Suomessa on maailman korkeimmat maataloustuet

Eurostatin tilastokirjan Agriculture and fishery statistics:n mukaan Suomessa vuonna 2010 maataloustuotannon arvosta oli tukia noin 59 prosenttia. Norjassa tuki oli 37 prosenttia, Irlannissa 31, Sveitsissä 29, Ruotsissa 21 ja EU:ssa keskimäärin 16 prosenttia tuotannon arvosta. OECD:n julkaisusta Agricultural Policies in OECD Countries (2010) ilmenee, että muissa korkean maataloustuen maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Islannissa, tukitasot ovat myös selvästi alhaisemmat kuin Suomessa.

Valtion vuoden budjetissa maataloustukimenot olivat lähes kaksi miljardia euroa. Tämän lisäksi tulevat maataloustuottajien eläkkeet, (tuki vajaat 600 miljoonaa euroa vuodessa) ja lomituskorvaukset (220 miljoonaa euroa). Tämä ei tunnu kohtuulliselta, kun otetaan huomioon, että menot budjetissa ovat yhteensä noin 54 miljardia euroa ja maatalous tuottaa vain noin 0,3 prosenttia Suomen nettokansantuotteesta.

Hollantilaisen Wageningenin yliopiston LEI-tutkimuslaitos on vuonna 2010 tutkinut maataloustuen mahdollisen vähentämisen seurauksia. Raportti sisältää paljon tuloksia, jotka koskevat eri tuki- ja maatalousmuotoja, mutta hyvin karkeasti yleistäen johtopäätösten mukaan Suomessa voidaan tehdä huomattavia tukileikkauksia ilman, että suuri osa tiloista täällä joutuu pahoihin vaikeuksiin.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Maataloustukiais-järjestelmät ovat talouden ja yhteiskunnan syöpä, jonka mtk-kepu pelasi neuvostokortilla pakotettuaan rehelliset ja isänmaalliset puolueet ulkopoliittiseen paitsioon. Maataloustukaiset ovat mustaa kommunismia Suomessa vielä vuonna 2015.

Äänestä

Suomessa on maailman pienimmät hehtaarikohtaiset maataloustuet. Suomessa tuki on 180 euroa/hehtaari, Ranskassa 680 euro/ hehtaari. Tukien maksuperuste on mitä suurempi keskimääräinen sato, sitä suurempi tuki ja siitä johtuen Ranskassa on EU:N suurimmat maataloustuet kontra hehtaari.
Tukien osuus vs. alkutuotannosta saatu hinta kertoo vain sen, että Suomessa tuottajahinnat ovat maailman halvimmat.

Avustavan syöttiläs-maallikon on turha laitella tietämättömyyttään tilastoja, jotka kertoo vain osatotuuksia kokonaisuuksista, joka muistuttaa venäläistä valehtelua päin naamaa.

Äänestä
  • Käykö turpeelle maajussille kipeästi, kun totuus tulee esiin.

    :) :) :)

    Äänestä

  • Suomessa on pelkkä perustuki 1000 e per ha. Lisäksi suutilat saavat 400 miljoonaa rakennetukia eli loistoautojen ja ökytraktoreiden ostoon tämän ilmaisen ja verottoman rahan vuoksi.. Senhän näkee pihoista.
    Pient tilat saa tukea n 500 e per ha,joten suurtilat saavat perustuekeakin n 2000 e hehtaaria kohti. Tasan ei käy tukiaiset.
    Kaupunkilaiset ei käsitä mitään maataloudesta kunhan louskuttavat suutaan ja antavat pettää itseään ja pientiloja joiden tuottama ruoka on ainakin puolta halvempaa kuin ketkukepulaisten ja tietysti huonompaa laadultaan.

    Äänestä

Aha.Kirjoitus sensuroitiin. Totuus ei kelpaa Kepulle.

Äänestä

Tämä kannattaa pitää kirkkaana mielessä. Maataloustuki on nyt ensimmäisiä asioita, josta voi leikata reilusti ilman, että sillä on kansantalouden kannalta mitään negatiivisia vaikutuksia.

Äänestä

Suurtilojen rakentaminen verovaroilla on kallista. Suurtiloille jaetaan 2000 euroa per ha tukia. Meikä saa vajaa 400 euroa pikkutilalle mutta pärjää sillä erinomaisesti.

Äänestä
  • Hehtaarituet ovat samat suurille ja pienille, esim. nalle saa 500 hehtaarin peltoalalta noin 250 tuhattaeuroa, siitä voi jokainen joka on laskutaitoinen, tai osaa käyttää laskukonetta laskea paljonko se tekee hehtaaria kohti, niin ei tarvitse kehittää mitä tahansa satuja tukisummista.

    Äänestä

Tähän muutos

Äänestä

Kannattaa äänestää ehdokasta, joka lupaa lopettaa sen

Äänestä

Maataloustukiaiset ovat Suomen syöpä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AikaMuuttaa kirjoitti:

Eurostatin tilastokirjan Agriculture and fishery statistics:n mukaan Suomessa vuonna 2010 maataloustuotannon arvosta oli tukia noin 59 prosenttia. Norjassa tuki oli 37 prosenttia, Irlannissa 31, Sveitsissä 29, Ruotsissa 21 ja EU:ssa keskimäärin 16 prosenttia tuotannon arvosta. OECD:n julkaisusta Agricultural Policies in OECD Countries (2010) ilmenee, että muissa korkean maataloustuen maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa ja Islannissa, tukitasot ovat myös selvästi alhaisemmat kuin Suomessa.

Valtion vuoden budjetissa maataloustukimenot olivat lähes kaksi miljardia euroa. Tämän lisäksi tulevat maataloustuottajien eläkkeet, (tuki vajaat 600 miljoonaa euroa vuodessa) ja lomituskorvaukset (220 miljoonaa euroa). Tämä ei tunnu kohtuulliselta, kun otetaan huomioon, että menot budjetissa ovat yhteensä noin 54 miljardia euroa ja maatalous tuottaa vain noin 0,3 prosenttia Suomen nettokansantuotteesta.

Hollantilaisen Wageningenin yliopiston LEI-tutkimuslaitos on vuonna 2010 tutkinut maataloustuen mahdollisen vähentämisen seurauksia. Raportti sisältää paljon tuloksia, jotka koskevat eri tuki- ja maatalousmuotoja, mutta hyvin karkeasti yleistäen johtopäätösten mukaan Suomessa voidaan tehdä huomattavia tukileikkauksia ilman, että suuri osa tiloista täällä joutuu pahoihin vaikeuksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu