Viimeisessä Karjalanpalautusillamme eilen mietimme sitä, millä nimellä Putleria kannattaisi jatkossa alkaa kutsua. Putler on kyllä jo kohtalaisen onnistunut nimi, sillä se kertoo selvästi, että Putinilla on oman sekopäisyytensä lisäksi myös Hitlerin kauheimmat luonteenominaisuudet. Koska Putler on ihan samanlainen ihmishirviö kuin Stalin ja Hitler olivat aikoinaan, niin Stalinin nimikin olisi hyvä jotenkin liittää Putlerin uuteen käyttönimeen.
Tovin (yhden Karjala-kolpakon verran) asiaa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että voisimme valita yhden tavun kunkin hullun diktaattorin nimestä ja yrittäisimme sitten yhdistää sen mahdollisimman sointuvaksi nimeksi. Yksi kaveri oli jossakin lehdessä nähnyt Putlerista käytettävän nimeä Staputler eli Sta(lin) Put(in) (Hit)ler. Meidän mielestämme nimi erittäin helppo lausua ja samalla se kuvastaa hyvin, että nimen kantaja ei kuuluu lainkaan homo sapiens rotuun. Mitä mieltä muut Karjalan palauttajan ovat uudesta nimiehdotuksestamme?
Putlerille uusi käyttönimi?
0
<50
Luetuimmat keskustelut
- 2182204
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,521322Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861157- 81996
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56891- 72832
- 100812
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.357737- 40721