Miksi Natosta ei keskustella asiallisesti

Natoon on liittynyt monia maita. Meillä on siis olemassa sopimuksia, joiden perusteella voi asiallisesti, kohta kohdalta esittää mielipiteensä. Jos joku haluaa vääristellä sopimustekstiä, niin ei ole puhtaita jauhoja pussissansa. Jos joku väittää sopimusta pelkäksi paperiksi, niin silloin ollaan sillä tiellä josta on viime aikoina nähty esimerkkejä. Siis sovittuja sopimuksia ei ole tarkoitettu noudatettavaksi.
Tunnepohjallakin päästään aika lähelle yksimielisyyttä:
"Venäjä hyökkää Suomeen"
Syystä ollaankin sitten eri mieltä. Syy voi olla liittyminen Natoon tai jääminen Naton ulkopuolelle.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei voida keskustella asiallisesti, koska käynnissä on informaatiosota: sättimistä, nimittelyä, valehtelua, mustamaalausta. Länsi taitaa olla häviöllä. Suomeen tietty hyökätään, jos Suomi liittyy tai ei liity Natoon.

Äänestä

Tätä samaa olen monesti kans miettinyt, jos yrität avata joku asiallinen keskustelu niin jostain "idästä" tulee haistatteluja, en henkilökohtaisesti enää niin paljon enää täällä yrittää puhua sati jutella asiallisesti kun aina joku tulee haistattamaan, mistä voi päätellä alhaista älykkyysosamäärästä. Itse olen aina ollut sitä mieltä että Suomen kuuluisi liittyä natoon ja toinen asia on että Suomi tulee liittymään natoon koska tiettyjä instansseja on jo täysin natostandardoitu , jotain pieniä rippeitä vielä kohta tiputetaan pois joka jäi 80 luvun neuvostoajalta. Jopa sokeakin näkee että Suomi on länsivaltio, onneksi.

Äänestä

Sekin voitaisi tehdä ilman kansanäänestystä, henkilökohtaisesti aion "valkata" seuraavissa eduskuntavaaleissa sellainen edustaja/puolue joka ajaa natojäsenyyttä aidosti.

Äänestä

Tuossa toisessa keskustelussa selvitetään syy. Natottajat ovat väkivaltaa ihannoivia tyhmiä, jotka eivät osaa keskustella.

Äänestä
  • Tähän loppui asiallinen keskustelu. Kiitos.

    Äänestä

Aloittaja on selvästi sellainen kouluja käymätön tyhmä.

Tyhmä luulee, että Venäjä hyökkää Suomeen, koska ei osaa nähdä asioita eri näkökulmista, älykäs ei luule koska hoitaa Suomen ulkopolitiikan niin, että sotadan tarvetta ei synny.

Nyt meillä on ulkopoliittisesti tyhmät Niinistö, Stubb, Haglund vallassa. He eivät osaa hoitaa ulkopolitiikkaamme.

Äänestä
  • Vielä älykkäämpi hoitaa myös maanpuolustuksen kuntoon liittoutumalla niin hyvin, ettei Venäjä edes kykene hyökkäämään. Siihen on ulkopolitiikankin helppo nojata ja Venäjäkin muistaa olla rauhanomainen.

    Äänestä

  • TiltuEiOleÄlykäs kirjoitti:

    Vielä älykkäämpi hoitaa myös maanpuolustuksen kuntoon liittoutumalla niin hyvin, ettei Venäjä edes kykene hyökkäämään. Siihen on ulkopolitiikankin helppo nojata ja Venäjäkin muistaa olla rauhanomainen.

    Tiltutrolli sinä everstiluutnanttina kuulut selvästi siihen tyhmien väkivaltaa ihannoivien ryhmään.

    Siksi et ymmärrä, että Suomi ei koskaan eikä milloinkaan pysty saamaan maanpuolustaan mitenkään sellaiseksi etteikö Venäjä pystyisi hyökkäämään.

    Kun noin on, teille tyhmille ei saa antaa liikaa valtaa ulkopolitiikassa eikä puolustuspolitiikassa vaan älykkäiden on hoidettava Venäjäsuhteet ihan politiikalla ja taloudella.

    Äänestä

  • ValtaÄlykkäille kirjoitti:

    Sinähän tässä hyökkäämistä ja väkivaltaa ihannoit. Ei Suomi yksin pystykään, mutta liittoutumalla pystyy.

    Äänestä

  • ValtaÄlykkäille kirjoitti:

    Tiltutrolli sinä everstiluutnanttina kuulut selvästi siihen tyhmien väkivaltaa ihannoivien ryhmään.

    Siksi et ymmärrä, että Suomi ei koskaan eikä milloinkaan pysty saamaan maanpuolustaan mitenkään sellaiseksi etteikö Venäjä pystyisi hyökkäämään.

    Kun noin on, teille tyhmille ei saa antaa liikaa valtaa ulkopolitiikassa eikä puolustuspolitiikassa vaan älykkäiden on hoidettava Venäjäsuhteet ihan politiikalla ja taloudella.

    "Siksi et ymmärrä, että Suomi ei koskaan eikä milloinkaan pysty saamaan maanpuolustaan mitenkään sellaiseksi etteikö Venäjä pystyisi hyökkäämään."

    Typerys. Kyse ei tietenkään ole siitä, etteikö venäjä pystyisi hyökkäämään Suomeen, vaan siitä, että venäjä ei halua hyökätä Suomeen. Ja halun hyökätä Suomeen estää parhaiten NATO-jäsenyys, koska venäjä ei halua kaivaa verta nenästään - ainakaan jos ei ole täysin sekopäiden johtama.

    Äänestä

  • Olet_pelkkä_tollo kirjoitti:

    Tollo, ei se halu ole asevarustelukysymys.
    Nato-jäsenyys ei estä minkäänlaista hyökkäystä, ei perinteisten armeijoiden hyökkäystä, ei Venäjän armeijan hyökkäystä, ei asymetrisiä hyökkäyksiä, ei sissi-iskuja, ei terrori-iskuja, koska se on saanut kaikilla noilla tavoilla turpaansa.

    Äänestä

  • Mitä vielä jankutat?

    Äänestä

  • usko_jo_tollo kirjoitti:

    Mitä vielä jankutat?

    No sinä nyt olet ihan tollo. Kuulut selvästi siihen kouluja käymättömien joukkoon joka ei osaa keskustella. Et muuten kysyisi itsestään selvää.

    Äänestä

Everstiluutnantti on joku psykopaatti niin kuin monet kapiaiset. Se aloitti keskustelun ikään kuin kilttinä ihmisenä ja sitten haukkuu muilla nimimerkeillä keskusteluun osallistuvat.

Äänestä
  • Koko tiltujen sakki lykkää vain järjettömiä valeita. Minkäänlaiseen järkevään keskusteluun ei kyetä. Valehdellaan vain Suomen johdon tekemisitä ja Natosta.
    Tulos on aivan päinvastainen kuin tarkoitus.

    Äänestä

Voi Tiltu-rukka kun jakelet niitä evl-arvoja jokaiselle, joka on kanssasi eri mieltä!

Olen tuo eläkeukko, jonka piti olla täällä 6.30-24.00/7 mutta nytkin on TV-ilta ollut sen verran antoisa, että pistäydyin vasta nyt!

Tiltu on löppua kohden eksynyt pelkkään haukkumiseen! Eikö ole maailma ikävä kun löydät jatkuvasti uusia everstiluutnantteja! Oli aika, jolloin mielelläsi esitit minun olevan ainoa?

Äänestä

ei ole kykyä asialliseen keskusteluun. On vain valeita ja mustamaalausta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

K.Iimainen kirjoitti:

Natoon on liittynyt monia maita. Meillä on siis olemassa sopimuksia, joiden perusteella voi asiallisesti, kohta kohdalta esittää mielipiteensä. Jos joku haluaa vääristellä sopimustekstiä, niin ei ole puhtaita jauhoja pussissansa. Jos joku väittää sopimusta pelkäksi paperiksi, niin silloin ollaan sillä tiellä josta on viime aikoina nähty esimerkkejä. Siis sovittuja sopimuksia ei ole tarkoitettu noudatettavaksi.
Tunnepohjallakin päästään aika lähelle yksimielisyyttä:
"Venäjä hyökkää Suomeen"
Syystä ollaankin sitten eri mieltä. Syy voi olla liittyminen Natoon tai jääminen Naton ulkopuolelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu