Joten haistaTavastilan kentälle

Muuta en vielä kerro, mutta tulen myyrä ja vasikka OulunSanomissa enkä kerron vielä nyt
Tuntiveloitukseni on 150,00 euroa tunnilta.

Korppirojun taustanalkuttava
1373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kaatopaikkakelpoisuus

Kaikesta kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä on tehtävä perusmäärittely. Määrittely on tehtävä jäte-erittäin. Myös säännöllisesti syntyvästä jätteestä on tehtävä perusmäärittely ennen ensimmäisen jäte-erän hyväksymistä kaatopaikalle. Jäte on myös testattava perusmäärittelyssä edellytettyjen tietojen hankkimiseksi jätteen koostumuksesta ja liukoisuusominaisuuksista

Äänestä

Ongelmajäte

Ongelmajäte eli vaarallinen jäte on jätettä, joka voi poliittisen tai muiden ominaisuuksiensa vuoksi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, ja vaatii siksi erityiskäsittelyä. Ongelmajätteitä syntyy niin Karhulan Torilla kuin kotona.

Äänestä

Ongelmia syntyy Juho Eerolan kannattaja Risto Kolemai kirjoittelusta.

Äänestä
  • Oli nuuhomasa sunilapiipua ja putos-in pää ensin edellä asphaltiin josta kimpoisin takasin piipunpäälle kun minulla on kumi pää.

    Äänestä

  • Musa pläjäys SMP poliitikon raunioille

    Kuningaskoobra

    Vartijana aarteiden
    Koobra vanha valkoinen
    Nähnyt on myös SMP palatsin,
    Mutta voimat viidakon
    Voittaneet jo Arskan on
    Murenee jo pinta marmorin.

    On koobrien kuninkaan
    Aika nyt luopua kruunustaan
    Koobra vanha valkoinen
    Tanssii kauas kadoten
    Niin viidakko peittää sen.

    Äänestä

Kouvolassa ja Kotkassa on valovoimaisin Pekka Korpivaaran Kenttäpäällikkö Arto Hirvonen vaalien vetäjänä joka ei kelvannut Juho Eerolalle.

Äänestä
  • On koobrien kuninkaan

    Aika nyt luopua kruunustaan

    Koobra vanha valkoinen

    Tanssii kauas kadoten

    Niin viidakko peittää sen.

    Äänestä

Yhtykää säkeeseen Jartsu,Arska ja Veska

KOLME VARISTA



1. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

yksi lensi pois.



2. Kaksi varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

toinen lensi pois.



3. Yksi varis vaan

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

sekin lensi pois.



4. Kolme varista

istui aidalla.

Silivati seilaa, silivati seilaa,

kaikki lensi pois.

http://www.suomeasavelin.net/lauletut/3_kolme_varista.mp3

Äänestä

Hätäpäiden kalina blökista lainattuna:

Loppupäätelmät lyhyesti

Hän kuulemma vuosi valtuustoryhmän asioita Kerviselle, ikään kuin valtuustoryhmällä olisi jotain salaisuuksia ( näistä salaisuuksista esimerkki loppuun ), Hirvonen haisi pahalta, puolueen johdolle käytiin kertomassa, että Kotkan perussuomalaisten aikuiset naiset pelkäävät Hirvosta, ihmisille soitettiin varoitussoittoja, jos he olivat Hirvosen seurassa kahvilassa jne
En ollenkaan väitä, että Hirvonen ei osaisi olla ärsyttävä.

Kolmanneksi erittäin luottamuksellinen teksti on muutenkin levinnyt sähköpostina ympäri Suomea ja tuli minullekin eurovaalikampanjan aikana, joten se ei enää ole millään muotoa luottamuksellinen tai salainen.

Tiedot eivät saa vuotaa kenellekään, vaikka epäilen, että aina on joukossa joku joka vuotaa, mikä on erittäin ikävä asia. Jospa tällä kertaa suut pysyisivät kuitenkin kiinni.

Äänestä

Hirvonen kommentoi KymenSanomien uutista. lainaus:

Sisäpiirilläinen
8.7.2014 2:02Suosittele 14

Ja jäi ilmoittamatta tämä oli Timo Soinin taktinen veto ei kotkan perussuomaliset onnistu hämäämään Arto Hirvosta osaamattomaksi.

Timo Soinia hävetti Juho Eerolan ja Vesa Levonen lavastus että Arto Hirvonen olisi toiminut puoluetta vastaan.

Timo Soini komppromissina erotti Arto Hirvosen Juho Eerolan ja Vesa Levonen törkeiden valheiden ja musta maalaamisen takia.

Pelastaakseen omat kasvonsa Timo Soini tiesi Arto Hirvosen ja määräsi Amon Rautiaisen antamaan paikkansa Hirvoselle.

Jolloin Hirvosen Puolesta sananvapauden pääsi puolustamaan yksilön oikeusasiaa.

PS. Hyvä Weli toimii persuissa

Äänestä

Ainoa Kotkassa oleva kaupunginvaltuutettu Amon Rautiainen perussuomalaisista otti vastuun Juho Eerolan ja Vesa Levosen muiden valtuutettujen törkeän hyökkäyksen Arto Hirvosta vastaan. Hirvonen piti erottaa koska hän puolusti perussuomalaisten oppien mukaan yksilönoikeutta Asko Kerviselle. Nyt koko kaupungin johto on haastettu Käräjäoikeuteen yksilönoikeuden loukkaamisesta jota Hirvonen yksin perussuomalaisena vaati. Eikä alistunut Juho Eerolan enemmistö päätökseen puolueen linjan vastaisesti.

Äänestä
  • Oliko Amon Rautiaisen vastuun otto koko valtuustoryhmästä liian kova hinta antaa paikkansa Arto Hirvoselle.

    Äänestä

  • Myyriä

    Arto Hirvonen14.10.2010 22:12

    En oikein ymmärrä miksi pitäisi tällä palstalla setviä niin sanottuja myyriä nostakseen vain omaa häntäänsä. Se ei palvele yhtään äänestäjien eikä sinunkaan imagon nostoa.Kukaan tällä palstalla ei kerro kaikkia asioit niin tarkasti, että kaikkia jäseniä kerrottu tatuus tyydyttäisi. Pidän epäsuotavana julkisesti riepotella asiaa enemmä'lti, kun asiaa voi hoitaa yhteisesti henkilökohtaisesti keskustellen hänen kanssaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UuttaTietoa kirjoitti:

Muuta en vielä kerro, mutta tulen myyrä ja vasikka OulunSanomissa enkä kerron vielä nyt
Tuntiveloitukseni on 150,00 euroa tunnilta.

Korppirojun taustanalkuttava

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu