Raamattu ilmoittaa

Jumalan yliluonnollisesta viisaudesta. http://www.miksiuskon.net/4_matemaattinen_koodi.html
12174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jumala ei kirjoita eikä pysty puhumaan. Eikä osaa sanoja.

Äänestä

Mistä päättelet sen ettei mahdollinen salakoodaus voi olla esim. viisaiden ihmisten tai alieneiden tekosia ja toisaalta mistä tiedät niiden olevan Jumalan aikaansaannosta? Voihan sitä väittää olevansa vaikka mitä, vaikka ei sellaista ole.

Äänestä

Ei voi uskoa, että jotkut voivat uskoa sellaista, että "joku" koukkaa tyhjästä ämpärillisen tyhjää, ja tekee siitä tyhjästä tämän kaiken mikä nyt on nähtävillä ???
Sitten nämä samat "urpot voivat "samalta istumalta" väittää, ettei tyhjästä voi mitään syntyä, jos joku toinen taho erehtyy myös esittää näkemyksensä, että tämä kaikki näkemämme on itsekseen muodostunut ????

Äänestä
  • Itse asiassa Raamatun Luoja ei luonut, vaan repäisi erilleen jo valmiista.
    Minusta hajoittaminen, erilleen repiminen ei ollut viisasta, mutta mitä minä tiedän, olenhan vain ihminen.

    Äänestä

Ihmisen äly tässä kehitysvaiheessa, ei pysty käsittämään että aina on ollut jotain.
Sillä ennen jotain on myös täytynyt olla jotain.
Siispä se mitä nyt on, on aina ollut, eikä sitä ole siis tarvinnut luoda tyhjästä, koska tyhjässä ei voi olla luojaa, sillä silloinhan ei olisi ollutkaan tyhjää.
Pistäkää paremmaksi.

Äänestä
  • Kyllä aluton ja loputon voidaan käsittää. Kun sen todella oikeasti käsittää, on syntynyt samalla käsitys ei-duaalisuudesta. Ei-duaalisuuden käsittäminen on yksi henkisyyden peruspilari, joka vie lopulta nirvanaan.

    "...The bodhisattva Dharmavikurvana declared, "Noble sir, production and destruction are two, but what is not produced and does not occur cannot be destroyed. Thus the attainment of the tolerance of the birthlessness of things is the entrance into nonduality..."

    http://www.imeditate.com/books_music/vimalakirti/vimalakirti09.html

    Vimalakirti sutra on saatavissa myös suomeksi kaupasta ostamalla, tai kirjastosta.

    Äänestä

  • Teosofiassa aluttoman ja loputtoman käsittämistä, ei-duaalisuuden käsittämistä sanotaan henkiseksi selvänäöksi tai buddhisen tason aistiksi.

    Äänestä

  • Tyhjää ei ole olemassakaan, sillä mitä me sanomme tyhjäksi kun emme tiedä mitä se on, se on se elämä joka ei ole milloinkaan syntynyt, eikä milloinkaan kuole ja mekin olemme osa tuota elämää.

    Näinollen elämä itse on synnyttänyt koko luomakunnan, jotta ajaton elämä voisi ilmetä ajassa ja aneessa.
    Mihin siinä sitten tarvitaan ulkopuolista älykästä luojaa.

    Äänestä

Jumalan olemuksesta ja Viisaudesta kerrotaan tässä linkissä:

http://Jeesus-on-Herra.com/?p=263

Terve oppi Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä.

Äänestä
  • on pp oppia että Jeesux, not rox1

    Äänestä

Ei 0le olemassa mitään yliluonnollista viisautta , vaan kaikki on luonnollista, mutta ihmiselle kun se eitä se tuntuu yliluonnolliselta.
Henkimaailmakaan ei ole mitään yliluonnollista, sillä se on ihmisen luomus jumalineen

Äänestä
  • Käsityksesi on alitodellinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Uskossa345 kirjoitti:

Jumalan yliluonnollisesta viisaudesta. http://www.miksiuskon.net/4_matemaattinen_koodi.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu