Jihadismia ja fundamentalismia

MrSmithy

Nigerin islamistien mellakoissa on tuhottu jo 68 kirkkoa tai kristillistä laitosta

Mellakat alkoivat satiirisen ja ateistisen Charlie Hebdon julkaistua islamin profeetan Muhammedin kuvan lehtensä kannessa. Julkaisu tehtiin lehteen kohdistuneen terrori-iskun jälkeen. Nigerin mellakoissa on kuollut kolme ihmistä, 68 kirkkoa tai kristillistä rakennusta on tuhottu ja 43 kotia on poltettu.

Viimeisimmät tuhopoltot tapahtuivat Zinderin kaupungissa, jossa lähes kaikki kirkot tuhottiin. Perjantaina 6.2. levottomuudet levisivät myös Diffan ja Bosson kaupunkeihin. Jihadistit hyökkäsivät useita kertoja kaupunkeihin, mutta Nigerin armeija torjui hyökkäykset.

Tuhannet ovat paenneet kaupungeista. Koulut ja hallintorakennukset ovat suljettuna. Useat kansainväliset järjestöt ovat joutuneet lopettamaan toimintansa alueelle, mm. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ja Maailman ruokaohjelma (WFP) ovat evakuoineet henkilöstönsä alueilta. Alue on Nigerin köyhimpiä.

Ennen mellakoita Nigerissä eri uskontoryhmien välit olivat rauhanomaiset. Maantieteellisesti Niger on lähellä Nigerian pohjoisosia. Boko Haram, jihadistinen terroristijärjestö, käy sotaa Pohjois-Nigeriassa. Levottomuudet sieltä leviävät ympäröiviin maihin, myös Nigeriin.

6

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eisyytäliene

      Ei pidä kristittynä syyttää toista kristittyä sillä kyllä islamistit herjaa Jeesusta ja Raamattua sekä israelia jatkuvasti ja suunnittelevat murhia, murhaavat ja tekevät väkivaltaa. Jos kuva piirretään niin se on helppo poistaa mutta tapettia ihmistä et saa henkiin eikä kaikkia kirkkoja rakenneta uudelleen sillä rajaa ei ole. Kristityt pakenevat muslimifanaatikkojen tieltä. Kannattaa miettiä ketä rivien välistä syyttelee.

    • kgxiydixdjvjcjch

      http://lloydthomas.org/5-SpecialStudies/JewishHostilities.html

      1917 juutalainen Rothschildin pankkimafia teki Englannin kanssa Balfour Declaration-sopimuksen juutalaisvaltion perustamisesta PALESTIINAAN.

      1930 maaliskuu: Englantilaisen Shaw kommission reportin mukaan juutalaisten massamuutto PALESTIINAAN aiheuttaa maattoman ja tyytymättömän luokan palestiinalaisia.

      1931 huhtikuu: Juutalaiset zionistit perustavat sotilaallisen terroristijärjestön IRGUNin valloittamaan maat palestiinalaisilta ja myöskin osia Jordaniasta ja Syriasta.

      1937 heinäkuu: Lordi Peel`sin raportti tekee tilanteesta sen johtopäätöksen, ettei yhteistyö arabien ja juutalaisten välillä onnistu Palestiinan valtiossa.

      Elokuu: Juutalaiset IRGUN terroristit hyökkäävät arabien linja-autoihin Palestiinassa.

      1939 toukokuu: Englannin hallitus julkaisee tiedonannon jonka mukaa Palestiinan jako ei onnistu vaan ehdottaa itsenäisen ja roduttoman Palestiinan valtion perustamista kymmenen vuoden sisällä. Juutalaisten maahanmuuttoa rajoitetaan 75 000 henkeen seuraavan viiden vuoden aikana.

      Kesäkuu 29: Palestiinassa juutalaiset IRGUN terroristit iskevät jälleen arabien linja-autoihin tappaen 24 siviiliä.

      Marraskuu: Palestiinan tilanteen takia Englannin hallitus perustaa uuden Sir John Woodheadin johtaman komission, joka yrittää saada uudellen läpi Peelen komission ehdotusta, jonka mukaan juutalaisilla olisi 1000 neliökilometrin alue Tel Avivin ympärillä.

      Äärioikeistolaisen Stern-liigan terroristin Avraham Sternin kirje NAZI-Saksan hallitukselle, jossa hän ehdottaa liittoa Saksan kanssa Englantia vastaan päämääränään Israelin itsenäistyminen:
      http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/6/6f/SternGang-Doc-Nazi-Collaboration.jpg

      Beirutissa, Saksan juutalais-NAZIen kanssa, solmittujen salaisten sopimusten mukaan, Lehi aloitti toisen rintaman sodan brittejä vastaan, vastapalveluksena Saksan juutalais-ashkeNAZIt auttaisivat erottamaan Euroopan juutalaiset Palestiinaan MUUTTOA varten.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Lehi_(group)#Contact_with_Nazi_Germany

      1943 lokakuu: Juutalaisten johtaja YITZHAK SHAMIR kirjoittaa artikkelin "Terror" jossa toteaa mm. "Juutalainen moraali ja juutalaiset tavat eivät saa olla esteenä terrorin käytölle osana sodankäyntiä arabeja vastaan"

      1946 huhtikuu: Usan presidentin Trumanin painostuksesta Englanti taipuu sallimaan 100 000 juutalaisen pakolaisen siirtämiseksi Euroopasta Palestiinaan.

      Lokakuu 1: Zionistinen terroristiorganisaatio IRGUN tekee pommi-iskun Englannin suurlähetystöön Roomaan.

      1947 toukokuu 15: YK suosittaa komitean perustamista, komitea suosittaa Palestiinan jakamista.

      Kesäkuu: Juutalaiset terroristit lähettävät kirjepommin Englannin kapinettiministeriöön.

      Heinäkuu: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN hirttää kaksi englantilaista kersanttia ja miinoittaa heidän ruumiinsa.

      Syyskuu 3: Juutalainen terroristiorganisaatio IRGUN lähettää pommipaketin Englannin sotatoimistoon, pommi räjähtää postin lajittelussa Lontoossa haavoittaen kahta.

      Marraskuu 29: Zionistien lobbaamisen tuloksena YK päättää Palestiinan jaosta, yli puolet Palestiinasta muodostaisi tulevan juutalaisvaltion ja Jerusalemista tulisi kansainvälinen kaupunki.

      Joulukuu 11: Juutalaisesta kuorma-autosta heitetään pommi arabien linja-autoon, 6 arabia kuolee ja 30 haavoittuu; aseistautuneet juutalaisterroristit murhavat myös 12 arabia rantakylässä lähellä Haifaa.

      Joulukuu 13: Juutalaisen terroristiorganisaation IRGUN Zvai Leumi murhaa 18 palestiinalaista ja haavoittaa 60 Jerusalemissa, Jaffassa ja Lyddassa. Jerusalemissa pommit heitettiin torialueelle lähellä Damaskuksen porttia; Jaffassa pommit heitettiin arabialaisten kahvilaan; Lyddassa arabit murhattiin kranaateilla ja automaattiaseilla.

      Joulukuu 19: Zionistisen terroristijärjestön Haganah hyökkää arabikylään lähellä Safadaa, räjäyttäen kaksi taloa, raunioista kaivetaan 10 palestiinalaisen ruumiit joista 5 oli lapsia.

      Joulukuu 29: Damascus Gate in Jerusalem, juutalaiset IRGUN terroristit heittävät kranaatin taksiin murhaten kaksi englantilaista konstaapelia ja 11 arabia, 32 haavoittuu.

      Joulukuu 30: Juutalaiset terroristijärjestöt Palmach ja Carmel Brigade tekevät iskun Balad al Sheikh kylään murhaten yli 60 palestiinalaista

    • uskonpuolesta

      Voit ikuisesti puolustaa arabeja mutta et pääse siitä mihinkään että v. 47 arabimaat yrittivät tuhota juuri itsenäistyneen Israelin valtion ja "ajaa mereen" kaikki juutalaiset. Sama toistui 67 kuuden päivän sodassa ja jom kibbur-sodassa. Vieläkään yksikään arabivaltio ei ole kuin yksi tunnustanut Israelin valtiota vaikka diblomaattisuhteet onkin. Arabit ja palestiinalaiset gazassa ovat julistaneet pyhän sodan juutalaisia ja Israelin valtiota vastaan. Jatkuvasti räjäytellään busseja ja siepataan kidutettaviksi ja tapettaviksi jopa Israelissa vierailevia ihmisiä. Kun nigerissä ja muissa muslimivaltioissa räjäytellään kirkkoja, tullaan siihen tulokseen ettei islamin uskoiset pärjää Euroopassa eivätkä Amerikassa, israelista puhumattakaan. Pitääkö jokaisen israelia uskon ja rakkauden vuoksi tukevan kristityn ruveta sanomaan ennen ulos lähtöä kodistaan että "elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto"! Kun kristityt on äärikristittyjä niin silloin he rukoilevat ja levittävät sanaa Raamatusta. Samoin juutalaiset ja puolustavat omaa valtiota ase kädessä vain pakon edessä. Mutta kun älyä vailla olevat muslimi-kiihkoilijat ja äärimuslimit käy kiinni ja vastustavat yleistä turvallisuutta suomessa ja Israelissa, niin laki tulee vastaan ja riehujat laitetaan vastaamaan teoistaan vankilaan, karkotetaan maasta tai löytävät itsensä vankimielisairaalasta. Israelilla ja juutalaista syntyperää olevilla ihmisillä on oikeus elää rauhassa Israelissa ja palestiinalsisilla gazan alueella. Paina mieleesi että jokainen on vastuussa jumalan ja ihmisten edessä teoistaan. Sinuakaan ei vapauteta jumalan edessä etkä pääse tappamalla Koraanin ilmoittamaan taivaaseen vaan helvetin syvyyksiin. Mielen muutos olisi jotain. Ota tosiasioista selvää ennen kuin tuomitset ihmiset ja valtiot.

    • rasismia

      Kun pienelle 5-vuotiaalle lapselle näytetään kuvia ihmisistä jotka on vihollisia ja 10-vuotias osaa konekiväärin kokoamisen ja osaa ampua sillä kymppiin. Kun äiti ja isä kertoo lapselle hirvittäviä kuvitelmia joissa tapetaan, on tapettu ja osoitetaan kenet pitäisi tappaa, kun osoitetaan ketä on vihattava, niin silloin on kyse vääristyneestä maailman kuvasta ja yleensä ääri-muslimista. Silloin ei kristitty eikä juutalainen ole turvassa. Pidä ihmeessä vääristynyt ja hyvin yksipuolinen maailman kuvasi, jossa vain sinä ja kaltaisesi ovat turvassa.

    • katsomus

      Olet niiden jälkeläinen jotka keksi kaasukammiot ja keskitysleirit. Sama maailman katsomus.

    • rukousapu

      Tuen kristittyjä, ja erityisesti vainottu kristittyjä. Rukoillaan heidän puolestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      269
      948
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe