Kuva: Helsingin keskustaan pystytettiin "velka-

21100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ettei totuus unohtuisi. Hyvä idea.

Äänestä
  • Euro-alue on kuin 20 perhettä jotka kaikki ovat luopuneet omista rahoistaan kokonaan, ja näillä on kaikilla vain korkovelkaa ulkopuoliselle taholle. Perheet joutuvat riitelemään keskenään kuka myy omia huonekaluja ja perhekalleuksia toisille perheille, jotta voi maksaa velkojaan, ja ne jotka ostavat, heillä on siis vähemmän millä maksaa omia velkojaan.

    Tämä on karkeasti kerrottuna koko tilanne. Huijarit ovat saaneet valtiopäämiesten ja naisten päät niin sekaisin että valtiot eivät tajua ottaa "suvereeneinä itsenäisinä kansallisvaltioina" rahan luomisen ja kontrollin omiin käsiin, vaan sallii "romani-kusettajien" määräävän miten paljon velkaa tarjotaan, mikä on velkarahan arvo, ja sen hinta.

    Tottakai velkojat järäjestivät tämän korkovelkasysteemin niin että valtiot velkaantuvat automaattisesti yhä enemmän, jotta kusettajat saavat sitten paljon reaaliomaisuutta ja määräysvaltaa kansojen asioihin maksuina alati kasvavista velkasitoumuksista. "Apupaketti" tarkoittaa että valtio on kuolla ennenkuin velka on tarpeeksi iso jotta saataisiin niin paljon reaaliomaisuutta maksuna veloista kuin mitä velkojat ovat suunnitelleet, ja siksi "tuetaan" valtiota, mikä tarkoittaa että tuetaan sen lisävelkaantumista.

    Järkevää, sano?

    Äänestä

Koskahan joku kokoomuslainen huligaani käy repimässä tuon irti?

Äänestä
  • Kokkelithan sen tuonne laittoikin, vai luuletko että keskuskauppakamarilla on jotain muitakin kuin kapitalisteja hommissa?

    Äänestä

  • oliskohan_ kirjoitti:

    Kokkelithan sen tuonne laittoikin, vai luuletko että keskuskauppakamarilla on jotain muitakin kuin kapitalisteja hommissa?

    Kyllä se on ihan täysin demarivirkaloisten miehittämä hallintoelin.

    Äänestä

  • Velkakello onnihan hyvä juttu, mutta nyt sen tarkoitus on saada kansa
    äänestämään kokoomusta siitä huolimatta että heidän tuloistaan leikataan jatkuvasti lisää, sitäpaitsi meillä on myös saatavia, niitä ei juuri kerrota.


    http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/maksutase/pages/maksutase_laaja_201303.aspx

    Suomalaisilla edelleenkin enemmän ulkomaisia saamisia kuin velkoja
    ________________________________________________________
    Näkymä on, että nykyistä politiikkaa jatketaan vaalien jälkeen keskustapuolueen johdolla. Se on sitoutunut euroon ja EU-jäsenyyteen, kuten kaikki nykyiset eduskuntapuolueet. Tuo sitoumus sanelee politiikan sisällön. Suomen hallitus on käytännössä EU:n hallinto Suomessa.

    Suomen EU-jäsenyyden vuosittainen nettomaksu on nyt jo yli tuhat miljoonaa euroa. Tuo valtava summa on kuitenkin vain osa kokonaisuutta. EU-Suomi on sidottu unionin ja sen taustavoimien määräämään politiikkaan. Ilman omaa rahaa Suomen valtio on lainoittajien armoilla. Tämä tarkoittaa eriarvoisuuden ja köyhyyden lisääntymistä edelleen, lopunkin hyvinvointiyhteiskunnan kuristamista ja leikkaamista sekä talouden jähmettymistä. EU-Suomi joutuu mukaan EU:n kriiseihin ja sotiin. Suomi ei ole saanut EU-jäsenyydestä mitään sellaista hyvää, jota se ei olisi saanut EU:n ulkopuolella.

    http://www.anttipesonen.fi/2015/01/ratkaisujen-vuosi-2015.html
    _______________________________________________
    Mitä järkeä Suomen on lainata rahaa EKP,tä ja sitten siirtää se EU.lle,
    me maksamme tuosta lainarahasta korkoa noin 2miljr, joka vuosi,
    jos olisi oma raha niin tuo korko jäisi kotimaahan,
    ja omalla rahalla saisimme työpaikkoja ja se lisäisi ostovoimaa,

    Nyt vain leikataan ja säästetään, siis pienituloisilta, varakkaat ihmiset on aina ostanut kaiken mitä haluavat joten niin he tekevät jatkossakin,
    sieltä ei siis ostovoimaa lisää saada,

    mutta kun leikataan pienituloisilta niin he eivät voi enää ostaa kuin ruuan,ja senkin sitä halvinta laatua,
    kaupankäynti näivettyy ja talous luisuu alamäkeen,

    Äänestä

Kauppatorille pitää saada oma velkakello siihen patsaannokkaan.

Äänestä

HYVÄ ETTÄ LAITETTIIN VELKAKELLO NÄKYVÄLLE PAIKALLE. TÄMÄN JÄLKEEN KENELLÄKÄÄN EI PITÄISI OLLA MITÄÄN URPUTTAMISTA SEN SUHTEEN, ETTÄ MEIDÄN TÄYTYY TEHDÄ ERITTÄIN RASKAITA LEIKKAUKSIA KAIKKIEN OSALTA.

Kokoomushallitus oli siis aivan liian lempeä, kun otti paljon velkaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseksi. Seuraava hallitus tulee olemaan kovempi.

Äänestä
  • "Kokoomushallitus oli siis aivan liian lempeä, kun otti paljon velkaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseksi."

    Ai jaa, ja silti palvelut vain huonontuivat kokoomuksen aikana? Ne rahat meni kuule jonnekin ihan muualle.

    Äänestä

  • hyv.vel kirjoitti:

    "Kokoomushallitus oli siis aivan liian lempeä, kun otti paljon velkaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ylläpitämiseksi."

    Ai jaa, ja silti palvelut vain huonontuivat kokoomuksen aikana? Ne rahat meni kuule jonnekin ihan muualle.

    En nyt kyllä tiedä että mitkä palvelut muka huonontuivat, mutta ilman velanottoa palvelut olisivat huonontuneet vieläkin enemmän. Kyllä kai sinunkin rusina-aivosi sen ymmärtävät?

    Äänestä

  • trryrtyryrry kirjoitti:

    En nyt kyllä tiedä että mitkä palvelut muka huonontuivat, mutta ilman velanottoa palvelut olisivat huonontuneet vieläkin enemmän. Kyllä kai sinunkin rusina-aivosi sen ymmärtävät?

    Äänestä sinä vain homopelle sitä kokoomustasi ja nuoleskele vähän lisää persettä:)) Olet joko sokea, saatanan tyhmä tai molempia. Julkiset palvelut on ajettu alas kokoomuksen aikana, sinun lässytyksesi ei muuta totuutta miksikään.

    Äänestä

  • Joka kaupunkiin pitäisi pystyttää tuo kello, ja eduskuntalon eteen heti myös.

    Äänestä

  • heh_heee kirjoitti:

    Äänestä sinä vain homopelle sitä kokoomustasi ja nuoleskele vähän lisää persettä:)) Olet joko sokea, saatanan tyhmä tai molempia. Julkiset palvelut on ajettu alas kokoomuksen aikana, sinun lässytyksesi ei muuta totuutta miksikään.

    Julkiset palvelut ovat yhä samalla tasolla kuin aiemmin, ja Suomi on kansainvälisissä vertailuissa jatkuvasti kärkisijoilla näiden palvelujen suhteen. Kokoomushallituksen aikana terveydenhoitopalvelut ovat jopa parantuneet: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=uut18011

    Joten ime sinä homopelle vain mulkkua ja äänestä vaan sitä Arhinmäkeäsi, jos haluat saada Suomen täydelliseen vararikkoon.

    Äänestä

  • siitäselähtee kirjoitti:

    Joka kaupunkiin pitäisi pystyttää tuo kello, ja eduskuntalon eteen heti myös.

    Suomalaisilla edelleenkin enemmän ulkomaisia saamisia kuin velkoja.
    Ei auta jos on saamisia sellaiselta maalta kuin Kreikalta ja muutamalta muulta jotka ei ikinä pysyt tai yritäkkään velkojaan maksaa.

    Äänestä

  • awrtrtwertewtwer kirjoitti:

    Julkiset palvelut ovat yhä samalla tasolla kuin aiemmin, ja Suomi on kansainvälisissä vertailuissa jatkuvasti kärkisijoilla näiden palvelujen suhteen. Kokoomushallituksen aikana terveydenhoitopalvelut ovat jopa parantuneet: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=uut18011

    Joten ime sinä homopelle vain mulkkua ja äänestä vaan sitä Arhinmäkeäsi, jos haluat saada Suomen täydelliseen vararikkoon.

    Terveyskeskuksia, kouluja, päiväkoteja, poliisiasemia lakkautettu ennätystahtia, hoitojonot pidentyneet valtavasti, vanhukset pyörivät paskoissaan eivätkä saa edes leipää.

    Ne kokoomuksen teettämät tilastot joita luet ei katsos ole sieltä luotettavimmasta päästä.

    Äänestä

  • heh_heee kirjoitti:

    Äänestä sinä vain homopelle sitä kokoomustasi ja nuoleskele vähän lisää persettä:)) Olet joko sokea, saatanan tyhmä tai molempia. Julkiset palvelut on ajettu alas kokoomuksen aikana, sinun lässytyksesi ei muuta totuutta miksikään.

    Verotus tappaa tämän systeemin ja myös sinun maailmanrakennelmasi. Voisit kyllä painua perseennuoleminesi PKoreaan, siellä sinulla ainoa ystävä.

    Äänestä

  • älä_lässytä kirjoitti:

    Terveyskeskuksia, kouluja, päiväkoteja, poliisiasemia lakkautettu ennätystahtia, hoitojonot pidentyneet valtavasti, vanhukset pyörivät paskoissaan eivätkä saa edes leipää.

    Ne kokoomuksen teettämät tilastot joita luet ei katsos ole sieltä luotettavimmasta päästä.

    Hoitojonot ovat nimenomaan Suomessa LYHENTYNEET kansainvälisen puolueettoman vertailun mukaan. Sinun kannattaisi tutustua tosimaailman faktoihin vähän muualtakin kuin lukemalla Soinin tai Arhinmäen paskablogeja.

    http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_osio=&p_artikkeli=uut18011

    Äänestä

Hieno kello ei ainakaan pysähdy!

Äänestä

Valtionvelka hys hys,,,pakolaiset hys hys hys,,,venäjän tukeminen hys hys hys hys,,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahanjakajiavartenko kirjoitti:

kello
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/68575-kuva-helsingin-keskustaan-pystytettiin-velkakello

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu