RIKOLLISTEN VENÄJÄ. TV1 KLO 21,30

Laitetaanpa vielä uudestaan sama uutinen näkyville mutta huomattavasti pidemmällä selvityksellä kuin aikaisemmin lähetetty.
______________________________________________________________________________________________________________________________________________

http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/elokuvat/3330668/valtakoneiston-haijyt-verkostot-venajalla

Rikollisten arvioidaan kaappaavan jopa 20 000 venäläistä yritystä ja yhteisöä vuosittain. Kaappaajat toimivat tunnettujen poliitikkojen, tuomareiden ja poliisien suojeluksessa. Rikosten uhrit jäävät vaille oikeusturvaa.
Valtakoneiston häijyt verkostot Venäjällä

Käsikirjoittaja-ohjaaja Alexander Gentilev on työstänyt dokumenttiin Venäläiset valtaajat (Raiders, Israel-Saksa 2014) todistusvoimaista näyttöä siitä, mitä Neuvostoliiton romahduksen jälkeisen yksityistämisprosessin puitteissa Venäjällä onkaan ehtinyt tapahtua.

1990-luvun alun villeihin vuosiin verrattuna meno on julkisuudessa rauhoittunut. Samalla dokumentti osoittaa, miten kulisseissa on juonittu sitäkin röyhkeämmin.

Psykologi ja turvallisuuskonsultti Jevgeni Spiritsa pohjustaa aihetta yritysten valtaamisesta. Se tarkoittaa häikäilemätöntä rikollista operaatiota, jolla yritys siirretään omistajalta toiselle. Spiritsa tietää mistä puhuu, sillä hän on itse osallistunut moisiin operaatioihin. Sanomaansa hän selkiyttää useampaan otteeseen luentotaulun avulla.

Ravintoloitsija Tatjana Melnikova kertoo oman ja ystäviensä tapauksen. Heidän moskovalainen kahvilansa menestyi, ja niin lähti sana kiertämään. Se myös merkitsi kaiken tuhoutumista. Asiasta saadaan lisävahvistukseksi tallennettua kuvamateriaalia, jossa naamioituneet miehet pistävät paikkoja hajalle.

Vastaavan käytännön yleisyyteen viittaa lyhyessä haastattelussa edesmennyt suurliikemies Boris Berezovski. Kohteita olivat yleensä pienyritykset ja asunnot.

Siirtymä isompien kohteiden tasolle tuo esiin hämmästyttäviä seikkoja toisensa perään. Voi vain sanoa, että melkoista menoa.

Yksinkertaisimmillaan ryöväys on suoritettu väärennetyllä tuomioistuimen päätöksellä. Se on onnistunut lahjomalla tuomari. Kysymyksessä on siis rahalla ostettu laillisuus.

Moskovalainen asianajaja Aleksander Dobrovski johtaa toimistoa, joka on erikoistunut puolustamaan valtausyrityksen kohteeksi joutuneita tahoja. Hän toteaa sarkastisesti, miten on työnsä kautta törmännyt lahjakkaisiin ja hyvin koulutettuihin ihmisiin, joiden aivot tuntuvat olevan suunnattu vain toisten rahojen varastamiseen.

Lukuisten haastattelujen avulla tuodaan nopeassa tempossa esiin käytäntöjä, joissa valtauskuvioihin liitetään lahjotut virkamiehet, yksityiset turvayhtiöt, miliisi ja valtion korkeat virkamiehet tullia ja turvallisuuspalvelu FSB:tä myöten. Tässä suhteessa erityisen todistusvoimaisia ovat matkapuhelinbisneksissä rikastuneen ja Lontoossa maanpaossa asuvan Jevgeni Tsitsvarkinin sekä Gazpromin ympärillä velloneet tapahtumat.

Kaiken keskellä ovat tervetulleita kansainväliseen oikeuteen erikoistuneen englantilaisen oikeustieteen professorin Bill Bowringin kommentit.

Venäläiset valtaajat. TV1 maanantaina klo 21.30
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

KANSANUUTISET kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu