ääministeri Alexander Stubb (kok.) totesi tänään Ylen pääministerin haastattelutunnilla, että ei pidä nykyhallitusta onnistuneena.
– Minä lähden aina siitä, että kannattaa puhua totta. Minun mielestäni tämä ei ole ollut onnistunut hallitus, Stubb totesi.
– Kyllä se on tehnyt tiettyjä asioita ihan hyvin, mutta tietyissä asioissa se on epäonnistunut. Tulen itse antamaan pääministerin ilmoituksen tuossa maaliskuun alussa – esimerkiksi rakennepoliittisessa ohjelmassa – joka on eräänlainen testamentti siitä, missä onnistuttiin.
Esimerkiksi Stubb otti perhepaketin jäämisen pöydälle.
– Kyllä me yritimme neljän puheenjohtajan kesken löytää siihen ratkaisua, mutta ei ollut tahtoa, poliittista sellaista, viedä sitä siinä vaiheessa eteenpäin. Se on niinkuin hallituksessa aina, kun on koalitioita, pääministeri pohti.
Stubb kuitenkin myös muistutti, että nykyisellä hallituksella on ollut hyvin vähän aikaa ajaa asioitaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.