Tutkivaa journalismia...

tämämaaeiolemeidän

Saksalainen ARD- kanava on tehnyt tutkivaa toimittajatyötä ja yrittänyt selvittää mistä salaisissa neuvotteluissa TTIP:ssä on kysymys.

EU-komission mandaatin mukaan neuvotteluissa ovat kaikki osa-alueet avoimia neuvotteluille ja jopa listattu yksitellen. Sähkö,kaasu,höyry,lämminvesi,rautatiet ja terveyspalvelut ,erityisesti sairaalat.

Sopimus tulee vaikuttamaan kokonaisvaltaisesti jokaisen jokapäiväiseen elämään.Elintarvikkeiden,kuluttajansuojan,ympäristönsuojelun ja jopa demokratian kautta. Silti kansalaiset tai edes EU-kansanedustajat eivät tiedä mitään sopimuksesta.

Dokumenttien saaminen luettavaksi on mahdotonta ja sopimuksesta olisi syytä julkaista kaikki perustavat dokumentit ,jotta sopimuksen vaikutuksia voitaisiin arvioida avoimesti.

Kansalaisilla on paljon pelissä .Heillä on oikeus tietää mitä tuleman pitää ja sen pohjalta olla päättämässä sopimuksen hyväksymisestä. Salaiset sopimus neuvottelut eivät ole millään mittareilla demokraattisia ja voidaankin taas ihmetellä EU:n avoimuuspolitiikkaa suhteessa kansalaisiin.

EU:n pääneuvottelijana toimii Karel De Gucht,joka edustaa 500 miljoonaa ihmistä neuvotteluissa. Hän toteaa sopimuksesta mm. seuraavaa:

" On selvää ,että sopimus tuo kasvua ja lisää tuloja kansalaisille "
" olen varsin varma ,että sopimus luo satoja tuhansia työpaikkoja"

Komission oman tutkimuksen mukaan kasvu olisi 0,049% ,johon Karel toteaa,että "meidän ei pitäisi argumentoida prosenteilla ja että sopimus poistaa kaupparajoitteita useilla alueilla"

Siis komission oman raportin mukaan ,mitään merkittävää taloudellista vaikutusta kenellekkään. Silti komissio haluaa sopimuksen hintaan mihin hyvänsä.

Pelkääkö komissio kriittistä uutisointia ? Onko tämä syy miksi neuvotteluja käydään salassa? Eikö olisi suotavaa ,että kansanedustajat ja kansalaiset saisivat dokumentit nähtäviksi?

Komission versio suuresta läpinäkyvyyskampanjasta on seuraava:

Pienessä lukuhuoneessa valitut ? euro-edustajat saavat lukea näitä dokumentteja kuitenkin ilman muistiinpanovälineitä. Siis edes kynää ei saa ottaa mukaan huoneeseen. Näin tulisi tutkia läpi esim.100 sivua sopimustekstiä ja muistaa lukemansa ,jotta voisi jakaa tietoa asianosaisille joiden pitää tehdä työtä tämän sopimuksen tiimoilta. Melko mahdotonta.

Osaisiko esim. meidän mepit ja kansanedustaja ehdokkaat selvittää ,miksi näitä sopimuspapereita ei anneta luettavaksi ? Eikö kansalaisilla kertakaikkiaan ole enää mitään oikeusturvaa? Miksi poliitikot/päättäjät eivät aja kansalaisten etua ???

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6785434

      Amerikkalaiset kaivosyhtiöt on jo vallaneet masta Tanskan kokoisen alueen.

      http://www.talouselama.fi/uutiset/soininvaara suomesta on jo vallattu tanskan kokoinen alue/a2203200

      Amerikkalainen ja eurooppalainen raha ovat ostanet käytännössä jo kaiken arvokkaan maasta, kun katselemme telvisiota ja maksamme siitä pakkoveroa, niin siitäkin rahasta iso siivu päätyy Australiaan jossa on Digitan omistus, maksamme aiemmin omasta verkostamme nyt ausseille ja ylikansallisille sijoittajille.

      TTIP-sopimuksella ja sen mukana tulevilla soppareilla menee sitten loputkin omistukset Amerikan suuntaa, alkavat rahastaa rankasti myös verovaroin maksettavia julkisia palveluita, tätä ovat suunnitelleet jo parikymmentä vuotta.

      • uyf87878

      • tiettyon
        uyf87878 kirjoitti:

        Kas, linkki ei toimi suoralinkkinä, kumma homma, no tässä toinen, toimiiko sekään?

        http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/soininvaara--suomesta-vallattu-valtavia-alueita/256282

        Joojoo. Soininvaara on kymmenen vuotta myöhässä. Hän oli itse tekemässä nämä mokat ja vielä Vihreiden joukossa mm sallimalla Talvivaaran petkutuksen . Me ipulaiset sentään tiesimme koko metkun Keskustan koijaukseksi. Miten mies viitsiikin vielä muuttaa puolta . Mutta tällaisia Suomen poliitikot ovat. Täysin selkärangattomia. Kunhan itse hyötyvät laeistaan joita heille vaalirahoilla työnnetään laadittaviksi.
        Mutta älkääpä ipulaiset menkö lankaan. Mehän tämän tiesimme heti. Me emme olisi lahjoittaneet mitään keinottelijoille emmekä olisi tuhonneet vesistöjä emmekä maita. Kehukaa omia,älkääkä vihollisia.


      • Koroljov

        "Amerikkalaiset kaivosyhtiöt on jo vallaneet masta Tanskan kokoisen alueen."

        Samaan aikaan kun venäläisten yksittäisistä maanostoista Suomessa jaksetaan vaahdota ehtimiseen.


    • hulluthuutaa

      MTK kehuu jo nyt Tippiä vaikka eivät takuulla käsitä mitä on tulossa. Sillä porukalla ei säteile vaikka kaikki pellot olisi uraanikaivoksina. Sen toiminta suunnitellaan aina Keskustapuolueessa. Siksi talonpojilta on ryöstetty viileästi maat ja mannut toimeentuoa myöten. Kun kyseessä on hihhulijärjestö niin jäsenet vaikenevat kiirastulen pelossa. Hemilän aikana minuakin keskusta virkailija pelotteli jumalan kostolla. Onhan tuollainen kovin outoa nykyään. Joskus 1700 luvulla oli toisenlaista kun valta oli pahantahtoisilla kuninkailla ja hovinarreilla . Silloin ei ollut demokratiaa. Mikä näitä ihmisiä vieläkin riivaa kun ei saisi puhua totta?

      • varmaanseonhyväjoo

        Samaa ihmettelen minäkin tuota MTK:n lähinnä naivia suhtautumista TTIP sopimukseen. "Kyllä se varmaan on hyvä asia,ehkä siinä on mahdollisuus lisätä suomalaisten tuotteiden kauppaa" ja asiaa ei perustella mitenkään?

        Esim. Meksikon kodalla vapaakauppasopimus merkitsi työttömyyden lisääntymistä ja bkt laskua ,kun Yhdysvallat tunki halpoja elintavikkeita Meksikoon.Suuri joukko meksikolaisia viljeliöitä siirtyi kaupunkeihin lähinnä työttömiksi tai halpatyövoimaksi pohjoisen naapuri valtioon.


      • kolonisointi
        varmaanseonhyväjoo kirjoitti:

        Samaa ihmettelen minäkin tuota MTK:n lähinnä naivia suhtautumista TTIP sopimukseen. "Kyllä se varmaan on hyvä asia,ehkä siinä on mahdollisuus lisätä suomalaisten tuotteiden kauppaa" ja asiaa ei perustella mitenkään?

        Esim. Meksikon kodalla vapaakauppasopimus merkitsi työttömyyden lisääntymistä ja bkt laskua ,kun Yhdysvallat tunki halpoja elintavikkeita Meksikoon.Suuri joukko meksikolaisia viljeliöitä siirtyi kaupunkeihin lähinnä työttömiksi tai halpatyövoimaksi pohjoisen naapuri valtioon.

        Tätä tehdään nyt Euroopassa USA:n ja TTIP;n toimesta, myös Suomessa, EU oli itse aiemmin toimija kehitysmaissa:

        "Keetin mukaan eurooppalaisten kanssa on kuitenkin vielä hankalampaa. "Kun eurooppalaiset tulevat, he eivät sano, että haluavat tämän tai tuon sopimuksen. He sanovat: avatkaa sosiaalipalvelunne, avatkaa julkiset hankintanne ja avatkaa rahoitusmarkkinanne. Lisäksi meidän yhtiöillämme pitää olla oikeus tulla markkinoillenne ja viedä pääomamme takaisin. Tämä on eri asia kuin kiinalaisten kanssa ja tätä me emme hyväksy."

        EPA-sopimukset ovat vaarallisia

        Keetin mukaan Euroopan ja Afrikan, Tyynenmeren sekä Karibian välisissä, parhaillaankin käytävissä EPA-vapaakauppaneuvotteluissa on kyse siitä, että Eurooppa tahtoo Afrikan avaavan markkinansa uudelleen kolonialisoitaviksi.

        "Se on paljon äärimmäisempää, vaarallisempaa ja vie meiltä oikeuden neuvotella tai säädellä suhteitamme Eurooppaan" Keet sanoo. Hänen on vaikeaa hyväksyä Euroopan vaatimuksia, etenkin kun se samaan aikaan varoittelee Afrikkaa kiinalaisista..."

        http://www.kepa.fi/uutiset/6632


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe