Putinin uudet vaatteet: - Venäjällä kaikki hyvin

Ystäväni Pietarista vieraili luonani viikonloppuna. Kysyin meten heillä nyt siellä menee? Hän kertoi, että menetti työpaikkansa. Työttömänä hän on nyt olut kuukauden. Lisäksi hän kertoi, että enää heillä ei kaupopissa ole ollenkaan juustoa.
Nyt siellä myydään vain venäläistä ja bellarussialaista mönjää, jota lapset eivät suostu edes syömään. Johtopäätös: Kulissien takana muhii tyytymättömyys, mutta esitetään, että ongelmia ei ole.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luja on vielä usko Putinin kaikkivoipaisuuteen. Kansa näkee ongelmien lisääntymisen arkielämässään vähitellen. Monet kuitenkin uskovat, että vaikeudet on EU:n/Usan syytä, kun Putin niin televisiossa sanoo. Ongelma onkin sanojassa.
Mitä suurempi vale, sen paremmin uppoaa.

Äänestä

Putin on onnistunut mediamonopolin kautta vakuuttamaan enemmistön rahvaasta, että kaikki on Lännen syytä ja sen salajuonia.

Äänestä

Mustaperseinen Obama ja sen EU-kätyrit ryöstivät Venäjän kansalta Oltermanni-juustot. Lue vaikka luotettavasta Verkkomediasta!

Äänestä
  • Putin valistaa, että kotimainen juusto on Oltermannia terveellisempää.
    Kansa syö ja kehuu vaikka suu sanoo toista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mauriolavi kirjoitti:

Ystäväni Pietarista vieraili luonani viikonloppuna. Kysyin meten heillä nyt siellä menee? Hän kertoi, että menetti työpaikkansa. Työttömänä hän on nyt olut kuukauden. Lisäksi hän kertoi, että enää heillä ei kaupopissa ole ollenkaan juustoa.
Nyt siellä myydään vain venäläistä ja bellarussialaista mönjää, jota lapset eivät suostu edes syömään. Johtopäätös: Kulissien takana muhii tyytymättömyys, mutta esitetään, että ongelmia ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu