Amon-Ra.

Äänestä

Onhan näitä heimoja vaikka mitä ja missä.... Eivät nämä ole sen kadonneempia israelilaisia kun monet muutkaan, mutta totta on, että kadonneet israelilaiset ovat jossain, mutta Jumala tuo nuo kansat aikanaan esille ja tiettäväksi - meidän ihmisten on turha arvuutella keitä he ovat.

Äänestä

He ovat essealaisia ja heidät on jo tuotu näkyville.

Heistä ei tiedetty mitään ennenkuin Israel syntyi uudestaan ja essealaisten kirjoitukset löytyivät. Kaksituhatta vuotta he olivat kadoksissa, mutta Israel herätti heidät henkiin. Nyt he elävät iänkaikkisesti, tai ainakin niin kauan kuin tieto ja kirjoitukset säilyvät. Essealaisten ylösnousemus kolmannella vuosituhannella.

Israel on uudesti syntymisen maa. Essealaiset nousivat haudasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin4 kirjoitti:

nämä ihmiset ovat tietämättään yksi kadonnut heimo, jotka palvelee aurinkoe, kute Israelkin teki ja josta tuli tuomiot sille. Nämä löytää identiteettinsä ja nämä ei ole sekaantuneet muihin kansoihin, vaan ovar puhtaita. http://areena.yle.fi/tv/2347438

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu