uskooko

me uskomme kyllä jumalaan ja hänen armoonsa, muuta uskooko jumala enää meihin -ihmisiin- kun olemme näyttäneet millaisia petoja olemme?
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hänen ei tarvitse meihin uskoakkaan..
Jo ensimmäiset ihmiset näytti Hänelle mitä on odotettavissa meikäläisistä..

Äänestä

Minä ajattelen näin, että kaikkitietävä Jumala, jonka täydellistä suunnitelmaa maailmankaikkeudesta emme kykene tässä kaksinaisuuden maailmassa varmaankaan koskaan täysin ymmärtämään, näkee meidän vajavaisuutemme ja "eläimellisyytemme". Hän tietää ja tuntee meidät paremmin kuin me itse. Hänen luomassaan maailmassa kaikella on tarkoituksensa, myös pahuudella ja kärsimyksellä. Jos uskomme todella Jumalan armoon, niin kuinka voimme epäillä, että Hän jotenkin tuomitsisi tai hylkäisi meidät. Kun tajuaa sen, että kaikki on Jumalasta eikä mitään ole missään Hänen ulkopuolellaan eli koko maailmankaikkeus on Hänen Ilmentymäänsä, silloin ymmärrämme todeksi sen, että myös me ihmiset olemme Hänestä ja siis Hänen lapsiaan... Kukaan rakastava isä tai äiti ei lakkaa uskomasta lapseensa, vaikka tämä joskus tekeekin vasten vanhempiensa tahtoa. Lasta varmastikin ohjataan ja neuvotaan tai jopa rangaistaan jollakin tapaa, jotta hän oppisi, mutta ei häntä rikkomuksen vuoksi hylätä perheestä. Koska minä uskon rakastavaan Jumalaan, Isään, en uskontojen opettamaan tuomitsevaan ja pelättävään valtiaaseen, luotan tähän Hänen rakkauteensa ja armoonsa meitä KAIKKIA kohtaan eli: Kyllä, Jumala "uskoo" meihin, sillä muussa tapauksessa Hän ei olisi täydellinen, kaikkitietävä ja kaikkivoipa ja armollinen Jumala!

Äänestä
  • Ja jos tuohon uskomukseen lisätään vielä kokemus hengen kuolemattomuudesta. Tulee vahvana tieto siitä, että vaikka ulkoisesti asiat tuntuvat loppuvan traagisesti ja kaikilla tuntuu olevan kurjaa, niin onko asia hengen tasolla todella niin? Olisiko niin, että meidän arkitasolla kokema kärsimys olisikin pohjimmiltaan meidän oma valinta? Jospa meillä on valta luoda elämästämme mitä ikinä haluamme. Minulle "henki" kertoi kerran liikennevaloissa: "elämä on prosessi. Nauti prosessista." Niinhän se on. Mitähän seuraavaksi loisimme. Ehkäpä jotain valoista vaihteeksi.

    Ei Jumala ikinä ole meitä hylännyt, tuominnut tailakannut puhumasta meille. Me vain olemme unohtaneet, että olemme myös henkisiä olentoja. Mutta mikään ei ole ihanampaa kuin taas muistaa enemmän siitä kuka oikeasti onkaan. Siinäpä vasta prosessi. Siinäpä vasta Jumala.

    Yhdessä kirjassa asia esitettiin aikas kivasti:
    "ette ole ihmisiä joilla on henkisiä kokemuksia, vaan enkeleitä, joilla on ihmiskokemus".

    Äänestä

  • lörpöttelevä mieli kirjoitti:

    Ja jos tuohon uskomukseen lisätään vielä kokemus hengen kuolemattomuudesta. Tulee vahvana tieto siitä, että vaikka ulkoisesti asiat tuntuvat loppuvan traagisesti ja kaikilla tuntuu olevan kurjaa, niin onko asia hengen tasolla todella niin? Olisiko niin, että meidän arkitasolla kokema kärsimys olisikin pohjimmiltaan meidän oma valinta? Jospa meillä on valta luoda elämästämme mitä ikinä haluamme. Minulle "henki" kertoi kerran liikennevaloissa: "elämä on prosessi. Nauti prosessista." Niinhän se on. Mitähän seuraavaksi loisimme. Ehkäpä jotain valoista vaihteeksi.

    Ei Jumala ikinä ole meitä hylännyt, tuominnut tailakannut puhumasta meille. Me vain olemme unohtaneet, että olemme myös henkisiä olentoja. Mutta mikään ei ole ihanampaa kuin taas muistaa enemmän siitä kuka oikeasti onkaan. Siinäpä vasta prosessi. Siinäpä vasta Jumala.

    Yhdessä kirjassa asia esitettiin aikas kivasti:
    "ette ole ihmisiä joilla on henkisiä kokemuksia, vaan enkeleitä, joilla on ihmiskokemus".

    mulle ei tule liikennevaloissa muuta mieleen, kuin vihreillä saa mennä ja se onkin kokemus että pääsee tie yli.

    Äänestä

  • Helmus kirjoitti:

    mulle ei tule liikennevaloissa muuta mieleen, kuin vihreillä saa mennä ja se onkin kokemus että pääsee tie yli.

    älähän nyt Helmus. Kyllä sinullakin on aivan varmasti "virtauksen" hetkiä ,jolloin vain asiat sujuu ja kelpo ideoita tulee päähän. Ei tässä sen kummempaa :)Katsos kun tuo Jumala olet vähän niinku sinä. Tosin jos koet itsesi ihan pienenä ,niin silloin koet vain pikkuriikkisen osan Jumaluudestasi.Jos sinä keskustelet Jumalan kanssa, sinä keskustelet tavallaan itsesi kanssa. Se että oletko silloin älykkäimmilläsi/Jumalallisimmillasi riippuu ihan siitä millä tasolla tietoisuutesi sattuu menemään.

    Äänestä

  • Sanoit kaksinaisuuden maailmassa. Itseasiassa kolminaisuuden maailmassa. Tiesitkös, että hyvätkin ihmiset joutuu myös helvettiin vain, koska he eivät usko jumalaan. En yhtään ihmettelekkään, kun uskoNNOISSA ei ole yksinkertaisesti mitään logiikkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mber kirjoitti:

me uskomme kyllä jumalaan ja hänen armoonsa, muuta uskooko jumala enää meihin -ihmisiin- kun olemme näyttäneet millaisia petoja olemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu