Minä ei ainakan tajua miksi edes pitäis elää kun ei ole rahaa eikä töitä saa. Elämä on todella turhaa, istua vaan kotona ja odottaa että aika kuluu ja vanhuus tulee. Olen viimeisen 5-6 vuotta istunut ja makaillut vaan kotona ja miettinyt että olisi parempi kuolla pois. Orjatöissäkin kun olin niin mietin että vittu mitä paskaa, ei siellä tehty muuta kuin istuttu oikeesti, oikeita töitä ei siis edes ollut. Lopetin senkin kesken koska samahan se on kotona istua. Minulla ei ole läheisiä eikä kavereita, kukaan ei ole soittanut aikoihin joten olen todella yksinäinen. Töitä olen hakenut välillä mutta se on ihan turhaa. Mitään ei voi tehdä ja kaikki maksaa jos tekee tai harrastaa jotain muuta kuin kävelyä. Kyllä minä ainakin olen luovuttanut, kerran vedin hirveet kännit ja menin junan raiteille odottamaan junaa mutta se ei koskaan tullut. Siinähän olis elämä loppunut kertaheitolla.
Elämä ei ole minkään arvoista köyhänä
elämäloppu
21335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Miten on tuo koulutuspuoli sulla? Ammattikoulutuksella töitä saa paremmin kuin pelkällä peruskoulun päättötodistuksella. Esimerkiksi nyt on alkamassa yhteishaku toisen asteen oppilaitoksiin.
Kännääminen laskee mielialaa; sen sijaan kannattaa sijoittaa omaan terveyteen. Poikkea mieluummin terveysasemalla aiheella "mulla on itsetuhoisia ajatuksia ja olen jo yrittänyt toteuttaa niitä". Kuolema tulee kyllä aikanaan ihan pyytämättä, ei sitä ole mieltä jouduttaa.
Koulutus on kyllä sosiaalistenkin taitojen takia ihan hyvä vaihtoehto! Itse olin kassan rahoilla perustutkinnossa. Näitähän saa nykyään sovellettua, ettei vaikuta työt.korvauksiin. Sitten saa vielä sen 9€ ja jotkut saa muutosturvankin, jos on aikaisempaa työkokemusta! Minusta se vähäinenkin raha on hyvä lisä korvauksille. Tämäkin jo nostaa elämisen laatua! Sillä 180€, mitä ehkä saa säästettyäkin, ostaa kaupasta sitä sun tätä. Itsellä on nyt suunnitelmissa lähteä harjoittelemaan Koulutuksessa oppimaani ja erään kielen opiskelu, jos lähtisi jonnekin. Myöskin rahaa pitäisi sitä silmällä pitäen säästää. Kyllä niitä keinoja on, mutta ne pitää vain keksiä.
On kyllä totta, että yhteiskunta arvottaa jäseniään työn ja ansaitsemisen perusteella. Niitä pidetään jotenkin oikeimpina ja parempina arvoina kuin joitain muita. Mutta se on väärin ja vallankin, kun se sama yhteiskunta ei pysty kaikille sitä työtä tarjoamaan.
Mutta siitä huolimatta aloittajan kommentti kertoo yksilön vinksahtaneesta asennoitumisesta elämään ja maailmaan. Vaikka ei ole työn nimistä tekemistä, niin tekemistä ja puuhaa ihmisellä kyllä riittää, jos korvain välit eivät ole aivan tyhjät. Kotona makoilulle on vaihtoehtoja vaikka millä mitalla ja myös sellaisia, joista ei synny kustannuksia, jotka verottaisivat kukkaroa kohtuuttomasti.
Ulos elämään katsomaan ja hakemaan kokemuksia ja näkemyksiä siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja on. Siitä se ajatus sitten ehkä lähtee poikimaan omaan mieleen sitä, mitä haluaisi, tahtoisi, pystyisi ... ehkä itse tekemään ja toimittamaan. Mutta kaikista ensimmäisenä tulee muuttaa asenne ja ajattelutapa, mikään ei muutu muuten.
Hei. Itse olen työssäkäyvä perheenäiti, jonka jokainen tienaama penni kuluu jo ennen kuin seuraava tili on tullut. Vapaa- aikaa ei ole yhtään. Työpäivän jälkeen ruuanlaitot ja nukkumaan. Viikonloppuisin siivoukset ja pyykkäykset ja lepoa sen verran , että jaksaa taas viikon painaa. Jos itselläni olisi vapaa-aikaa kuten sinulla, lenkkeilisin, kävisin kirjastossa, tarjoutuisin auttamaan ystäviäni kotitöissä, remonteissa jne. Vaikkapa ruokapalkalla. Kuulostelepa, että tarviiko joku tuttavasi apua ja tarjoudu auttamaan. Saat varmasti hyvän mielen.
Ainahan voi vaikka runkata.
Se ei maksa mitään ja on terveellistä.
Hyi, häpeisit edes :/
Sama juttu mulla kun aloittajalla. Kouluja olen käynyt ja on työ kokemusta 15 vuotta, kolme ammattia ja vaikka mitä töitä olen tehnyt. Nyt olen ollut 6 vuotta työtön tekemättä mitään, makaan vaan kotona päivät pitkät, ei ole ketään kelle jutella, ei ole kavereita ei ole tekemistä. Orjahommat on yhtä tyhjää, niissä ei tehdä mitään järkevää, niitäkin olen kokeillut. Kaikki vaan kusettaa ja kaikki vaan valehtelee niissä paskahommmissakin oli pelkkiä kusettajia sossun ja työkkärin kätyreitä jotka sai 4000 palkkaa vaikka itse eivät tehneet mitään. Olen todella kyllästynyt elämääni.
"makaan vaan kotona päivät pitkät," johtaa siihen, että
"ei ole ketään kelle jutella, ei ole kavereita ei ole tekemistä"
Kannattaa käydä ulkoilemassa. Juttuseuraa voi kai saada työttömien yhdistyksestä: http://www.tvy.fi/jasenyhdistykset-valikko
Yeap, elämä on juuri sitä, miksi sinä sen omilla ajatuksillasi teet. Kukaan muu ei aiheelle mahda yhtään mitään. Jos sinä et näe kuin "valehtelijoita", "paskahommia" ja "kätyreitä" niin moka on oma. Esim. omassa elämässäni en sellaisia ihmisiä näe enkä tapaa ja se johtunee siitä, että en suhtaudu ihmisiin noin kierosti ja vinksahtaneesti.
Ihmisen elämä on juuri sen arvoista kuin miksi hän sen itse arvottaa omilla sanoillaan, ajatuksillaan ja teoillaan. "Elämäonperseestä" -asenne sen sijaan tuottaa pelkkää skeidaa kenen tahansa tielle. Sekä asenteen että tein voi valita, se on itsestä kiinni eli siitä, mitä korvain väliss' elää ja kehittyy.
Ajattele että sulla on kaikki mahdollisuus tehdä jotain mihin työssä käyvä ei ehdi!
Lue kirjoja,käy uimalassa, mene metsään kävelylle, pelaa pasianssia, käy elokuvissa,mene vapaaehtoistoimintaan mukaan, hae kuntouttavaan työtoimintaan! Iskikö mikään näistä?
Sossun ja Kelan tiskin takana istuvien lähtöpalkka on kylläkin vain n. 1900 euroa bruttona ja siitä ylöspäin työkokemuksen ym. mukaan. Tämä siis selvennöksenä tuolle jollekin katkeroituneelle.
Jos minulla olisi aikaa, olisin mukana vapaaehtoistoiminnassa. On paljon esim. vanhuksia ja vammaisia, jotka tarvitsevat kipeästi ystäviä. On myös vammaisia, jotka tarvitsevat henkilökohtaista osa-aikaista avustajaa, joten sitä hommaa saa tehdä työtönkin, kunhan 200 e/kk tuloraja ei ylity.
Jos minulla olisi aikaa enkä olisi töissä, niin todennäköisesti pakkaisin repun selkääni ja lähtisin ensi kesänä kiertelemään Suomea vaikka liftaamalla tai fillaroimalla. Sama se, että missä sitä aikaansa viettää, mutta ainakaan en olisi 4 seinän sisällä katkeroituneena.
On työttömien yhdistyksiä, seurakunnan toimintaa, hyväntekeväisyysjärjestöjä, taloyhtiöiden toimintaa jne. Meidän taloyhtiössä työtön mies alkoi omaksi ilokseen tekemään lumitöitä, koska huoltofirma teki ne niin huonosti. Jossakin vaiheessa taloyhtiö palkkasi tämän työttömän osa-aikaisesti tekemään lumitöitä yms. taloyhtiön pikku kunnostuksia, sillä se tuli taloyhtiölle halvemmaksi kuin kallis huoltofirma. Seurakunnissa on esim. naisten ja miesten piirejä, joihin voi mennä mukaan, vaikkei olisi erityisen uskonnollinen. Työttömilläkin on erilaista toimintaa, jota kautta tutustuu muihin. Ehkä jopa naapurissa voisi olla vanhus, joka tarvitsee lumenluontiapua tai kaupassakäyntiapua?
Ota selvää etuuksistasi. Monissa paikoissa pääsee työttömänä halvemmalla harrastuksiin. Joissakin kunnissa päivävuorot ovat jopa ilmaiset työttömille ja eläkeläisille esim. kuntosalilla.
Nykypäivänä asioita ei enää tarjoilla kuin Manulle illallista. Jos intoa riittää, niin netissä on opiskelumahdollisuuksia, yrittäjyysmahdollisuuksia tai voi vaikka lähteä opiskelemaan ulkomaille. Eräs työttömyysuhan alla ollut tuttu sai ns. green cardin USA:han ja saikin työviisumin USA:han ja muutti sinne. Tällaiset asiat vaativat viitsimistä ja vaivannäköä.
Jos masennus vaivaa, niin se pitää hoidattaa kuntoon.
Vapaaehtoistöiden kanssa kannattaa olla tarkkana, koska monet on sellaisia, joita ei saakaan tukia menettämättä tehdä. Ja mistähän repäisit tuon 200 €? Työtönhän voi tehdä osa-aikatöitä ja 300 € voit tienata ilman, että vaikuttaisi työttömyyskorvaukseen. Ylittävä määrä pienentää korvausta 50 snt/ansaittu euro. Itse tienaan 300 - 600 euroa kuussa ja ihan mukavasti silti saan korvaustakin. Eli todellakin kannattaa etsiä jokin pieni työ.
Aloittajalle tiedoksi että aivan turhia murehtii, kyllä se kuolema tulee. Tuolla asenteella nopeammin kuin uskotkaan. Ja jos ei jaksa odottaa niin aina voi ryypätä itsensä hengiltä.
Paljon parempi tapa on vetää runsaasti energiajuomia sekä valvoa yönsä. Silloin noutaja tulee tosi nopeasti.
Anokaa niin teille annetaan, sanoo sananlasku, elämä ei riipu manista, vaan sapuskasta!
Siis mitä ihmettä sinä siellä kotona katkeroidut ja syrjäydyt?? Ei sinua sieltä kodistasi tule mihinkään hakemaan, jollet itse aktiivisesti ole mukana.
Jos ei ole koulutusta, hanki koulutusta, opiskelupaikkoja kyllä riittää ja opiskeluun saa rahaa eri muodoissaan, http://www.kela.fi/opintotuki on opintorahaa ja opintolainaa, lisäksi joiltakin säätiöiltä on mahdollista saada opintoihin avustusta stipendinä ja erilaisina apurahoina. Vaihto-oppilaaksi pääsee vanhempanakin ulkomaille, vaihtoehtoja kannattaa tutkia. http://www.afs.fi/vaihto-oppilaaksi/
Suomi on yhdistysten luvattu maa, erilaisista yhdistyksistä löydät seuraa ja tekemistä ja eri järjestöjen kautta on mahdollista päästä vapaaehtoistyöhön ulkomaille. http://www.maailmalle.net/harjoittelu_ja_tyoskentely/vapaaehtoistyo
Suomessa toimii yhteensä 187 kansalaisopistoa, joku on varmasti sinuakin lähellä, opit hyödyllisiä taitoja ja tutustut uusiin ihmisiin. http://www.kansalaisopistot.fi/ opettele vaikka tanssimaan, siitä taidosta on iloa, kielien opiskelu on aina kannattavaa.
Kirjastoissa voit kehittää itseäsi, tutkijasalin voi varata opiskeluun ja vaikkapa sukututkimukseen. Sukututkimuksella pääset helposti tutustumaan kaukaisempiinkin sukulaisiin, saat siten uusia tuttaviakin. Voit vaikka sitten kesällä järjestää sukulaistesi kanssa tapaamisen, jokainen osallistuja maksaa oman osuutensa kustannuksista, homma ei käytännössä maksa sinulle mitään.
Töitä löytyy myös ulkomailta muutenkin, kuin vapaaehtoistyötä, oletko edes harkinnut etsiväsi töitä ulkomailta, esim. Australiaan etsitään farmeille töihin porukkaa aika usein. Matka sinne on tietty hankala, mutta ei mahdoton halpalentoyhtiöiden lennoilla.
Ei kaikkeen tarvita rahaa tai sitä tarvitaan hyvin vähän. Oma aktiivisuus riittää moneen hommaan.
Eihän rahattomana ole tietenkään kivaa, mutta paljon on asioita, joita voi tehdä ilman rahaa.
-Käppäile kirjastoon, kirjastossa paljon mahdollisuuksia.
-Ruokaa saa ilmaiseksi soppajonoista ja monista muista paikoista http://tvyry.blogspot.fi/2014/10/halpaa-melkein-ilmaista-ruokaa.html
http://www.vvary.fi/vinkitruoka.htm
http://www.halparuoka.fi/ilmaiseksi/
-Paljon saa ilmaiseksi kaikenlaista http://www.ilmaisia.fi/
-Paljon myös lahjoitetaan http://murobbs.muropaketti.com/forums/lahjoitetaan-tavaraa.129/
http://www.lahjoitetaan.fi/
http://www.kotiverstas.com/keskustelu/index.php?board=33.0
-Kotona voi myös askarrella monenlaista, säilykepurkeista voi tehdä vaikka pieniä kastelukannuja. Lennokkeja voi rakennella halvoista/ilmaisista tarvikkeista.
-Leijaa voi lennättää ulkona sopivalla tuulella
-Shakki on arvostettu peli, sitä voi pelata kotona kaverin kanssa taikka kerhossa.
-Tanssiminen jossain tanssiurheiluseurassa/kerhossa on halpa harrastus, usein vaatii vain osallistumisen vaivan (harrastin itse monta vuotta kilpatanssia), tosi halpa harrastus.
-Elokuvakerho, monella paikkakunnalla toimii elokuvakerho, ellei toimi, perusta kerho, halpaa huvia katsoa laatuelokuvia porukalla http://www.elokuvakerhot.fi/index.html
-Purjehtiminen maailmalla on halpaa, jos maksaa omalla työllä matkansa gastina. http://fi.wikipedia.org/wiki/Gasti harva köyhä pääsee muuten matkaamaan purjeveneellä valtamerillä niin halvalla. Yleensä mukana ollaan joku etappi tai sitten jopa koko reissu, jolloin lentojen osuus jää pois. Monella veneen omistajalla on nimittäin sama ongelma, ettei ole varaa palkata miehistöä pitkälle purjehdukselle. Gastina joutuu osallistumaan yleensä jonkin verran ruokailun kustannuksiin, ellei purjehduksen sponsori ole siitä jo huolehtinut. Tapauskohtaista nämä kustannukset.
-Matkojesi ajaksi vuokraa kämppäsi ja saat siitä tuloja, taikka asunnostasi ei tule kuluja matkasi aikana.
