MAATALOUSTUKEA SAA JA PITÄÄ LEIKATA

UudistusTarvitaan

Eilinen Benin leikkauslista on varsin mainio avaus keskusteluun, jossa mietitään Suomen kansantalouden tervehdyttämistä.

Erityisen ilahduttavaa on ehdotus maataloustukiaisten leikkauksista. Maataloustuki on Suomessa yhteenlaskien 4,2 miljardia euroa vuodessa. Se on viisinkertainen esim. Ranskaan tai Saksaan verrattuna. On aika kohtuullistaa tätäkin etenkin kun maatalous ei näytä tehneen mitään tuottavuuden parantamiseksi.

Benin esitys oli vielä varsin lievä. Kovemmatkin leikkaukset ovat paikallaan, mutta tuo on hyvä alku.

14

88

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Loppuu_nyt

      Loistava ajatus. Maataloustukiaiset ovat suomalaisen yhteiskunnan syöpä. Se paranee vain radikaalileikkauksella. Miksi siis leikata tipottain. Nyt on aika lopettaa maataloustuki Suomessa kokonaan. Maajussit ovat vuosikymmenten kuluessa jo riittävästi kupanneet suomalaisia veronmaksajia.

      • PummitKuriin

        Ei maataloustukia kokonaan tarvitse lopettaa, sillä aidosti on niitäkin jotka tukea tarvitsevat. On kuitenkin yksi ryhmä, jolta tuet pitäisi katkaista: miljonäärit. Heillä on rahaa yli oman ja perheen tarpeen, mutta silti he kinuavat sitä lisää. Röyhkeälle pummaamiselle on tultava loppu!


      • 1Pummi

        Käytännössä nämä työt loppuu sitten siihen.Ehkä se on hyväkin ei tämä niin hääviä ole ollut. Siirrytään sitten työvoiman tarjonta puolelle.


      • maatalouspuolue
        1Pummi kirjoitti:

        Käytännössä nämä työt loppuu sitten siihen.Ehkä se on hyväkin ei tämä niin hääviä ole ollut. Siirrytään sitten työvoiman tarjonta puolelle.

        Eli sinäkin myönnät tuottajan olevan se, joka tarvitsee maataloustukea, vaikka "kuluttajan syömätueksi" jotkut mielellään tuota tuottajan saamaa tukea sanovat. Tuottajan tuloista tuet tosiaan muodostaa niin suuren osan, että jos tuet lopetetaan, tuottaja ei kykene jatkamaan toimintaansa. Eikö ole näin?


    • Ikävä kyllä tukien leikkauksetkaan eivät ole oikea talouden tervehdyttämiskeino. Se tästä enää puuttuukin, että porvarit alkavat ryöstää ruokapöytääkin.

      Miksi porvarit eivät älyä Euroopan keskuspankin tarjoamia mahdollisuuksia. Ei muuta kuin kirjoitamme ison velkapaperin, myymme sen keskuspankille ja investoimme saaduilla rahoilla tulevaisuuteen. Näin yksinkertaista se on, kun osaa.

    • Elisabeth_Piller

      Benin esitys oli vielä varsin lievä, sillä puolethan siitä on jo leikattu. Valtion budjetissa on tälle vuodelle enää 1,8 mrd euroa maataloudelle.

    • KissaPöydälle

      On syytä lopettaa maataloustuki kokonaan.

      • ilman_muuta

        Valtio maksaa eläkkeitä liki kymmenen miljardia. Niistä puolet pois ja ollaan kahdeksan miljardin säästöissä. Benin alle kolme miljardia on aivan perseestä.


    • FaktaaPukkaa

      Suomessa on maailman avokätisimmät maataloustuet. Maajussien tuloista yli 59 % tulee erilaisista tukiaisista.

      Maatalous"yrittäminen" ei ole oikeaa yritystoimintaa.

    • etsillee

      Benin lista on tietysti maaseutu vihamielinen, hän on aina vihannut maanviljelijöitä ja muutenkin maalaisia, hänhän on pohjimmiltaan tosi ilkeä mielinen, Maalla kokoomuslaiset yrittää muka olla maaseudun puolesta,kieroja kaikki kuin korkkiruuvit,ei kannata tuhlata ruuteja moisiin listoihin, sehän on kieryydellä tehty, että jäisi enenmän aikaa natottamiseen, ettei tulisi esiin hallituksen töppäilyt Zysse pettää aina.

    • OssiWessi_

      Suomessa maataloustuki on maailman korkein. Maataloustuki Suomessa on n. 60 % maajussin tuloista. Sitä on syytäkin pudottaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      919
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      849
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      720
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      682
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      674
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      47
      604
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      31
      562
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    10. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      526
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      445
      511
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      496
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    15. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      31
      476
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    17. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      456
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      41
      451
    19. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      64
      437
    20. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      424
    Aihe