Jos tuulivoimayhtiöt olisivat alun alkaen lähteneet rakentamaan tuulivoimaa asumattomille seuduille, joita löytyy harvaan asutusta Suomesta aivan riittävästi, niin tuulivoiman vastustus ei olisi niin kovaa kuin se nyt on.
Tietysti se olisi vähän kalliimpaa, mutta luulisi tuulivoimayhtiöillä olevan tähän varaa kun yhtiöt tuottavat nyt omistajilleen keskimäärin yli 28 %:n tuoton. Mikään muu teollisuudenala ei tuota näin hyvin. Silti muu teollisuus ottaa huomioon ympäristönäkökohdat aivan eri tavalla kuin tuulivoima-ala.
Kohta tilanne on se, että myllyjä ei hyväksytä mihinkään kuntaan. Kaikkialla ihmiset ovat takajaloillaan, minne tuulivoimaa ollaan kaavoittamassa. - Eikä syyttä. Haitat ovat todellisia, vaikka vieläkin yhtiöt yrittävät muuta uskotella.
Vasta siinä vaiheessa tuulivoimasta on mahdollista tulla varteenotettava energianlähde, kun tosiasiat tunnustetaan ja aletaan myös toimia siltä pohjalta. Ylimielisellä vähättelyllä ei tässä maassa pitkälle pötkitä. Lahjonta, uhkailu ja maksetut tutkimukset eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuulivoiman maineen ovat pilanneet jo elämänsä ehtoo puolella olevat ihmiset joilla ei ole mitään muuta kuin aikaa valittaa. Noh.. ymmärtäähän sen, vastustaminen on ainoa asia jossa tavallisella ihmisellä on vähänkään valtaa, ja sitä vähäähän on käytettävä ettei mene hukkaan.
Kommenttisi sävy on kuin yhdellä tuulivoimakeisarilla.
Kommentin sävy on varmaan sama kuin monilla muilla siitä syystä, koska se on tosi.
Moni on huomannut vasta jälkikäteen, että myllyhankkeesta olisi pitänyt valittaa. Jos uskoo tuulifirmojen esittämiin maksettuihin melumallinnuskuviin ja asuu alle khden kilometrin päässä tulevasta myllystä, niin varmasti pettymys odottaa. Siinä vaiheessa valittaminen ei auta enää mitään ja mylly on pilannut loppuelämäsi.
Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon ympäri Suomea. Vielä muutama vuosi sitten myllyjä oli niin vähän, että ihmiset menivät halpaan, mutta nyt kun karu totuus on paljastunut lähes kaikkialla, niin myllyille on etsittävä paikkoja etäämmältä asutuksesta tai myllyjen rakentaminen loppuu kokonaan. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa, eikä maalaiset valita turhasta, saatika vallanhimosta! Pääkaupunkiseudulla asiat voivat olla toisin, mutta eihän siellä ole myllyjäkään.
Ainakin Varsinais-Suomessa Persut voittavat vaalit.
Moni olisi varmaan äänestänyt Keskustaa tai Kokoomusta, mutta ko. puoluejohtajien käytös on saanut ihmiset Persujen kannattajiksi. Tiedän, että nämä vaalit ovat monelle pelkästään tuulimyllyvaalit.
Ei tuulivoimayhtiötkään voi rajattomasti taistella tuulimyllyn siipiä vastaan. Jos toimisivat toisin saisivat asiakkaita niistäkin ihmisistä joiden varpaille ovat astuneet.
Tuulivoimayhtiöiden röyhkeä itsekkyys on se mikä on maineen pilannut tukiaisten ohella.