-Kimppakyydeillä pääset halvalla Suomessakin halvalla moneen paikkaan.
Siis vaihtoehtoja on köyhälle vaikka kuinka, että mitä tehdä ja mitä voi tehdä ilmaiseksi tai vähällä rahalla.
Niin töitäkin löytyy, kun on oma-aloitteinen ja kysyy suoraan työpaikoista.
Ai mä vuokraan kaupungin vuokrakämpän jollekkin. mitähän kaupungin sedät sanoo siihen, joudunvankilaan petoksesta sitten. Ei köyhällä ole omistusasuntoa jotka vuokrata.
Jotkuthan ovat nimenomaan työttöminä ihan tarkoituksella. Työttömänä voi rakentaa vaikka oman talon. Monet ovat rakentaneet juuri työttömänä oman talonsa, itsekin tein niin, kun jäin työttömäksi. Rahaa minulla ei ollut yhtään, mutta lainasin pankista. Asuin talossa sen aikaa, että sain myydä sen verottomana.
Jaa lainasit työttömänä rahaa pankista omakotitalon rakentamiseen? Mikähän olikaan sellaisen pankin nimi, joka lainaa työttömälle ilman maksukykyisiä takaajia?
Joo, niin lainasin Op:sta ja siihen lainaan en tarvinnut edes takaajia. Homma meni näin; ostin kaupungilta mahdollisimman halvan tontin, sellaiselta alueelta, jossa oli jo lähes kaikki tontit rakennettuja ja tuo tontti oli jo jollekin kertaalleen myyty, mutta ei ollut rakennettu kaupungin määräaikaan mennessä, joten ostajalta oli peritty uhkasakko ja tontti maksoi minulle todella vähän. Kaveri takasi vekselin, jolla sitten maksoin tuon tontin kaupungille.
Eräs kaverini piirsi talopakettikirjan kuvien perusteella pienelle talolle lupakuvat ja hain heti rakennusluvan tuolle tontille, pankki myönsi sitä tonttia ja rakennuslupaa vastaan lainan. Lainaa sain nostaa rakennustyön edistymisen tahdissa, perustuksilla sain nostettua niin paljon lainaa, että sain maksettua vekselin pois ja siihen asti kertyneitä laskuja. Työkkärikorvauksella pystyi hyvin sinnittelemään, kun mihinkään turhuuteen ei tuhlannut rahaa.
Mitään liittymiä en hankkinut heti, vaan tein sähköä halvalla agregaatilla, käytin paljon kierrätystavaraa rakentamisessa, harkkoja ostin alueen toisilta rakentajilta halvalla, samoin tiiliä ym. rakennustavaraa, monet olivat ostaneet talopaketin ja talopaketin mukana oli tullut paljon ylimääräisiä tiiliä, ostin monelta rakentajalta tiiliä ja muurasin niistä ulkoseinät. Kaavassa oli määrätty paljon punatiilestä julkisivuja tuolle alueelle, joten ostin poltettuja punaisia tiiliä ja sekoitin kaikki tiilet keskenään muuratessa, joten seinistä tuli tasaisen punaiset.
Muutin heti, kun sain yhden huoneen valmiiksi talooni, että ei tarvinnut asua missään kauempana ja rakensin siinä asuessani taloni valmiiksi. Verottaja laski oman asumiseni siitä muuttopäivästä, jolloin sain myydä verottomasti taloni. Käytännössä taloni valmistui juuri lopputarkastuksen, kun myin sen sitten pois.
Tein paljon itse ja opettelin tekemään, kävin opettelemassa naapureiden talkoissa ensin rakentamista, samalla sain itselleni kaivattua talkooapua mm. anturoiden valuihin ja kattotuolien nosteluun.
Rakensin heti perään toisen talon ja myin senkin pois... Jossaain vaiheessa oli tosi tiukkaa, mutta oli se sen arvoistakin, opin rakentamaan ja muutaman talon rakennettuani olin hyvässä asemassa. Asun omassa talossa nytkin.