Viljelijöiden tuloja voisi laskea, omaa palkkaa ei Zyskowicz laskisi mutta jäädyttäisi korotukset.
Zyskowicz ehdottaa esimerkiksi, että työaikaa pidennetään julkisella sektorilla 15 minuutilla päivässä, yksityisen hammashuollon Kela-korvaukset poistetaan, ja Kelan kotitalouksille maksamat tulonsiirrot jäädytetään vaalikauden ajaksi.
Hän olisi myös valmis kieltämään tupakoinnin lailla.
Kokoomuksen ruoska läjähti !
8
81
Vastaukset 8
- Lisäätässä
Yksikään puolue ei ole vielä julkistanut yhtä yksityiskohtaista listaa leikkauskohteista. Zyskowiczin mukaan hänen listansa säästöt kohdistuvat ennen kaikkea suoriin tulonsiirtoihin, joita on korotettu sekä tällä että viime vaalikaudella sadoilla miljoonilla euroilla.
Yritysverotusta pitäisi ehdottomasti kiristää ja veroprogressiota korottaa. Pienituloisten ja sosiaalisia tulonsiirtoja saavien verotusta keventää. Kyllä yritysten pitää hankkia tulonsa oikealla liiketoiminnalla eikä suinkaan työttömiä ja työläisiä riistämällä, kuten on ollut tapana aina hamasta kapitalismin maailmaan pullahtamisesta lähtien.
- Rohkeutta
Benillä riittää vai uhdataanko vanha politiikko reaktioiden selvittämiseksi !
Rohkeutta? Osoittaako tuo rohkeutta, että hyökkää suuren älämölön saattelemana vähävaraisten kimppuun?
- Menkööt
töihin..
- Kansallinentuki
on 550 miljoonaa..
6) Viljelijätukien pienentäminen n. 5,5 prosentilla, 100 miljoonaa euroa. (Nämä tuet ovat vuonna 2015 yhteensä noin 1,8 miljardia euroa, josta kansallinen osuus on noin 1 miljardia euroa.) - Osuma
10) Kehitysyhteistyössä siirretään painopistettä kansalaisjärjestöjen ja kirkon tuloksekkaaseen kehitysyhteistyöhön sekä monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön. Säästö tehdään kahdenvälisestä avusta, 200 miljoonaa euroa. (Kehitysyhteistyöhön käytetään vuonna 2015 noin miljardi euroa.)
- Kyykkyyn
Lisäksi ansiosidonnaisen päivärahan maksuaikaa lyhennetään. Kokoomus kohdentaa taas suurimman osa leikkauksista huonoiten toimeentuleviin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591491- 251083
- 80955
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 36730
- 47722
- 90713
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13690Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i16668- 114639
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560- 18512
- 41508
- 38506
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503