Kokoero Turkuun revähti 39000:een.

Väestörekisterikeskuksen kotisivuilta löytyy tilastotietoja Suomen kunnista, muun muassa kerran kuukaudessa päivitettävät kuntien väkiluvut. Tamperelaisittain oli tammikuun 2015 väkiluvuista ilahduttavaa havaita, että Tampereen ja sen ennen rakkaan kilpakumppanin Turun välinen kokoero on paisunut jo yli 39000 asukkaan rajan.

Jos tämä turkulaisten mieliä synkentävä erotus olisi oma itsenäinen kuntansa, se löytyisikin väkiluvultaan kuntatilastosta sijalta 28, Rauman ja Kirkkonummen välistä. Kokoero on myös niin suuri, ettei yhdessäkään Turun tai Tampereen naapurikunnassa ole likikään yhtä paljon asukkaita. Kun kokoero saavuttaa 40 000 asukkaan maagisen rajan, voi sitä ilon päivää. Tamperelaisena sietääkin ilakoida tästä eräästä Suomen viime vuosikymmenten urbaanistumisen sivujuonteensa, joka jatkunee nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessakin.
971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

tampereella on turkuun verrattuna tuplasti maata joten jotta väestömäärän erosta voisi olla ylpeä turkuun verrattuna niin tampereen pitäisi tuplata väestömääränsä. kasvattamatta maa-aluettaan.

tampereella on turkua huomattavasti vähemmän asukkaita maa-alueeseen suhteutettuna.

Äänestä
  • Ei kaupunkien kokoeroja voi tarkastella mekaanisten pinta-alatietojen mukaan. Maa-alueiden kokoero johtuu tässä tapauksessa Tampereeseen 1970-luvulla liitetystä Teiskon kunnasta, jonka pinta-ala oli yli 400 neliökilometriä ja asukkaita ehkä 3000. Kommentoijan logiikan mukaan Tampere olisi siis ollut 1970-luvun alussa ennen em. kuntaliitosta siis jotenkin kaupunkimaisempi, kun yksiulotteisesti tulkittu väkitiheys oli tuolloin suurempi, vaikka tosiasiassa kaupunki on noista ajoista kasvanut kymmenillä tuhansilla asukkailla ja kehitys Suomen kakkoskaupungiksi on entisestäänkin vankistunut. Tämä on katkeraa kalkkia nieltäväksi lounaisessa satamakaupungissa, mistä kumpuaakin kaikenlaista selittelyä, vääntelyä ja kääntelyä. Eroa ei kurota umpeen ihan muutamassa vuodessa.

    .

    Äänestä

  • Erikoista, että asunnot ovat silti halvempia Turussa.

    Äänestä

  • Ahneettamperelaiset kirjoitti:

    Erikoista, että asunnot ovat silti halvempia Turussa.

    Kysynnän ja tarjonnan laki. Kuka nyt Turkuun haluaisi muuttaa?

    Äänestä

Saamme olla Tampereella iloisia, että olemme pystyneet houkuttelemaan Tampereelle paljon enemmän MAAHANMUUTTAJIA kuin Turku. Turku ei tajua, kuinka suuri etu on saada paljon monikulttuurisuutta kaupunkiin.

Tampereella esim. terveyskeskukset ovat kovin suosittuja maahanmuuttajien keskuudessa. Itse kun olen joutunut käymään nyt terveyskeskuksessa ja TAYSissa niin on ilo nähdä niin paljon maahanmuuttajia niissä - aitosuomalaiset ovat niissä selvästi vähemmistönä.

Äänestä

Aloittaja sanoo Tamperetta urbaaniksi. Voi hihi hih, kun mua hihityttää. Urpaani Tampere hihihih!

Äänestä

Hei!

Olen 39-vuotias inkeriläinen opiskelijapoikatyttö Tampereelta ja olen aloittanut kuumat webcam- esitykset osoitteessa

https://tr.im/f4Rsa Kaikki ovat tervetulleita katsomaan! Rekisteröityminen on helppoa, eikä vaadi sähköpostin vahvistamista. Minuuttihinta vain 8 euroa. Löydät minut nimellä "minnasmile740372"

Näkemisiin! ;)

Äänestä

Asukastiheys tekee kaupungista kaupungin, muutenhan se on vaan iso maapläntti, jossa on asukas siellä täällä... Hyi kamalaa .....

Äänestä
  • Niin tekee, todellisen fyysisen kaupunkialueen asukastiheys tekee kaupungista kaupungin. Taajamalla tarkoitetaan suurin piirtein samaa. Tässä suhteessa Tampere on Suomen toiseksi urbaanein keskittymä. Erityisesti keskusta-alue on kaupunkimainen, tiivis kokonaisuus. Jos Uusimaa pistettäisiin yhdeksi hallinnolliseksi kunnaksi, ei Kehä kolmosen sisäpuoli kuitenkaan ykköskeskuksesta muuksi muuttuisi, vaikka tilastollisia asukastiheyksiä lukeva yksinkertainen tai turkulainen voisikin näin kuvitella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Jarsax kirjoitti:

Väestörekisterikeskuksen kotisivuilta löytyy tilastotietoja Suomen kunnista, muun muassa kerran kuukaudessa päivitettävät kuntien väkiluvut. Tamperelaisittain oli tammikuun 2015 väkiluvuista ilahduttavaa havaita, että Tampereen ja sen ennen rakkaan kilpakumppanin Turun välinen kokoero on paisunut jo yli 39000 asukkaan rajan.

Jos tämä turkulaisten mieliä synkentävä erotus olisi oma itsenäinen kuntansa, se löytyisikin väkiluvultaan kuntatilastosta sijalta 28, Rauman ja Kirkkonummen välistä. Kokoero on myös niin suuri, ettei yhdessäkään Turun tai Tampereen naapurikunnassa ole likikään yhtä paljon asukkaita. Kun kokoero saavuttaa 40 000 asukkaan maagisen rajan, voi sitä ilon päivää. Tamperelaisena sietääkin ilakoida tästä eräästä Suomen viime vuosikymmenten urbaanistumisen sivujuonteensa, joka jatkunee nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu