Tälle vuodelle Kela on arvioinut näiksi menoiksi 14,44 miljardia euroa. Kunnalliseen toimeentulotukeen, jota maksetaan kaikkein pienituloisimmille ihmisille, tehtäisiin täydet indeksitarkistukset.)
2) Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen 400-500 päivästä 250 päivään, 70 miljoonaa euroa. (Valtion osuus ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta 2015 on noin 1 miljardia euroa.)
3) Opintotuen uudistaminen kannustavammaksi ja lainapainotteisemmaksi, 100 miljoonaa euroa. (Suoranaiseen opintotukeen käytetään vuonna 2015 noin 800 miljoonaa euroa.)
4) Yksityisen hammashuollon Kela-korvausten poistaminen, 100 miljoonaa euroa.
5) Lääkekorvausten pienentäminen mm. perumalla peruskorvausprosentin korotus, 100 miljoonaa euroa. (Tänä vuonna lääkekorvaukset ovat yhteensä noin 1,35 miljardia euroa.)
6) Viljelijätukien pienentäminen n. 5,5 prosentilla, 100 miljoonaa euroa. (Nämä tuet ovat vuonna 2015 yhteensä noin 1,8 miljardia euroa, josta kansallinen osuus on noin 1 miljardia euroa.)
7) Työelämässä olevien työkykyisten henkilöiden kuntoutuksen (ns. aslak-kuntoutus) 20 miljoonaa euroa. (Mikäli se on tarpeen - kustannusvastuun siirtäminen veronmaksajilta työnantajille.
8) Työajan pidentäminen 15 minuutilla päivässä julkisella sektorilla, 870 miljoonaa euroa. (Merkitsee työajan pidennystä n. 3,3 prosentilla.) Vastaavaan työajan pidennykseen pyritään luonnollisesti myös yksityisellä sektorilla.
9) Tuulivoimatuesta luopuminen, 30 miljoonaa euroa (Jo annettuja tukisitoumuksia on tietysti kunnioitettava.)
10) Kehitysyhteistyössä siirretään painopistettä kansalaisjärjestöjen ja kirkon tuloksekkaaseen kehitysyhteistyöhön sekä monenkeskiseen kehitysyhteistyöhön. Säästö tehdään kahdenvälisestä avusta, 200 miljoonaa euroa. (Kehitysyhteistyöhön käytetään vuonna 2015 noin miljardi euroa.)
11) Kuntien sote-menojen leikkaaminen sote-uudistuksen toteuttamisessa tekemällä säästöt sote-alueiden (mitä ne ovatkin) budjetteihin, 210 miljoonaa euroa. (Jos Jukka Pekkarisen työryhmä esittää paremman keinon, jolla varmistetaan tuottavuuden paraneminen ja kustannusten väheneminen sote-uudistuksessa sen tarkoituksen ja tavoitteen mukaisesti, hyväksyn sen ilomielin.)
12) ”Populismia”-listan säästöt, yhteensä 10 miljoonaa euroa. (mm. kansanedustajien palkkioiden jäädyttäminen, eduskunnan hallintokulujen leikkaus, valtiosihteereistä luopuminen ja eritysavustajien vähentäminen.)
Jahas, ne on taas vaalit tuloillaan.
Paskan jauhanta alkaa taas.
Nyt vielä Soinin puskista huutelen kreikka lista, Räsäsen kieltolista. keskustan maatalouden tulevaisuuslista, ja muiden pikku puolueiden listat niin on helevetin vaikeeta päättää mitä puoluetta sitä näissä vaaleissa äänestäs.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.