Näin ilmoitti Pohjois-Korean valtiollinen uutistoimisto.
Tavoilleen uskollisena muutoksen syytä ei kerrota uutisessa.
Tavoilleen uskollisena muutoksen syytä ei kerrota uutisessa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ehkä nuori hallitsija on laihdutuskuurilla. Ei sellainen läskikasa jaksa matkustaa yhtään mihinkään. Huhujen mukaan myös länsimaisia alkoholijuomia kuluu johtaja Kim Jong-un*ilta paljon. Sellaista se on, kun lähetetään länsimaihin koulutukseen.
tietotoimisto kertoo että kyseessä ovat ideologiset ja valtapoliittiset ristiriidat. Kim Jong-un ei halua olla Putiinin alainen ja oppipoika, jota Putin on taas vaatinut, vastineena poliittiseen tukeen.
Siellä ei ollutkaan kakkutarjoilua. Siinä syy.
Todella ikävä tieto, sillä Suurenmoinen johtaja Kim jong-un on heti presidentti Vladimir Putinin jälkeen maailman humaanein johtaja, jolle rakkaus ihmiskuntaa kohtaan on johtamista ohjaava voima.
Suomalaisilla on eritystietous ja -taitous Venäjän suhteen jo perintönä YYA-sopimuksen ajoilta, jonka vuoksi olisi maailman rauhan ja kansojen välisen ystävyyden vuoksi tärkeää painottaa Helsinki-Moskova-Pjongjang akselia.
Kuuluisa Amnesti Suomen palkitseva ihmisoikeusjuristi, Suomen kommunistisen puolueen emeritus jäsen, voisi viedä asiaa eteenpäin.
Kyllä Suomen pitäisi toimia idän ja kaukoidän välisenä välittäjänä.
Edellinen presidentti hoiti kansainväliset suhteet Afrikan maiden ja yleensä kehitysmaiden kanssa. Tietysti Venäjä meni siinä ohessa.
Nyt onkin aika suunnata katseemme kaukoitään ja se hoituu hyvin Venäjän yli!
Kaksi perussuomalaista kansanedustajaa ovat saaneet kutsun vierailla Pohjois-Koreassa. Eerola toivotti aikoinaan kaikkivaltiaan siunausta uudelle johtajalle, kun tämä isänsä kuoleman jälkeen tuli valtaan. Turunen puolestaan toivoi eduskunnassa hiljaista hetkeä edesmenneen rakastetun johtajan muistolle.