Ehdottomasti hupaisin on tulkinta ettemme olleet Natsi-Saksan liittolaisia, Hitlerin innokkaita apureita.
"Suomi-Venäjä-seuran puheenjohtaja, entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie ihmettelee suomalaisten vaihtuvia tulkintoja jatkosodan lopputuloksesta.
Suomi joutui 1944 tekemään pakkorauhan ja hävisi jatkosodan. Sittemmin Suomessa kehitettiin Talvitien mukaan versio, jonka mukaan Suomi saavutti jatkosodassa torjuntavoiton.
”Nykyinen tulkinta lähtee siitä, että Suomi voitti jatkosodan ja että muunlaisen loppupäätelmän esittäminen loukkaisi veteraanien kunniaa”, Talvitie hymähtää asiantuntijalausunnossaan, jonka eduskunnan puolustusvaliokunta pyysi häneltä valiokunnan käsitellessä hallituksen puolustus- ja turvallisuuspoliittista selontekoa.
Talvitien mielestä ailahtelevat tulkinnat kertovat siitä, että Suomessa harrastetaan moraalia nostattavaa verbaalista voimistelua.
Yksi uhka: Venäjä
Kokenut diplomaatti on lukenut huolellisesti hallituksen selonteon. Hänen mukaansa selonteossa ”Suomella on yksi iso uhka ja se on Venäjä”.
Suomen ja Venäjän turvallisuusasemassa juuri mikään ei ole Talvitien mielestä olennaisesti muuttunut. Venäjän intressit Suomen suunnalla ovat yhä edelleen puolustukselliset.
”Toisin sanoen asia kiikastaa siitä kuka kontrolloi Suomen aluetta. Jos se on Suomi, niin mitään uhkaa ei kohdistu Venäjään joten Venäjäkään ei silloin uhkaa Suomea. Jos sen sijaan Suomi luovuttaa alueensa kontrollin Venäjän sotilaalliselle vastavoimalle tai jos Suomi luopuu suvereenisuudestaan, niin silloin Suomen alueesta tulee Venäjälle turvallisuusuhka ja sitä kautta myös Venäjän uhka Suomea kohtaan realisoituu”, Talvitie kirjoittaa lausunnossaan.
Talvitien mukaan oleellisinta nykytilanteessa on tajuta, että Suomen itsenäisyys on Venäjän intresseissä ”korkealla prioriteettilistalla”.
”Toinen oleellinen seikka on sen tosiasian ymmärtäminen, että Suomen omat tulkinnat siitä, milloin se menettää itsenäisyytensä tai milloin se luovuttaa alueensa kontrollin muille, eivät paina mitään tässä vaakakupissa vaan nämä tulkinnat ratkaistaan Venäjällä venäläisten arvioiden pohjalta.”
Jos Suomi luovuttaisi sotilaallisen kontrollin alueellaan ”muille” eli Natolle, Talvitien mukaan Venäjä kohdistaisi Suomeen eurooppalaisessa suurkriisissä ensi iskun, josta Suomi ”nyt on vapaana”.
Venäjä-politiikka uusiksi
Talvitie antaa hallitukselle ja presidentille ”pinnoja” siitä, että Suomi hoitaa arktista politiikkaa kahdenvälisesti Venäjän kanssa eikä esimerkiksi EU:n verhon takaa.
Muutoin suurlähettiläs antaa huutia Suomen Venäjän-politiikalle. Politiikan sisältö ja toimintatavat pitäisi miettiä ”ihan uudelleen”, jotta Suomi saisi ulosmitattua hyödyllisiä asioita eikä olisi EU:n jäsenmaiden päätöksentekojärjestelmän vanki.
”Tosin olemme jo ajaneet itsemme varsin vaihtoehdottomaan tilanteeseen verrattuna Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan”, Talvitie kirjoittaa.
Eurokriisin takia Saksan asema on nopeasti voimistunut, Talvitie huomauttaa. Saksan ja Venäjän yhteistyö on hänen mukaansa periaatteessa Suomen etujen mukaista.
”Historia on kuitenkin osoittanut, että tällä yhteistyöllä voidaan polkea myös Suomen intressejä. Siksi on tärkeätä, että meillä on hyvät ja itsenäiset suhteet molempiin voimakeskuksiin.”
http://www.talouselama.fi/uutiset/venajaseuran johtaja suomi on sepittanyt jatkosodasta omituisen tulkinnan/a2182219
Jatkosodan muuttuvat tulkinnat
16
<50
Vastaukset
- Tätä_mieltä
Talvitie on rähmällään Venäjän edessä. Mikään muu maa kuin Venäjä ei voi Suomea uhata ja koska emme sille yksin pärjää on Suomen liityttävä Natoon mahdollisimman pian.
- kylläsesiitä
Taas typerä avaus vanhalta Tampereella mätänevältä paskapäältä, irtoksikohan Govorovin neljänsadan euron kirjallisuuspalkinto, pärjäät sillä sitten kuukauden.
- HähMitäPaskaa
"Venäjän intressit Suomen suunnalla ovat yhä edelleen puolustukselliset."
Ennen sotaa joidenkin NL-laisten korkeiden upseerien mielestä Leningradin turvallisuus olisi ollut taattu, kun raja kulkisi Pohjanlahdella.
Siis eikö Suomella olisi Talvitien mukaan mitään sanomista omasta turvallisuudestaan?- Raikke
Sotilasteknologian kehitys tehnyt tyhjäksi sen että Venäjä tarvitsisi maata Pietarin puolustamiseksi. Uhka tulee ilmasta, ei maalta.
- Pohjanlahdella
Sellaisia vaateita ei Neuvostoliitolla ollut talvisodan alla. Oli alueluovutuksia pääosin Kannaksella ja Suomenlahden saarilla. Nämä olivat esillä.
Neuvostojohto pelkäsi Suomen heikon puolustuksen johtavan ulkovallan hyökkäykseen Suomen kautta. Oikeassa lopulta olivat, niinhän sitten myöhemmin tapahtuikin.
Jälleen on toistumassa sama tilanne. Viro on itsenäinen ja NATO:n jäsen, Suomi on onneksi vielä puolueeton ja liittoutumaton valtio.
Kuinka kauan tätä vielä sitten kestää?
Suurvalta pitää aina huolta turvallisuudestaan, se on fakta. Venäjän etujen mukaista on se, että Suomi huolehtii omasta armeijastaan ja pitää puolustusvoimiaan yllä.
Siis Suomen turvallisuus riippuu siitä itsestään, ei kenestäkään muusta. - kollaa-kesti
Pohjanlahdella kirjoitti:
Sellaisia vaateita ei Neuvostoliitolla ollut talvisodan alla. Oli alueluovutuksia pääosin Kannaksella ja Suomenlahden saarilla. Nämä olivat esillä.
Neuvostojohto pelkäsi Suomen heikon puolustuksen johtavan ulkovallan hyökkäykseen Suomen kautta. Oikeassa lopulta olivat, niinhän sitten myöhemmin tapahtuikin.
Jälleen on toistumassa sama tilanne. Viro on itsenäinen ja NATO:n jäsen, Suomi on onneksi vielä puolueeton ja liittoutumaton valtio.
Kuinka kauan tätä vielä sitten kestää?
Suurvalta pitää aina huolta turvallisuudestaan, se on fakta. Venäjän etujen mukaista on se, että Suomi huolehtii omasta armeijastaan ja pitää puolustusvoimiaan yllä.
Siis Suomen turvallisuus riippuu siitä itsestään, ei kenestäkään muusta.Mihin se MS sopimuksen salainen osa unohtui? Eikö Kremlin trollit vieläkään tunnusta sen olemassaoloa?
- kollaa-kesti
Pohjanlahdella kirjoitti:
Sellaisia vaateita ei Neuvostoliitolla ollut talvisodan alla. Oli alueluovutuksia pääosin Kannaksella ja Suomenlahden saarilla. Nämä olivat esillä.
Neuvostojohto pelkäsi Suomen heikon puolustuksen johtavan ulkovallan hyökkäykseen Suomen kautta. Oikeassa lopulta olivat, niinhän sitten myöhemmin tapahtuikin.
Jälleen on toistumassa sama tilanne. Viro on itsenäinen ja NATO:n jäsen, Suomi on onneksi vielä puolueeton ja liittoutumaton valtio.
Kuinka kauan tätä vielä sitten kestää?
Suurvalta pitää aina huolta turvallisuudestaan, se on fakta. Venäjän etujen mukaista on se, että Suomi huolehtii omasta armeijastaan ja pitää puolustusvoimiaan yllä.
Siis Suomen turvallisuus riippuu siitä itsestään, ei kenestäkään muusta.Mikä oli Terijoen hallituksen tarkoitus, jos Stalin halusi vain osia Kannakselta. Kuusisen ja Stalinin julistuksessa mainittiin ensin sodan olevan punakapinan suoraa jatkoa. Myöhemmin keksittiin ulkopuolinen hyökkääjä Suomen kanssa. Tässä roolissa on ollut vuorollaan Englanti, Ranska, Saksa( vaikka oli MR sopimus) ja USA.
- sikaniska
Mielestäni on ihan rehtiä todeta, että NL:n painostus tosiaan ajoi Suomen Saksan liittolaiseksi v. -41. Mutta pitää myös mainita, että Suomi taisteli liittoutuneiden puolella Saksaa vastaan lokakuusta -44 Saksan tappioon saakka.
- Varsova
Oliko NL Hitlerin liittolainen vai aseveli vuosina 1939-40? Saksa ja puna-armeija järjestivät syksyllä 1940 yhteisen paraatin Varsovan valtauksen 1-vuotispäivän kunniaksi! Mahtoiko yleisö taputtaa?
- hahahhahaaaaaaaa
Paraskin puhuja. Rähmällään olo järjestön puhdas edustaja, varmaan stallari Suomi - neukku seura
http://www.venajaseura.com/etusivu/tutustu-seuraan - SirTiede
Täyttä hevonpaskaa. Eurooppalaista suurkriisiä ei koskaan tule. Mutta Suomalainen suurkriisi voi tulla jos Suomi ei liity Natoon jossa ei ole sotia. Venäjä, kuten jokainen älyllinen olento näkee, on jatkuvasti tappamassa joka ikinen päivä niillä alueilla jotka EIvät kuulu Natoon.
Tämä talvitie on vähäjärkinen tai seniili. Pois mediasta talvtiten tasoiset tomppelit joiden perustelut eivät ole älyllisesti kestävästi perusteltu.- vejäskädelläsi
Josko näkisi omat perustelusi niin pääsisi niitä arvioimaan. Ainoat perusteet olet tainnut lukea vanhoista Hakkapeliitan ja Lakeuden Sanomien numeroista. Niiden älyllisyys kyllä tunnetaan, niitä luettiin ihan liikaa kesällä -41 ja kävi niinkuin kävi.
- KovaPuolustamaan
"Venäjän intressit Suomen suunnalla ovat yhä edelleen puolustukselliset."
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 esitetyssä suomalais-venäläisessä dokumentissa ”Sota ilman voittajia” venäläinen historioitsija Vladimir Chekunov totesi, että 1939 Suomi miellettiin Neuvostoliitossa samanlaiseksi kuin Baltian maat ja tarkoitus oli sovjetisoida se näiden tapaan.
Ote Karjala-lehden pääkirjoituksesta 17.12.2009:
Olisiko talvisota voitu välttää? Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin on sitä mieltä, että ei. Klinin käsityksen mukaan Stalin halusi vallat koko Suomen saadakseen puna-armeijalle tukikohdan tulevaan sotaan Saksaa vastaan. - näin-on-näreet
Vasta jatkosota sai Stalinin vakuuttuneeksi siitä että Suomea on kohdeltava toisin kuin Baltian maita. Suomi taistelullaan osoitti olevansa itsenäisyytensä arvoinen Stalinin silmissä. Hän arvosti urhoollista kansaa ja armeijaa ja halveksi heikkoutta.
- selvennysmies
Jatkosota oli selkeä suomalaisten yhdessä Saksan kanssa alkama hyökkäyssota maan valtaamiseksi ja Venäjän kansan lyömiseksi lyttyyn ikiajoiksi. Mitä siinä tulkitsemista on, selvä kuin pläkki.
- kopotikop
Neuvostoliitto hyökkäsi suomeen josta jatkosota sai alkunsa suomen osalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840